maanantai 27. helmikuuta 2017

Konsultaatiokäynti

Tänään oli jännä päivä! Vihdoin oli aika konsultaatioon ylimääräisen ihon poistosta, kunnallisella puolella. Onneksi on ollut viime aikoina tarpeeksi tekemistä, niin ei ole paljoa ehtinyt asiaa ajattelemaan :) ...ennenkuin viikonloppuna, joka oli pyhitetty koulutehtäville. Kyllä mä niitä koulutehtäviäkin tein ;)

Tänään sitten aamusella ajelin ystävän työpaikalle, nappasin ystävän kyytiin ja ajettiin siitä Jorviin. Aavistuksen hiljainen matka oli, jännityksen myötä. Mikä sitten jännitti? No, paino oli noussut muutaman kilon (ei mitään räjähdysmäistä nousua) ja mitä, jos ne onkin ihan kamalan tiukkoja asian suhteen? No, siihenkin on ratkaisu; aletaan säästämään, kyllä yksityisellä puolella tehdään rahalla vaikka mitä ;) Tai mitä, jos ne lynkkaa mut ihan kokonaan, kun ei mun löysä iho ole sellainen täysin tyhjä pussukka? Mitä, jos mä en ole niiden mielestä tehnyt tarpeeksi? 


Ai pikkusenko jännitti odotushuoneessa? :D

Sitten tuli se hetki, kun meikäläinen kutsuttiin sisään. Ystävä totesi vieressä: "Heippa!" Johon minä rääkäisin: "No sä tuut kyllä mukaan! Mä tarviin toiset korvat, kun en kuitenkaan muista mitään, mitä sanotaan!" Hoitaja naureskeli siinä ja tokaisi: "Juu, mukaan vaan!" :D Siinä me sitten mentiin, peräkanaa kaikki kolme :)

Vastassa oli nuori naislääkäri. Mukavan hymyn ja olemuksen kanssa. Kyllä hän taisi oikein esittäytyäkin, mutta multa meni nimi ihan täysin ohi :D Se jäi mieleen, että hän on erikoistuva lääkäri. Hän kertoi lueskelleensa mun lähetettä ja kehui, että olen tehnyt ison työn. Keskusteltiin siitä, milloin olen painonpudotuksen aloittanut ja miten tähän on päästy. Ihanaa oli, kun ensimmäistä kertaa joku sanoi, että hieno elämäntapamuutos :) Nyt ei puhuttu laihdutuskuurista, dieetistä tai projektista! Nyt puhuttiin uusista elämäntavoista :)

Sitten kiipesin vaa'alle ja laskeskeltiin BMI:tä. Käytiin läpi asioita siitä, että mitä, jos minut leikattaisi, minkälainen leikkaus olisi (tällaiset leikkaukset on aina isoja), minkälainen tiimi leikkaukset suunnittelee ja toteuttaa ja puhuttiin odotuksista. Kerroin, että en odota, että moisen leikkauksen jälkeen peilistä katsoo mikään missi tai malli. Mä odotan sitä, että peilistä katsoo takaisin ihan tavallinen minä, jonka ei tarvitse hävetä roikkuvaa ihoa tai ahdistua siitä, vaan voi hyväksyä itsensä ja olla entistä onnellisempi ja vihdoin tyytyväinen itseensä. Lääkäri totesi, että mulla on ihan realistinen ajatus leikkauksen lopputuloksesta :)

Sitten katsottiinkin jo vatsaa. Sen jälkeen lääkäri heti sanoi, että hän ei näe mitään ongelmaa asiassa, hän olisi kyllä hyvinkin sen kannalla, että minut kannattaa leikata. Olen vielä nuori ja hyötyisin leikkauksesta hyvinkin paljon. En meinannut tajuta! Lääkäri ihan oikeasti sanoi olevansa sen kannalla, että mut leikataan!!!! APUA!!! Hymyilin vain hölmönä leveää hymyä ja koitin skarpata, että kuuntelen myös kaiken muun, mitä lääkärillä on sanottavaa... :D Lääkäri katsoi vielä selkäpuolellekin ja sanoin, että hänen mielestään selän puolelta ei tarvitse leikata mitään ja se, mikä lääkärin sanomisesta jäi erityisesti mieleen: "Mun mielestä sulla on kaunis selkä." Hih, hassua :D

Samalla keskusteltiin siitä, miten leikkaus toteutetaan, millainen arpi tulisi ja elämästä leikkauksen jälkeen. Leikkaus tulee tosiaan olemaan iso ja arpi tulee olemaan kyljestä kylkeen. Leikkauksen jälkeen ollaan päivä tai pari sairaalassa, riippuen siitä, kuinka toipuminen lähtee etenemään. Leikkauksen jälkeen on 4-6 viikon sairausloma ja silloin ei kyllä mitään riekkumisia sallita. Sairaalassa käydään fysioterapeutin kanssa läpi, miten esim. noustaan sängystä kyljen kautta. Toipumisen aikaan pitää elellä herrasnaisen elämää. Heti kotiin päästyä ei saa nostella painavia asioita, korkeintaan maitopurkkia ja ihan pieniä lapsia :D Juurikaan mitään ei saa itse tehdä, vaan esim. kauppaan saa lähteä mukaan, mutta kauppakassia ei saa kantaa :D Hikitreeniä ei saa tehdä. Kevyesti kävelylle saa lähteä, kunhan vointi sallii. Tuo toipumisaika tulee olemaan meikäläiselle haaste, kun on niin hiton vaikeaa olla paikoillaan. Tiedän kuitenkin, että mulla on tarvittaessa muutamakin vahti, joka pitää huolen, etten tee liikaa :)

Tässä välissä hoitaja oli kutsunut lääkärin pyynnöstä paikalle kuvaajan ja sitten minä pyörin siinä kuvaajalle ilman paitaa, legginssit mahamakkaroiden alla :D Otettiin kuvia edestä ja sivusta ja takaa. Kädet ilmassa ja kädet alhaalla. Enpä ole ennen noin vähissä vaatetuksissa ollut kuvattavana, vatsa esillä ;) Mutta nyt se kuvaus nauratti, kun neljä ihmistä katsoo, kun yks pyörii ympyrää :D Lääkäri tosin taisi samaan aikaan aloittaa sanelun ;)

Kuvauksen jälkeen keskusteltiin leikkauksen aikataulusta ja lääkäri oli pahoillaan siitä, ettei tämä ole kiireellinen leikkaus, jolloin jonon pituus on 6 kuukautta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että syksyllä pitäisi tulla kutsu leikkaustiimin tapaamiseen ja siitä sitten leikkaukseen. Tuli puhe myös peruutusajoista ja kerroin, että tämä on sen verran tärkeä asia, jolloin pystyn järjestämään asiat niin, että peruutusajan vastaanotto on myös mahdollinen :)

Täytyy sanoa, että kaikenkaikkiaan tuo konsultaatiokäynti oli kyllä ihan mahtava. Ei sellainen, kuin aina kunnallisen terveyspuolen käynneistä mielikuvaksi on tullut. Itseasiassa, viimeisen parin vuoden ajalta, jolloin olen kunnallisella puolella käynyt (terveyskeskuskäyntejä ja pari päivystyskäyntiä), on minulle jäänyt vain hyviä kokemuksia. Ehkä asiat on siis muuttuneet tai sitten mulla on käynyt hiton hyvä tuuri ;)

Käynnin lopuksi molemmat, sekä hoitaja, että lääkäri vielä kehuivat, että olen tehnyt hurjan ison työn ja olen kyllä leikkauksen ansainnut. Hassua :)

Tällaisen ne lykkäsi mulle kouraan, ennen lähtöä:


Perskele! Niin ne asiat vaan etenee! :D Nyt olo on huojentunut, väsynyt, mutta onnellinen <3

lauantai 4. helmikuuta 2017

Vuoden ensimmäinen postaus ja jymy-yllätys: Aika konsultaatioon ;)

Alkanut vuosi on ollut kiireinen. Aina vaan yhtä kiirettä. Kyllä se välillä ihan ärsyttääkin, mutta nyt olen opetellut ymmärtämään sen, että mä vaan olen tällainen kiiremagneetti ;) Opettelen siis hallitsemaan kaaosta :D 

Tämän kiireen aiheuttaja olen minä itse. Aloitin tammikuussa opiskelut. Tiesin kyllä, että työn ohessa opiskelu ei tule olemaan helppoa. Silti se työn määrä vähän yllätti. Päivät, kun menee töissä, niin illat ja viikonloput pitää painaa kouluhommia. Hurjasti houkuttaisi opintovapaan pitäminen, mutta rahallisesti se ei vaan tällä hetkellä toimi. Nyt siis koitetaan sovitella asiat työn lomassa sopivaksi :) Ihanaa on myös se, kun tietää, että tätä kestää se 2 vuotta. Eli asialle on jo päättymispäivä tiedossa, jos vaan jaksaa painaa :) 

...ja jaksaahan sitä, kun pitää itsestään huolta! Muistaa sopivassa suhteeessa levätä, syödä hyvin, liikkua jne... ;) Välillä on myös syytä mölliä sohvalla ja katsoa sitä telkkaria ;) Tänään aamu on kyllä alkanut näin:

Tarkkasilmäiset ehkä huomasivat nessupaketin.
Tokihan yksi flunssa pitää heti alkuvuodesta olla ;)

Viime viikon perjantaina sain jännittävän puhelun, kun olin töissä. Puhelu tuli toki omaan puhelimeeni ;) Sain puhelun Jorvin sairaalasta. Minulle soitettiin, että sairaalassa on minun lähetteeni ja heille oli tullut peruutusaika seuraavalle maanantaille, josko olisin päässyt sinne menemään?! Herranjumala! Puhelun aikana selasin kalenteriani ja totesin, että nyt maanantaille osuu sellaisia työjuttuja, mitä en vaan voi siirtää... Saatiin sinä puhelimessa kuitenki sovittua toinen ajankohta ja vielä tämän kuun aikana menen konsultaatioon :) IIIIIIIIIIIIK! 

Puhelimessa sanottiin, että saan vielä kirjeen asiasta kotiin ja sen mukana tulee tietoja, kuinka täytän netin kautta esitietolomakkeen heille. Tänään sen sitten tein, täytin sen esitietolomakkeen :) Täti puhelimen päässä oli varmaan vähän ihmeissään, kun moneen kertaan kiitin hänen soitostaan ja olin niiiiiiiiiiin tohkeissani ja iloinen :)

Tsih! Totta se on! :)
Tämä konsultaatiohan ei vielä takaa sitä, että ylimääräinen iho vatsasta tultaisi poistamaan. Mutta, pääsen ainakin kuulemaan, että mikä on plastiikkakirurgin kanta asiaan :) Positiivisilla mielin siis eteenpäin :) Tällä hetkellä menen siis hyvin realitisesti tuonne konsultaatioon, hieman niinkuin kuulemaan tuomiota :D En pelkää pahinta, mutta en myöskään odota liikoja. Ystävä onneksi lähtee matkaan, sillä kyseessä on melko iso juttu, oli päätös mikä tahansa, niin tukea tarvitaan :) Itselläni on kuitenkin jotenkin hyvin rauhallinen olo asian suhteen. Vaikka päätös olisi, ettei leikata, tiedän, että selviän siitäkin :)

Aurinkoa alkaneeseen vuoteen! Kohtahan se on jo kevät ja se aurinko alkaa paistaa ihan oikeastikin :)

lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016 pakettiin

Vuosi 2016 alkaa olla lopuillaan. Vuosi on mennyt nopeasti, sillä ihan hurjasti on tapahtunut. Mitä kaikkea tänä vuonna on sitten tapahtunut?

- Putkiremonttipakoilua, elämää toisen nurkissa
- Konsultaatio yksityisellä puolella ylimääräisen ihon poistosta
- Polviongelmia
- Treenien muokkauksia
- Ruokavalion muokkauksia
- Psyykkistä väsymystä
- Muutto putkiremontin jäljiltä kotiin <3
- Hurjaa kiirettä töissä, joka onkin jatkunut ihan koko vuoden
- Pohdintoja siitä, kuinka tästä kaikesta tulee ja tehdään elämäntapa
- Ohjauksen lopettaminen
- Loma YKSIN ulkomailla
- Sinkkuelämän päättyminen ;)
- Lääkärikäynti kunnallisella puolella ja lähete konsultaatioon ylimääräisen ihon poistosta

Siinä noin pikaisesti koottuna tämän vuoden päivitysten sisältö ja vähän extraa ;) Loppuvuosi on mennyt vähien päivityksien kanssa. Kiirettä on pitänyt, se on totta, mutta paljon olen myös pohtinut, että mitä tänne kirjoittaisin. Kun ei ole ollut selkeää ajatusta, niin on ollut parempi olla hiljaa :)

Mitäpä mielessä nyt liikkuu? Viimeinen puoli vuotta on ollut aika huikeaa aikaa. Mä olen vähän vahingossa löytänyt rinnalleni ihmisen, jolle kelpaan ihan oikeasti sellaisena, kuin olen. Ihmisen, joka ei ole mun yläpuolella tai alapuolella. Ollaan ihan oikeasti samalla viivalla :) Ihminen, jolle on ihan ok, kun mä puputan hulluja määriä salaattia tai käyn aamutuimaan salilla. Ihminen, jonka keittiöön mahtuu myös mun keittiövaaka ;) Ihmisen, joka lähtee mun kanssa lenkille, uimaan ja on luvannut lähteä salillekin! Tosin, ei aamutuimaan ;) Mutta nyt tiedän, mitä sillä tarkoitetaan, kun sanotaan, että kelpaan juuri sellaisena, kuin olen <3

<3

Treenattu on myös, kovastikin :) Pikkuisen on taudit vaivanneet (pari kamalaa flunssaa ja vähän vatsapöpöjä) ja polvikin oikutellut, mutta jossain kohtaa niiden kanssa tuli ihan toimeenkin. Kävin kimppatreeneissä tuossa marraskuun puolen välin jälkeen ja innostuin siellä sitten vissiin vähän liikaa, kun sen jälkeen polvi ei ole ollut entisensä. Kävin työterveyslääkärillä, jonka kanssa pohdittiin vaihtoehtoja. Meidän työterveyssoppariin kuuluu kaksi käyntiä erikoislääkärillä vuodessa. Mä kävin siellä ortopedillä alkuvuodesta kaksi kertaa, kun polvea tutkittiin ekan kerran. Päätettiin sitten kokeilla, auttaisiko kortisonipiikki - ei auttanut. Tällä hetkellä polvi ilmoittaa epäkuntoisuudestaan koko ajan. Jouluostoksia tehdessä meinasin jäädä kaupassa jumiin alahyllylle, kun hölmö kyykistyin sinne... Eli jatkossa, jos näätte jonkun kaupassa perä pystyssä, alahyllyjä tutkimassa, niin se oon minä! :D Tulin sitten siihen tulokseen, että aerobinen liikunta on toistaiseksi uintia tai vesijuoksua. Saa nähdä miten pitkään pää kestää ;)

Viikkoa ennen joulua oli sitten vähän muuttoapurin hommia ja reippaana siivoojana sain tiskipöydästä haavan itselleni. Ei muuta, kuin tikkiä sormeen ja pulikoimaan ei saanut mennä niin kauan, kun haava oli auki/tikki sormessa. Tikki on onneksi nyt jo poissa ;)



Uusi vuosi tuo mukanaan uusia kujeita! Alan opiskelemaan ylempää amk-tutkintoa, toki työn ohessa ;) Opiskelut kestää kaksi vuotta. Nyt sitten jännityksellä odotan, että mitenkäs paljon se tuo lisähommia, vaikka aihe onkin mielenkiinoinen :) Tästä päästään kivasti vuoden muihin suunnitelmiin; tarkoitus on opetella tasapainoilemaan asioiden ja tekemisien kanssa niin, että olen itse tyytyväinen :) 



Mukavaa ja leppoisaa vuoden vaihdetta! :)




lauantai 1. lokakuuta 2016

Lääkärikäynti ja lähete plastiikkakirurgille vol. 2

Vuosi sitten kävin terveyskeskuslääkärillä näyttämässä ylimääräisiä vatsamakkaroitani ja sain lähetteen plastiikkakirurgille. Kirjoittelin tuosta silloin tämän tekstin: Lääkärikäynti ja lähete plastiikkakirurgille. Lähete lähti, mutta se tulikin bumerangina takaisin ja siitä kirjoittelin tämän tekstin. Asia jäi kaiverruttamaan mieltäni ja sen myötä käytiin yksityisellä puolella konsultaatiossa. Tuon käynnin jälkeen ajatus oli, että menen omalla rahalla yksityisen puolelle leikkaukseen, tämän syksyn aikana. Ajatuksia tuosta konsultaatiokäynnistä voi lukea täältä.

Tämä vuosi ei ole sujunut ihan aiempien suunnitelmien mukaisesti. Paino putosi kyllä, mutta nyt kevään jälkeen töitä on tehty enemmän pään sisällä. Kesän aikana mua alkoi riepomaan ajatus siitä, että mä "joutuisin" maksamaan itse ylimääräisen ihon poistoon liittyvän leikkauksen. Järjellä ajateltunahan se on kyllä oikein hyvä sijoitus, mutta onhan se monen tonnin summa aika hurjan iso. Tietysti mä haluaisin kaiken mulle heti nyt! Mutta... 

...päätin kuitenkin varata ajan uudelleen terveyskeskuslääkärille. Aika oli viime viikon maanantaina. Ennen lääkärikäyntiä ystävä psyykkasi mua ja sanoi, että en saa vähätellä työtäni, vaan nyt kerron, mitä olen tehnyt ja painotan, miten helvetisti olen töitä tehnyt asian eteen. Hänen mielestään minä, jos kuka olen tuon leikkauksen ansainnut. Se tuntui kyllä hiton hyvältä ja antoi hurjasti tsemppiä lääkärikäyntiin <3 :)

Lääkäri sitten vihdoin kutsui minut sisään. Lääkäri oli sama, joka hoiti murtunutta jalkaani vuonna 2011 :D Hauska ylläri ;) Tällä kertaa lääkärin kohtaaminen ei ollut niin itkuinen, kuin edellisellä kerralla. Se kertonee siitä, että on vissiin aavistuksen parempi olla psyykkisesti :) Lääkäri kysyi, miksi olin paikalle saapunut ja minä kerroin hyvin rehellisesti ja avoimesti. Kerroin, että olin vuosi sitten käynyt samasta asiasta ja sain lähetteen, joka palautuikin yhtä nopeasti, kuin oli lähtenytkin. Kerroin mistä lähtien olen painoa pudottanut ja kuinka paljon sitä on lähtenyt. Kerroin, että ylimääräisestä ihosta on haittaa, fyysisesti ja psyykkisesti. Iho jää ikävästi väliin, kun tekee salilla tiettyjä liikkeitä. Juostessa se tuo omat haasteensa. Iho on herkkää ja napa hautuu edelleen. Pohdin myös sitä, että en halua loppuelämääni kantaa mukana etureppua, joka muistuttaa aiemmin elämässä tehdyistä huonoista valinnoista. Olen läksyni oppinut ja käynyt asioita paljon läpi. 

Lääkäri halusi toki vatsani nähdä ja minähän näytin. Keskustelimme siitä, että leikkaus olisi iso, jos sellainen tultaisi tekemään. Senhän toki jo tiesinkin, joten se ei yllättänyt. Lääkäri kertoi myös kohdanneensa vastikään ikäiseni naisen, jolle leikkaus oli tehty, joten tiesi sen olevan mahdollista. Kertoi, että hän kirjoittaa lähetteen ja oli sen kannalla, sillä olen hänen mielestään vielä nuori (JEEEEE!!! :D) ja leikkauksesta olisi minulle hyötyä, monella tapaa.

Kun tulin lääkärin huoneesta ulos, oli olo helpottunut ja hämmentynyt. Olin jotenkin aivan varma, ettei nyt edes laitettaisi lähetettä eteenpäin. Kun oikeasti tajusin, mitä lääkäri sanoi, tuli se itkukin sieltä. Onneksi mukana oli tärkeä ihminen, joka nappasi kainaloon, niin ei tarvinnut orpona pillittää ;) 

Lähete siis lähti eteepäin! JEEE! Kaiken hyvän lisäksi, seuraavana päivänä luin omakanta -palvelusta, että: Lähete oli vastaanotettu Jorvissa ja hyväksytty!!! Sairaanhoitajaystävältäni sitten kysyin, että tarkoittaako tuo nyt sitä, että pääsen jossain kohtaa ainakin konsultaatioon asian tiimoilta?! Sitä se kuulemma tarkoitti :) Eli nyt odotan aikaa. Vielä ei siis ole varmaa, pääsenkö leikkaukseen, mutta ainakin se asia selvitetään :)

Vaikka olenkin vähän sellainen KaikkiMulleHetiNyt -tyyppi, on mulla tällä hetkellä sellainen rauhallinen ja maltillinen olo tämän asian suhteen. Ajattelen, että asioilla on tarkoituksensa. Tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että mä en olisi ollut henkisesti vielä valmis siihen, että tuo ylimääräinen iho olisi tämän syksyn aikana leikattu... Saati aikaisemmin. Ylimääräinen iho on aika iso osa minua. Ollut pitkään. Vaikka ylimääräinen iho on inhottavaa ja ällöttävää, on sen poisto kuitenkin iso muutos. Kun tässä on tämän minäkuvan muutosta ollut muutenkin ajoin vaikea ymmärtää ja hyväksyä, on hyvä varata aikaa myös tämän muutoksen hyväksymiseen. 

Kaiken muutoksen ja hyväksymisprosessien keskellä olen sitä mieltä, että selkäni on tällä hetkellä kroppani parempi puoli, päätin hommata sinne hieman lisää koristusta ;) Norsupoloinen on vielä hieman keskeneräinen, mutta kuvastaa minua ja elämääni. Ronsu saa värit pintaansa kuukauden kuluttua ja lupaan sitten julkaista uuden kuvan ;) Muttakun Hän on jo nyt niiiiin ihana <3 :)



keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Yksin lomalla ulkomailla :) Mitä siitä tuli?!

Keväällä pohdiskelin, että olisipas kesällä kiva lähteä jonnekin reissuun. Aurinko oli yksi ehto. Matkaseuraa mietin kovasti. Mietin aikaisempia reissujani. Toissa kesän reissu oli matkaseuran ja muidenkin puitteiden puolesta oikein onnistunut :) Sitä aikaisemmat reissut olivat jääneet kuitenkin mieltä harmittamaan. Kenen kanssa jaksaisin olla viikon samassa hotellihuoneessa? Kenen kanssa jaksaisin pohtia, minne mennään syömään? Tai mitä nähtävyyksiä käydään katsomassa? Mihin aikaan herätään? Milloin mennään rannalle? Kuka elelisi mun kanssa samassa rytmissä (herään aikaisin ja menen nukkumaan aikaisin)? ;)

Juttelin aiheesta useamman ihmisen kanssa ja muutama sitten tokaisi, että miksi et lähtisi reissuun yksin? Öh, minäkö? Yksin? Ulkomailla? Varovasti sitten kyselin muutamalta, jotka olivat yksin reissanneet, että millaista se on ollut? Vastaukset olivat tiivistettynä: "IHAN MAHTAVAA!" Jäin asiaa pohdiskelemaan, tutkailin matkoja ja mietin hintahaitaria ja mihin muka uskaltaisin lähteä yksin... Erään kurjan työpuhelun jälkeen päätin, että minä olen lomani ansainnut ja ostin matkan... Kaikista lomakohteista, TURKKIIN, Alanyaan! :) Ihan se turvallisin vaihtoehto? ;)


Viikkoa ennen reissua Turkissa olikin jo levotonta ja kyselinkin mahdollisuutta reissun perumiseen. Hinnasta en olisi saanut enää juuri mitään takaisin, joten... Ei auttanut, kuin pohtia enää sitä, että lähteekö vai jääkö kotiin. Juttelin taas asiasta monien kanssa ja osa sanoi, että jää ihmeessä kotiin ja osa taas, että tottakai sä lähdet.

...ja niin mä lähdin. Eräänä heinäkuun maanantain aamuyönä tilasin hullun jännityksen kera taksin ja lähdin lentokentälle. Lensin Turkkiin ja suuntasin Alanyaan. Yksin. 

Lentomatkalla päätin, että muutamalle matkanjärjestäjän retkelle lähtisin mukaan, jotta en vaan kökötä yksin hotellihuoneessa, ilmastoinnin alla... ;) Sen lisäksi matkanjärjestäjän puolelta oli tarjolla ILMAISTA ohjattua Crossnature -treeniä, kolme kertaa viikon aikana. Päätin osallistua myös niihin :)

Ensimmäinen päivä meni vähän hämmästellessä ja auringosta nauttiessa. Kävin myös oppaiden pitämässä infotilaisuudessa ja ostin ne pari retkeä sieltä. 


Toisena päivänä aamupalan jälkeen olikin suunta bussipysäkille, mistä lähdettiin päiväretkelle Sapaderen kanjonille ja Dimin tippukiviluolaan.


Sapaderen Kanjonilla
Harteikas naisturisti Dimin tippukiviluolan ulkopuolella :D
Päivän bussissa istumisen jälkeen illalla oli myös ensimmäinen Crossnature -treeni ja voin kertoa, että perille meni! Ihan mahtavaa hikoilua hyvässä seurasssa :) Treenin pystyi muokkaamaan omalle tasolleen sopivaksi, eli kerrottiin helpotettuja liikevaihtoehtoja, jos kunto ei ollutkaan huippuluokkaa :)

Keskiviikko alkoi aamulenkillä :)



Noin muuten päivä olikin shoppailupäivä, paikallisen oppaan kanssa. Erään ravintolan tarjoilija lähti vapaapäivänään oppaaksi, kun valittelin, että haluaisin shoppailla, mutta kun haluaisin katsoa rauhassa, enkä kestä sitä, että väkisin tyrkytetään ;)

HUPS ;)
Torstaina vuorossa oli rantaloikoilua ja illalla Crossnature -treeniä :)




Perjantaina aamusella, ennen aamupalaa, oli viimeinen ohjattu treeni. Mutta olipa vaan mahtavaa! Kaikkea sitä pystyykin oman kehon painolla tekemään ja niin, että varmasti tuntuu :) Perjantaina olo olikin kyllä niin piiskattu, että päivä meni levon kannalla. Lueskelin kirjoja ja pötköttelin. Nukuin päikkäreitä ;)

Yön aikana tapahtuikin vallankumousyritystä ja meikäläinen oli ihan paniikissa, kun mistään ei saanut mitään tietoa. Suomesta tuli ystäviltä viestiä, että onko kaikki ok? No hitostako minä tiesin, kun en tiennyt mitä tapahtuu?! Netti ei toiminut kunnolla yms... 

Huonosti nukutun yön jälkeen päätin kuitenkin nousta aamulla ylös ja uskaltautua aamupalalle. Mietin pitkään, lähdenkö ostamalleni meriretkelle vai en. Jotenkin rohkaistuin lähtemään ja päätös olikin oikeasti ihan paras. Siellä minä pötköttelin ja istuskelin melkein tyhjän paatin kannella ja nautiskelin auringosta ja siitä, että laivapojat yritti viihdyttää ;)

Tätä ei olisi tapahtunut muutama vuosi sitten ;) Minä, uimapuvussa, julkisessa kuvassa?!
Laivamatkan jälkeen tallustelin hotellille, otin pienet tirsat ja kävin vähän rannalla katselemassa auringonlaskua :)

Kleopatra Beach
Olin päättänyt, että joku aamu kiipeän Kale-kukkulalle katsomaan auringonnousua. Tein sen sunnuntaina. Valitettavasti valitsin sen ainoan pilvisen aamun... :D Mutta 5:30 heräsin ja klo 6 olin jo matkalla Kalen päälle ;)



 
Aamupalan jälkeen menin sitten toisen ravintolan tarjoilijan kanssa kahvittelemaan, kun minä kerta olin niiiiiiiiin ihana. Pyysin häneltä apua, koska olin ylittänyt itseni ja mulla on välillä ollut vähän tapana tällaisista itselleni tärkeistä asioista tehdä pysyviä muistoja. Me lähdettiin hänen tuttavansa tatuointiliikkeeseen kyselemään hintoja ja varaamaan aikaa :) 

Päivä meni vähän hämmennellessä, että loma on lopussa ja jännittäessä seuraavan päivän tatuointiaikaa :) Päivä kului myös pakatessa (kaikki mahtui mukaan!!). Näin olin valmis viimeisen päivän koitokseen ;)

 

Toisen kummilapsen nimi löysi oikealle paikalleen vihdoin :) Kukka ilmestyi hartiaan muistoksi itselle siitä, että olin rohkea ja lähdin yksin reissuun, jossa selvisin myös vallankumouksesta ;)

Reissu oli kaiken kaikkiaan oikein mahtava! Vaikka jännitti aluksi, niin se meni ohi :) Sain tehdä juuri niin, kuin itse halusin. Mennä paikkoihin, joihin halusin mennä tai olla menemättä. Söin fiksusti ja hyvin, liikuin paljon ja nautin auringosta (hullujen suojakerroinrasvojen kanssa) :) En palanut, mutta palasin kotiin monta kokemusta rikkaampana :) Lähtisin koska tahansa uudestaan!

Miksi mä tästä sitten kirjoitin? Mä en olisi ikinä uskonut, että lähden yksin reissuun. Muutama vuosi sitten olisin jäänyt taatusti kotiin. Itsensä voi ylittää monella tapaa ja moni asia on yhteyksissä toisiinsa! Koska olen muuttanut elämääni monella tapaa, olen oppinut uskomaan itseeni ja tässä sitä nyt ollaan! Itsevarmana ja itsenäisenä ;) 




sunnuntai 7. elokuuta 2016

Täällä ollaan! Kera muutoksien tuulien! ;)

Kesä on ollut melkoista haipakkaa :) Paljon on tapahtunut ja paljon on vielä tapahtumassa. Aika vaan hujahtaa :) Ilmassa on ollut myös turnausväsymystä ja tavoitteiden pohdintaa. Nyt asiat on vaihteeksi mallillaan ;)

Mä olen kovasti pohtinut, että riitänkö mä tallaisena, kuin olen vai vieläkö haluan pudottaa painoa? Ymmärrän toki, että ylimääräisen ihon poistoa ja sen parempaa lopputulosta varten rasvan polttaminen on tärkeää. Mielestäni kuitenkin suurin kysymys on se, että hyväksynkö itseni tällaisena? Olenko tyytyväinen itseeni? Omaan henkiseen hyvinvointiini ja ulkoiseen olemukseeni? Näiden pohdintojen keskellä lopetimme Jeritan kanssa viikottaiset raportoinnit punnituksista ja liikunnasta. Tarkoitus ei ole vetää hommaa mitenkään läskiksi (eikös olekin hauskasti sanottu?! ;)), vaan testata, miten ne omat siivet kantaa. Ja kun ei oikein tiedä aikataulua tavoitettaan varten, on varmasti turhauttavaa molemmille osapuolille jatkaa ohjausta.

Edelleen käyn päivittäin vaa'alla ja syön annettujen arvojen mukaisesti. Loma- ja työreissut on vähän sotkeneet arkirytmiä, mutta on ihana tunne, kun tietää, että reissujen jälkeen pääsee palaamaan taas normaaliin :) Nyt olenkin kesän toisella lomapätkällä ja nautin, kun voin keskittyä taas omaan hyvinvointiini, eikä tarvitse pohtia, että pitäisi töissä käydä ja stressata ;)

Jeritan kanssa ollaan yhdessä kovasti treenattu :) Saliohjelma laitettiin uuteen uskoon ja voin kertoa, että kohta kuuluu vaan PLOP PLOP, kun mun suuret muskelit hyppää esiin! ;) Aikaisempi ohjelma oli lyhyempiä sarjoja kovemmilla painoilla. Aikaisempi ohjelma painottui myös enemmän selkätreeniin. Nyt tehdään sitten pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla. Annetaan kropalle vähän uusia ärsykkeitä ja keskitytään parina päivänä enempi olkapäihin. Toki koko kroppa saa kyytiä viikon aikana, ettei nyt ihan epäsuhtaa tule ;)

Kovasti on siis tosiaan ajatustyötä tehty ja moni asia alkaa loksahdella paikoilleen :) Edelleen pohdittavaa löytyy kyllä, ei se tähän ole loppunut ;) Kaikenkaikkiaan elämä on monella kantilla oikein mallillaan! Ja minä aion nauttia siitä, sillä olen kaiken tämän hyvän ansainnut ;)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Matka jonka kuljet, on tärkeämpi kuin päämäärä.

Tässä päivänä eräänä osui kohdalle vanha biisi; Fintelligensin Määränpää. Jäin kuuntelemaan biisin sanoja ja ne kolahtikin aika kovasti.

Kun aloitin syömään ruokavalion mukaisesti, pohdin, että noniin, nyt mun tavoitteena on laihtua ja pudottaa painoa. Alkuun asia olikin niin ja onnistuin siinä! Olen tässä vähän vertaillut mielessäni sitä, mitä näiden kahden vuoden erona on ollut ja mitä kaikkea on tapahtunut. Ensimmäinen vuosi oli vähän uuden opettelua ja omaksumista ja nimenomaan laihtumista, ei niinkään laihduttamista. Mikä ero on laihtumisella ja laihduttamisella? Mä jotenkin ajattelen, että laihduttaminen on kuurimainen juttu, dieetti. Sellainen tiedättekö, että on määräaika, mihin mennessä haluat puodottaa x-määrän kiloja. Sen jälkeisestä elämästä ei ole ajatustakaan. Mutta laihtumisen ajattelen osana normaalia elämää, jolloin katsot, mitä suuhusi laitat ja yrität tehdä sitä muutosta niin, että se on loppuelämän juttu.

Toinen vuosi on sitten ollut sitä, että päässä on loksahdellut ne palaset kohdilleen. Enää en ajattele niin, että tähtään suureen pudotettuun kilomäärään. Nyt mulle on kirkastunut ajatus siitä, että ihan oikeasti ylipaino ei ole ollut mun ongelma. Mun ongelma on ollut päässä vinksallaan olleet asiat. Nyt en suoralta kädeltä osaa sanoa, mikä on ollut se suurin ongelma, mutta uskon, että sekin tässä aikaa myöten valkenee mulle :) Lihominen on ollut seuraus siitä, että olen syönyt pahaan olooni, enkä ole välittänyt omasta hyvinvoinnistani. Itseasiassa, lihavan elämä on ollut minulle hyvin normaalia, sillä en ole tiennyt muusta :) On toki myös ollut aika, jolloin sillä ylipainolla ei ole ollut väliä. Mulla on ollut ihan hyvä olla, kun olen saanut elää, kuten halusin ja tehdä asioita, jotka koin tärkeiksi. Mut on hyväksytty läheisten puolelta sellaisena, kuin olen. Hyväksytään muuten edelleen, sillä täällä sisällä se olen edelleen minä, sama Minsku, kuin ennenkin :)

Entinen poikaystäväni luki kahden vuoden tekstit blogistani muutamassa päivässä. Sain häneltä luvan julkaista antamansa kommentit: "Hemmetin avointa ja rehellistä (itelles rehellistä) tekstiä. Huikee henkinen kasvu. Ei voi muuta, kuin ihailla. Ja siis, jotenkin mulle tuli tosta sellainen olo, että painon putoaminen jopa on loppujen lopuksi ollut vaan väline, miltei sivuseikka, kaiken muun kasvun ohella." 

Aina välillä olen itsekin lueskellut tätä blogia ja palautellut mieleen, että mitä kaikkea tässä matkan varrella on saanut miettiä ja mitkä asiat on pohdituttaneet erityisen paljon. Tuntuu, että aika on hujahtanut ihan tosi nopeasti ja aika kultaa muistot ;) Mutta kuitenkin tähän reiluun kahteen vuoteen on mahtunut monenmoista tapahtumaa ja asiaa. Tällä hetkellä on jotenkin sellainen olo, että tietyllä tapaa tässä kai alkaa lähenemään yhden taipaleen loppu. Nimittäin laihduttamisen. Kunhan olen päässyt tavoitepainooni ja ylimääräisen ihon poisto on tehty ja siitä toivuttu, alkaa erilainen taival; keskitytään painon samassa pitämiseen ja lihaksien tekeminen ja kehonkoostumuksen muuttaminen.

Työ asioiden kanssa ei lopu koskaan. Loppu elämäni joudun varmasti miettimään syömistä ja liikkumista. Toisinaan joudun painimaan asian kanssa enemmmän ja toisinaan se menee ihan luonnostaan. Niinhän se menee kaikkien asioiden kanssa. Nyt kuitenkin tuntuu, että tämä alkaa olla selkärangassa, eikä aina tarvitse niin perustella itselleen, miksi pitää esim. lähteä sinne salille. Se on selkeämpää niin, että siellä salilla käyminen on kivaa! On myös kivaa syödä hyvää ruokaa, joka kuitenkin on terveellistä! ;)

On kyse mistä tahansa muutoksesta, lähtee se muutos pään sisältä. Tärkeintä muutoksen tekemisessä ei ole se suuri tavoite. Tärkeintä on se, mitä opit ja oivallat matkalla suureen tavoitteeseen. Samalla opettelet taitoja sitä varten, miten pysyt tavoitteessasi, matkan jälkeenkin.