maanantai 30. kesäkuuta 2014

Elämää reissussa ja sen jälkeen :)

Loma oli I-H-A-N-A! :) Aurinko paistoi, paitsi viimeisenä iltana tuli kamalasti vettä. Tuli shoppailtua ja kierreltyä nähtävyyksiä. Kyllä se reissaaminen kannattaa! :) 

Kovasti stressasin sitä syömistä reissussa. No, eihän se syöminen nyt kaikkien oppikirjojen mukaan sujunut. Mitään makeaa en syönyt, mutta söin kyllä roskaruokaa. Tosin, ehkä osasin sitten suhteuttaa määrät oikein, sillä paino oli kotiin palatessa sama, kuin lähtiessä! :) Liikuttua tuli kyllä, sillä kävelimme aivan järjettömän paljon! :)

Ensimmäisenä päivänä lähdimme shoppailemaan. Rahaa paloi enemmän, kuin tarpeeksi! Mä niin tykkään siitä, että kaiken kokoiset löytävät vaatteensa samoista rekeistä. Ei tarvitse mennä tönöttämään erikseen jollekin omalle osastolle, vaan voi kokea kuuluvansa samaan porukkaan muiden kanssa. Ei olekaan mitenkään erilainen, vaan saa jopa inhimillisen näköisiä ja värisiä vaatteita, kun menee kauppaan! Löysin myös uusia treenivaatteita! Niitäkin tehdään isoille ihmisille, tuolla suuressa maailmassa. Eikä maksaneet paljon! Nyt on sitten vaatekaapissa taas oikeamman kokoisia paitoja ja alusvaatteita. Niin ja farkkuja! Ostin kahdet vähän liian pienet, eli motivaatiofarkut ja yhdet just passelisti sopivat. Voi miten ihanaa onkaan kulkea farkuissa, mitkä ei roiku hanurista! :D Toki ostin myös muutamia kesäkenkiä ja nyt odottelen niitä kesäkelejä ;)

Toisena päivänä sitten kierrettiin Lontoon nähtävyyksiä. Eli käveltiin, käveltiin ja käveltiin ;) Kolmas päivä meni leväten, sillä paikallisopas oli silloin koko päivän hoitamassa omia asioitaan.

Neljäs päivä oli tiistai, 24.6. Tuon päivän kohdalla kalenterissani lukee: 100 PÄIVÄÄ! Ennen reissuun lähtöä oli vaakani näyttänyt myös -15 kg. Nämä, kun yhdistin, olin saavuttanut jo kaksi tavoitetta ja mielestäni olin ansainnut palkinnon! :) Palkinnon sain tuolloin tiistaina ja sen näet tässä:





Pitkään haaveiltu tatuointi löysi taitavan tatuoijan käsissä oikealle paikalleen, juuri oikean näköisenä ja kokoisena. Tatuointia on tarkoitus tulevaisuudessa jatkaa, kunhan tulee uusia merkittäviä tapahtumia elämässä, jotka haluan ihooni ikuistaa :)

Viidentenä päivänä sitten viimeiset ostokset, ulkona syömiset ja matka kohti kotia saattoi alkaa.

Sellainen mainio irtiotto arjesta ja nyt voikin olla taas välissä viikon töissä, jotta voi aloittaa uuden loman! :) Seuraavana kierrelläänkin Suomea auton ja teltan kanssa ;)

Viime viikon lukemat osuivat niin sopivasti, että kokonaisupudotus on yhteensä -16 kg! Eli lomasta huolimatta osasin tehdä oikeita valintoja, sillä paino tippui! :) 

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Väsymystä ja siitä palautumista...

Viime viikko oli aivan kamala. Paljon töitä ja liikaa ohjelmaa iltaisin. Perjantai mulla oli vapaapäivä ja lauantaina meillä olikin pesisturnaus. Viikon ohjelmat vaati veronsa; sunnuntain vaan makasin sohvalla ja välillä jopa itkinkin. Olo oli aivan kamala! Tuntui, kuin oisin ryypännyt pari päivää putkeen ja itkenyt vielä edellisen illan. Silmät oli niiiiin turvonneet.

Meinasin myös lyödä monena iltana hanskat tiskiin eväiden tekemisen kanssa. Siis jumankauta, että sieppasi. Kun pääsit vihdoin illalla kotiin ja olisit vaan halunnut syödä ja kaatua sänkyyn, niin ei! Kun piti vielä pilkkoa niitä hiton salaatteja ja kurkkuja. Olisi ollut niiiiin paljon helpompaa, kun olis voinut vaan kävellä kauppaan hakemaan eväät töihin. Joku kuitenkin sai pysymään suunnitelmassa ja tekemään ne hiton eväät...

Viime viikon kamaluus kyllä sitten näkyi vaa'allakin. Perjantaina kävin ystävän kanssa syömässä sushia ja sehän ei lauantain punnitusta varten ollut kovin hyvä idea. Mutta ensimmäistä kertaa viikon tulokset meni plussan puolelle, eli painoa oli enemmän, kuin edellisen viikon tuloksen jälkeen.

Tämä viikko on kuitenkin palauttanut tulosta omalle tasolleen ;) Tänään vaaka kertoi, että pudotusta olisi kokonaisuudessaan yhteensä jo 14,5 kg! Mutta vielä ois muutama päivä tämän viikon oikeaan saldoon :)

Viimeinen punnituspäivä tällä viikolla on perjantai, sillä perjantaina iltapäivästä suuntaan viideksi päiväksi Lontooseen! Jeee! Pääsee ostostelemaan uusia vaatteita ja näkemään hienoja nähtävyyksiä! :) Mulla on ihana paikallisopas, joka mun onneksi tietää myös tästä mun elämäntavasta. Olen tuolle oppaalle nyt jo muutaman kerran höyrynnyt, että mietityttää miten evästykset sujuu. Tiedän kyllä, että en pysty ruokavalion mukaisesti syömään, mutta asian hyväksyminen on ollut jotenkin tosi hankalaa. Nyt olen yrittänyt tahkoa itselleni päähän PT:n ajatusta, mitä hän on yrittänyt mulle sanoa jo monet kerrat, että muutamassa päivässä eri ruokavaliolla kroppa kerää vaan nestettä, ei sitä rasvaa lisää... Kun vaan osaa tehdä ne oikeat valinnat. Niin ja mähän osaan! :) Mä olen jo oppinut! :) Sen päälle, kun tietää, että takaisin palatessa palaan takaisin ruotuun, niin äkkiä ne nesteet sieltä taas humahtaa pois :)

Olisin maanantaina kovin halunnut laittaa hameen päälle, mutta ei se pysynyt! :( Olen siis oikeutettu uusiin vaatteisiin, vai mitä? :)



maanantai 9. kesäkuuta 2014

Ajan kanssa asiat etenee :)

Nyt tulee rehellisyysoksennuspostaus ;) Mitä se sitten tarkoittaa? No, tämän elämäntapamuutoksen myötä olen oppinut paljon uusia asioita ja yksi niistä on rehellisyys. Rehellisyys itselleen. Ehkä joku muukin on huomannut, että itseään on helppo huijata. Osaltaan jatkan huijausta vielä hetken, sillä postaan kuvia, joissa olen päätön ;) 

Vuoden 2007 loppupuolella elin elämääni niin, ettei millään oikein ollut mitään väliä. Olen koko elämäni ollut isokokoinen ja ylipainoinen. Vuonna 2007 tilanne karkasi käsistä. Olin eronnut parisuhteesta ja söin suruuni, palkitsin itseäni ahkeruudesta, annoin luvan syödä herkkuja, kun ei ollut tekemistä. Söin suklaata, jätskiä, keksejä, pitsaa.... KAIKKEA! Ja ne määrät. Huh. Jokaisella kauppareissulla piti ostaa jotain hyvää. Ei riittänyt, että olisi ottanut yhden karkkipussin, varsinkaan, jos siitä puuttui suklaa. Piti ostaa se suklaalevy kaveriksi. Mutta ei voinut ottaa karkkipussia, jossa olisi ollut suklaata mukana, sillä se ei ollut niin hyvä pussi muuten. Sitten, jos teki mieli jätskiä, niin jätskin kanssa piti olla vähän keksiä. Eikä riittänyt, että olisi syönyt pienen palan siitä jätskipaketista, vaan piti tietysti syödä koko paketti, koska muuten se paketti olisi kummitellut pakastimessa ja ollut mielessä koko ajan! Sitten ne pahuksen keksit. Piti ottaa aina sellainen paketti, jossa oli kaksi pötköä niitä keksejä. Molemmat piti syödä. YÖK. Vaikka oli paha olo, niin syödä piti, sillä jos jäi jotain jäljelle, niin ei voinut ajatella muuta, kuin niitä jäljellä olevia, syömättömiä herkkuja.

Joulun aikaan 2007 olin eräissä pikkujouluissa. Olin itse selvinpäin liikkeellä. Muut olivat toki maistelleet jo terästettyä glögiä, kunnes tuli isku vasten kasvoja. Yksi juhlijoista sitten kommentoi tapahtunutta eroani ja sanoi, että olen lihonnut ihan hirveästi lyhyessä ajassa. Minähän tietenkin vedin herneet nenään ja lähdin itkien paikalta pois. Ei kenellekään puhuta noin! Ei varsinkaan niin suoraan! Eikä niin henkilökohtaisesta asiasta. Edelleen olen samaa mieltä, asioita ei esitetä noin. Tuolloin tunsin olevani kovin huono ihminen. 

Samaisista pikkujouluista löytyi minusta jopa kuvakin! Yleensä välttelin kameraa... Tadaa! Melko muhkea meininki!



Asiaa murehdittuani ja märehdittyäni päätin kuitenkin, että nyt jonkun on muututtava. Olo on koko ajan huono ja päätä särkee. Vatsa on sekaisin ja itkettää. Ylläri, jos noin syö ja ei pidä huolta itsestään. Tiesin myös, että jos jotain alan tekemään, sen täytyy olla sellaista, että saan tehdä omassa rauhassa ja tahdissa.

Etsin netistä edullisia apukeinoja ja löysin Kiloklubin. Rekisteröidyin palveluun ja lueskelin sieltä ihmisten kirjoituksia omista onnistumisista. Mielessä alkoi pyöriä ajatus, että josko minäkin! Kiloklubin avulla voisin oppia syömään oikeita määriä ja ehkä saisin vähän jopa liikuttua. 

Ajatus sitten muhi vielä hieman ja päätinkin, että vuoden vaihteen juhlin vielä ja sen jälkeen alkaa uuden opettelu. Ostin vaa'an ja 4.1.2008 kiivetessäni vaa'alle painoa oli 146 kg (tarkistin juuri Kiloklubin sivuilta ;)). Itkuhan siinä tuli! Miten minä näin paljon voin paina?! Miten olen välittänyt itsestäni näin vähän, että olen näin kamalassa kunnossa?! Samalla kuitenkin vahvistui ajatus siitä, että jotain täytyy tehdä.

Aloin syömään, ihan tavallista ruokaa. Täytin lautasesta puolet salaatilla ja toiseen puoleen ruokaa normaalisti, ruokaympyrän mukaisesti. Söin aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan. Välipalana silloin tällöin hedelmiä. Soin kuitenkin itselleni kerran viikossa karkkipäivän. Aloin myös liikkumaan. Työmatkaa oli jokunen kilometri, joten aloin aamuisin kävelemään töihin. Sen verran annoin itselleni armoa, että iltapäivisin sain tulla bussilla kotiin. Aloin myös kävelemään pitkiä kävelylenkkejä. Paino alkoi putoamaan. Hitaasti, mutta varmasti.

Olin saanut pudotettua 10 kg painoa ja olo alkoi hieman parantumaan. Tuon jälkeen painon pudotus kuitenkin hidastui, enkä oikein tiennyt mitä tehdä. Totesin, että hampaat irvessä tätä ei kannata tehdä. Päätin, että loppuvuoden yritän pitää painoani vain samassa lukemassa. Perustelin asiaa itselleni ja muille sillä, että annan kropan tottua muutokseen. Pyh! Laiska minä olin ;) 27.9.2008 olen kirjannut Kiloklubiin painaneeni 135,1 kg. Pudotusta oli tullut siis 10,9 kg.

Tammikuussa 2009 aloitin uudestaan pudottamaan painoa. Tavoitteena oli jälleen 10 kg. Edellinen vuosi oli ollut hyvä pohja aloittamalleni suunnalle ja nyt siitä lähdettiin jatkamaan. 4.1.2009 vaaka on näyttänyt 134,9 kg. Samoilla eväillä, kuin edellisenä vuonna, aloin painoa tiputtamaan. 11.8.2009 painoa oli 122,4 kg. Painoa oli vuonna 2009 pudonnut 12,5 kg. Kokonaispudotus oli 23,6 kg. Taas oli sitten tarkoitus, että loppuvuoden paino pidetään samoissa lukemissa.


Vuodelta 2009 löytyi tällainen aarre:




Tarkoitus oli sitten jatkossakin pudottaa aina se 10 kg vuodessa, kunnes olisin tyytyväinen. Ihan näin asiat eivät kuitenkaan sujuneet. 4.1.2010 vaaka näytti 127,4 kg. 5 kiloa oli siis tullut takaisin edellisestä pudotuksesta! Elokuussa 2010 painoa ei ollut pudonnut, kuin 7,3 kg. Paino oli tuolloin 120,1 kg. Itseltään kovin paljon vaativalle se oli ihan liian vähän. Ei lähelläkään sitä 10 kiloa, mikä oli tavoite! No, mitäpä sitä turhaan sitten enää mitään tekemään, kun ei mikään sujukaan, eikös niin? Näinhän se leikki jätetään kesken, kun tuloksia ei tule ihan samalla tavalla... Ja eikun syömään! 

2011 tammikuussa harkitsin sitten kuitenkin, että josko vielä kokeilisin aloittaa tuota projektia uudestaan. Tammikuussa vaaka näytti 119,1 kg. Herranjumala! Painohan on pysynyt suurin piirtein samoissa lukemissa! Vähän aikaa jaksoin skarpata, mutta sitten elämässä tuli miljoona muuta asiaa ja vastoinkäymistä, jolloin homma taas levähti käsiin. Annoinpa asian sitten olla...

Niinhän ne asiat sitten vaan oli, tovin jos toisenkin. Elokuussa 2011 murtui jalkapöydästä yksi luu ja tuo luu ei oikein halunnut luutua. Kun luu vihdoin, yli puolen vuoden jälkeen, oli luutunut ja kipuilu jatkui edelleen, lähdettiin selvittelemään, missä vika. Kaikenmoisten kuvien jälkeen selvisi syy; toisella puolella jalkapöytää on toinen murtuma ja irrallisia luunsiruja. Mitään havaintoa ei ole, milloin tuo murtuma on tullut, mutta siellä se on edelleen. Tuo jalka oli siis kovin hyvä tekosyy olla tekemättä mitään, ainakin parin vuoden ajan ;)

Keväällä 2013 iski stoppi. Totesin, että nyt riittää lällyttelyt ja ruvetaan taas tekemään jotain. Pääsinkin mukaan harrastepesisporukkaan ja sillä tiellä ollaan! Enhän minä ekoissa treeneissä juuri mitään jaksanut tehdä... Mutta syksyllä tilanne oli toinen. Pesiksestä innostuneena, syksyllä 2013 järjestin itseni myös kuntosalin ihmeelliseen maailmaan! Samalla löysin itselleni ihanan personal trainerin ja ja ja! Voi jestas, tässä sitä nyt ollaan! Puoli vuotta kävin salilla tekemässä mulle tehdyn saliohjelman mukaisesti ja nyt olen kolmatta kuukautta ruokavaliolla ja mikä parasta, suurin muutos on tapahtunut ihan mun pään sisällä. ;)

Ruokavaliota, kun aloiteltiin 16.3.2014, paino oli 124,8 kg. Viime viikon punnitusten myötä paino oli 111,8 kg. Pudotusta on siis jo -13 kg. 

Tässäpä kuva muutaman viikon takaa:


Tällä hetkellä minä, joka ennen välttelin liikuntaa ja koitin päästä mahdollisimman vähällä, olenkin yhtäkkiä pesisjoukkueen valmentaja. Juoksen pesiskentällä mielelläni pallon perässä ja jaksan sisävuorolla juosta pesien välit loppuun asti! Salilla uskallan rääkätä itseäni ja tehdä niin paljon, että tuntuu. Sen lisäksi, eilen pääsin Isojen Poikien mukaan salille treenaamaan ja sain jopa kehuja! Asenne on oikea ja sen päälle vielä oli tekniikatkin hyvällä mallilla! Kiitos näistä kuuluu kyllä mun iki-ihanalle Personal Trainerille, Jeritalle. Jerita kirjoittelee myös blogia ja sieltä aina itse haen motivaatiota, toki muun yhteydenpitomme lisäksi! :) Sen lisäksi Jeritalta löytyy mainio kevyeen ruokaan erikoistunut blogi

Aikaa kaikki muutokset vaatii. Mikään ei tosiaan tapahdu hetkessä. Tässä minunkin elämäntapamuutoksessa on mennyt monta vuotta. Asiaa on pitänyt ensin makustella. Sopivan motivaation löydyttyä on täytynyt yrittää itsekseen. Kun huomasin, ettei omat rahkeet riitä, löysin onneksi apuja. Nyt tuntuu, että tämä kaikki on kovin vankalla pohjalla! Nyt on olo, että tästä on hyvä jatkaa. :)





tiistai 3. kesäkuuta 2014

Mieti miten ja sano sitten vasta!

Minulla on hurjan pitkät hermot. Varsinkin töissä. Joku on joskus sanonut, että lehmän hermot. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Aika pitkälti myös osaan suodattaa puhetta, mikäli se ei ole kovin mukavaa puhetta. Mutta joskus se minäkin, hyvinkin sanavalmis ihminen jään suu auki ja menen hiljaiseksi.

Käyn säännöllisesti hieronnassa, sillä työnantajani mahdollistaa moisen ihanuuden. Hieronnassa käymme yrityksellä, jossa on 4 eri hierojaa. Ihmisiä, kun on useita, niin hierojiakin monia. Viimeksi kävin hierojalla, joka on melkoisen puhelias ja suulas ihminen. Hänen kanssaan on hieman kurjaa keskustella, sillä hänen omat asiansa ja tuttavien mummon kummin kaimojen asiat on melko hurjia ja tiedotettavia asioita. Eli siellä saa kuulla melkoisesti juoruja. Noh, tuolla kerralla hieronta oli sitten jo ohi ja olin siinä pukemassa vaatteita päälle. Hieroja kysyi, että miten mun projekti etenee. Hieman hämmentyneenä sitten kyselin, että mikähän porjekti? Hänelle en ollut kertonut mitään tästä ruokavaliosta. Hieroja vastasi, että saliprojekti. Totesin sitten, että olenhan minä siellä syksystä asti käynyt enempi ja vähempi. Hieroja sitten kysyi, että onkos tullut jotain tuloksia? Johon vastasin, että onhan mulla paljon parempi olla kyllä ja onhan tässä nyt viime aikoina paino pudonnut vähän päälle 10 kg. Hieroja sitten siinä kommentoi: "Niin mä meinasinkin kommentoida. Nyt onkin erityisen tärkeä treenata lihaksia, kun sulla on tota höttöä!"

Siis niinku jumalauta! Kuka käy kommentoimaan toiselle noin? Ihan, kun mun salilla käyminen ois turhaa, kun en nyt joka päivä siellä ois hinkkaamassa niitä laitteita ja tekemässä vatsalihasliikkeitä. Kiitos vaan kannustuksesta. Tiedän, että mulla on vatsa, joka on löysä ja löllyvä. Tiedän sen ilman, että mulle tarvitsee sitä kertoa. Kyllä, katson peiliin joka aamu ja joskus jopa päivällä ja iltaisin. Tunnen itseni. 

Voin kertoa, tuli paha mieli moneksi päiväksi. Tuli sellainen olo, että mitäs mä tässä mitään nyt viitsin tehdäkään, kun musta tulee vaan enempi höllyvä ja löllyvä. :( Onneksi mulla on ihania ihmisiä lähellä ja niiiiin ihana PT <3 Heidän avullaan pääsin asiasta yli ja eteenpäin. Sain purkaa ja jauhaa asiaa niin kauan, kun tuntui, että nyt se on loppuun käsitelty :) 

Nyt, rakkaat ihmiset. Miettikää ensin, miten asian esitätte ja sanokaa vasta sitten! On tutkittukin, että itse viestillä on paljon vähemmän merkitystä, kuin sillä, miten sen sanoo. Asiat voi sanoa niin monella tavalla! Mietihän itsekin siis pari kertaa, ennenkuin möläytät suustasi ensimmäistä ajatustasi ;) Muista myös se, että aihe, joka ei sinulle ole arka, voi toiselle ollakin!

Ps. Mulla on löysän vatsan lisäksi paksut reidet, hyllyvät allit ja iso takapuoli! Mutta mulla on kuitenkin kauniit silmät, ihana hymy, lämmin sydän ja paljon positiivisuutta!