keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 - mitä kaikkea siihen on mahtunut?! :)

Vuosi 2014 alkaa olla lopuillaan. Vuosi on ollut tapahtumarikas ja samaan aikaan tuntuu, ettei mitään niin järin ihmeellistä ole tapahtunut, sillä elämä on asettunut uomiinsa ja tuntuu varsin mukavalta.

Vuodet ennen tätä ovat olleet aika kiireisiä. Vuosina 2001 - 2009 olen opiskellut ja käynyt iltaisin töissä. Ensin suoritin merkonomiopintoja ja ylioppilastutkinnon. sen jälkeen opiskelin sosionomiksi. Vuodet 2010 - 2011 kävin vain päätoimisesti töissä, mutta täytin illat muista huolehtimisella. 2012 - 2013 kävin päivät töissä ja illat olin jälleen koulussa. Tuolloin toteutin unelmaani ja opiskelin parturi-kampaajaksi. Näytin itselleni, että pystynpäs myös tähänkin, jos haluan ;) Vuoden 2012 loppupuolella aloitin myös vihdoin työpaikassa, jossa oikeasti viihdyn ja saan tehdä sitä, mistä tykkään ja missä olen myös hyvä.

Viimeisin opiskelu, vaikka antoisaa olikin, oli myös asioiden käsittelyn pakoilua. Olin elämässäni hukassa, enkä tiennyt mitä tehdä. Toisaalta, ei tarvinnut ajatella turhaan, kun vaan meni ja teki asioita. Sitten taas oppi arvostamaan sitä vapaa-aikaa. Uuden työpaikan löytyminen on auttanut elämässä eteenpäin.

Vuoden 2014 aikana olen oppinut arvostamaan itseäni. Olen oppinut asettamaan itseni etusijalle, kukas muu sen tekisi, jos en minä itse? :) Olen oppinut syömään. No okei, olen oppinut syömään OIKEIN! Syömisen jalo taito minulla on aina ollut ;) Olen oppinut nauttimaan liikunnasta ja punttien (ei housun) nostamisesta. Olen oppinut, miten moni asia vaikuttaa omaan oloon.

Olen oppinut arvostamaan vielä enemmän niitä elämän pieniä iloja; rauhallista viikonloppuaamua, iloisia hetkiä ystävien kanssa, sohvan nurkassa loikoilua, itsensä kanssa ajan viettämistä, vastaan kävelevän ihmisen hymyä, pöljäilyä perheen kanssa.

Olen oppinut, ettei maailma kaadu, vaikka aina ei kaikessa olisikaan niin paras ja täydellinen. Olen oppinut, että tärkeintä on se, että minulla on hyvä olla. Jos minulla ei ole hyvä olla, en pysty auttamaan myöskään muita. Olen oppinut itsekin ottamaan apua vastaan ja jopa pyytämään sitä! Olen oppinut olemaan rehellinen. Olen oppinut ylittämään itseni. Ennen kaikkea, olen oppinut olemaan oma itseni :) 

Vuosi 2014 on ollut täynnä muutoksia ja itsensä tutkiskelua. Välillä on hakattu päätä seinään ja tihrustettu itkua, mutta pääasiassa vuosi on ollut täynnä hymyjä ja hyvää oloa :)

Kiitos kaikille, jotka ovat olleet matkassani tämän vuoden aikana. Erityiskiitos Jeritalle! <3 Ilman sinua en olisi tässä, jatkamassa ilolla kohti ensi vuotta! :)





Mukavaa ja rauhallista vuodenvaihdetta sekä onnea ja iloa vuoteen 2015 toivottaen,

Minsku



torstai 25. joulukuuta 2014

Se S**TANAN suklaa.

Ihana joulu! Saa syödä, oikein luvan kanssa! :) Ihania suolaisia ruokia; kaloja, kinkkua, laatikoita. Sitten niitä makeita herkkuja; joulutorttuja (voitaikinaan tehtyjä, ehdottomasti!), suklaata, lisää suklaata, vähän englanninlakritsia, ainiin ja suklaata! Erilaisia suklaita! Paljon!

Mulla oli eilen kovat odotukset. Sovin itseni kanssa, että ensin syön aamupalan ja sitten vasta saan maistaa sitä suklaata. Terästäydyin vielä sen verran, että kävin aamutuimaan lenkilläkin ja sitten vasta on aamupalan vuoro. Olin kerännyt töistä (siellä on koko joulukuun ollut erilaisia suklaita tarjolla) yksittäisiä kappaleita eri suklaita jemmaan, jotta ei tarvitsisi ostaa omia ja voisin maistaa vain niistä. Siinä se kulhollinen erilaisia suklaita odotteli pöydällä. Ne oli laitettu pöytään aamulla ensimmäisenä. No, ensimmäinen suklaansyönti aikoihin, tämän nykyisen sosiaalisen median aikakaudella, piti toki ikuistaa. Pitää laittaa naama ja hiukset kuntoon ensin. Venytin siis vielä lisää, ennenkuin maistelin ensimmäiset suklaat. Sitten se hetki vihdoin tuli. Tosin, ennen sitä hetkeä mietin, että onkohan tämä fiksua lainkaan?! Mutta annetaan mennä, kun siihen nyt on "lupa".

Sopiva valaistus, äärimmäisen pitkän pohdinnan jälkeen sopiva suklaa (oli muuten sitä Fazerin ihanaa piparisuklaata) sormien väliin, kamera toiseen käteen, hampaat suklaaseen ja RÄPS. Mmmmmmmmm! NAM! Se oli niin hyvää! Ja kuvastakin tuli oikein hyvä.

Mä salaa odotin, että se suklaa olisi ollut aivan liian makeaa ja ällöttävää, niin ei! :( Voiko tämä olla ihan oikeasti totta, että suklaa maistuu näin hyvältä?! No, kun se ensimmäinen oli niin järjettömän hyvää ja kulhossa oli montaa eri laatua, niin pitihän niitä maistaa! 

Pöydällä olleista vaihtoehdoista valitsin, mitä maistan ensimmäisenä.


Ensin ajattelin, että muka ihan hillitysti vaan. Kyllä mä pystyn. Maistelen pari eri vaihtoehtoa ja sitten lopetan. Pahaan oloon asti ei saa syödä, eikä yhtään tiedä, millainen olo näistä muutenkaan tulee, niin ihan varovasti vaan. Yhtäkkiä huomasin, että olin syönyt kaikki nuo pöydällä olleet suklaat. Kyllä mä aluksi jopa vähän maistelin niitä ja hyviähän ne oli, paitsi tuo Geisha ei enää oikein sovellu mun suuhun. Ennen se oli yksi lemppareista!

Mä olisin voinut mättää sitä suklaata vielä kaksin käsin menemään, mutta onneksi järki huusi: "EI PAHAAN OLOON ASTI, PÄSSI!!!!". Oli pakko laittaa suklaat pois esiltä, kaappiin piiloon. Muuten mä olisin niitä syönyt koko ajan. Ihan kamala tunne! Ensin olet 9 kuukautta syömättä suklaata ja sitten et pysty itseäsi estämään, vaan sitä on pakko mättää ihan hulluna?! En mä mitään ole oppinut? Tuo suklaa on mulle riippuvuus, ihan samalla tavalla, kuin alkoholi jollekin toiselle.

Suklaan syönti on rankkaa ja otin sitten pienet päikkärit. Tunti hujahti helposti. Sen jälkeen vähän puuhasin eväitä matkaan (mulla oli vastuu meidän perheen salaattitarjonnasta) ja lähdin äidin luo. Autolle kävellessä huomasin, kuinka olo helpottui entisestään, kun lähti vähän liikkeelle. Täyden olon olin kyllä saanut itselleni aikaan, mutta ei missään nimessä huonoa oloa. Ehkä hieman epämukavan.

Jouluruokia osasin syödä fiksusti (kun lappasin sitä salaattia ensin puoli lautasellista). Niistä ei tullut liian täysi olo lainkaan. Sitten avattiin lahjoja ja pukki oli tuonut lisää suklaata. Namnam. No itsepä olin puhunut, että haluan Pandan juhlapöydän konvehtirasian. Sain, mitä halusin. Sitten oli tarjolla englanninlakritsia. Sitäkin olin halunnut! Ja juu, se maistui ja tuntui suussa juuri siltä, miltä muistelinkin. Hyvää oli. Mutta ei sieltäkään kaivannut muita, kuin niitä lakuja, missä on se valkoinen täyte sisällä. Toki muitakin piti maistaa!

Ilta meni ihan mukavasti ja vihdoin tuli kotiinlähdön paikka. Autollisena kuskailin porukkaa kotiin ja sen jälkeen ajelin hautausmaalle viemään pari kynttilää ja sitten kotiin. Telkkari JA suklaarasia auki. Pakkohan niitä suklaita oli maistella, kun niitä nyt oli! Mielessä kävi ajatus huomisen päänsärystä ja olosta, mutta ei se mitään, syödään nyt. Siinä Pandan rasiassa on muuten 9 eri vaihtoehtoa. Tietysti ne kaikki piti testata. Sen jälkeen sen ensimmäisen kerroksen jättäminen niin vajaaksi tuntui pahalta, niin pitihän ne loputkin syödä pois. Toisen kerroksen jätin toiseen ajankohtaan. Mielessä kävi jopa ajatus siitä, että heitän roskiin, niin ei tarvitse enää miettiä, onko sitä suklaata vai ei! Ja taas mulla oli täysi olo.

Pohdin, että ennenkin mulla oli se ongelma, jos joku herkku oli kaapissa avattuna, en voinut antaa sen olla, vaan se vaivasi mun mieltä niin kauan, kuin sitä oli. Senpä takia kai se roskiin heittäminen tuntui fiksulta ajatukselta. No, enpä heittänyt pois. Päätin kuitenkin jo eilen, että tämän päivän jälkeen en taas herkkuja hetkeen syö. 

Päänsärkyä mulle ei tullut. Ainut, mikä tuli, niin vatsa on toki vähän hassun oloinen (ei kuitenkaan ole edes vatsa sekaisin) ja tuntuu, kuin ei olisi nukkunut tarpeeksi, vaikka olen kyllä. Salaattia ja kevyttä oloa kaipaan jo.  

Ihan samaan tapaan, kuin aiemmin, en aio sokeria karttaa ja vältellä. Tästä joulusta opin, että minulla ei sitä kontrollia ja kohtuusmittaria ainakaan suklaan kohdalla ole, joten miksi aiheuttaa itsellensä turhaan niitä tilanteita, joissa joutuu itseensä pettymään? Nyt, kun on tehnyt vain muutaman päivän poikkeuksen, on helppo taas kieltäytyä. Toki voin tulevaisuudessa syödä herkkuja, mutta ne kaikki kirjaan kyllä kalorilaskuriin.

Niin, söin sen suklaarasian toisen kerroksen tänään, osittain tätä tekstiä kirjoittaessani. Se oli vähän niinkuin viimeinen ehtoollinen ;) Nyt mulla on salikamat jo päällä ja ajattelin lähteä tekemään jalkatreeniä. Katsotaan kulkeeko treeni hyvin, kun on eilen niin hyvin tankannut ;)


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulu ja suklaa

283 päivää ilman sokeria. Melkoinen saavutus meikäläiseltä :) Nyt on näytetty itselleen, mihin sitä pystyy.

Tänään olen nyt syönyt pitkästä aikaa suklaata. Voin kertoa, että kyllä se vaan maistuu niin hiton hyvältä! Ihanaa makeaa, suussa sulavaa! NAM! :) Mutta tällä hetkellä onni on se, ettei tuota suklaata kyllä voi syödä onneksi samoja määriä, kuin ennen ;) Huomista päänsärkyä odotellessa... ;)



Ps. Vaaka näytti tänään 96,4 kg! Nyt on varaa  vähän syödä, ettei Jerita ala taas nostamaan kaloreita ;)

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

40 viikkoa parempaa elämää täynnä: uusia oivalluksia ja oppeja

Olo on ollut viikolla jo useamman päivän hyvä. Jeee! Flunssa on ohi! Yhteinen treeni Jeritan kanssa, vielä isompi JEEE! Niin, niinhän mä luulin. Treeniaamuna, torstaina heräsin kurkkukipuun ja jälleen kovin väsyneeseen oloon. No, olothan sitten jatkuivat perjantaina, kurkku oli vähän kummallinen, muttei kipeä. Päätä kuitenkin alkoi särkemään siihen malliin, kuin olisi ollut kuumetta. Tietysti olin päivän töissä, mutta töiden jälkeen suuntasin suoraan kotiin ja sohvalle pötköttelemään. Kuumetta ei ollut. Jokusen tovin sohvaloikoilun jälkeen tajusin ottaa särkylääkettä ja kömpiä päikkäreille. Pari tuntia unta hujahti ihan tuosta vaan! Olo oli vähän parempi unien jälkeen, mutta ei sillä ololla ihan salille olisi lähdetty. Eilen heräsin orastavaan päänsärkyyn, mutta sen taltutin heti särkylääkkeellä. Olen joskus aiemminkin siitä kirjoittanut, mutta mä en nykyään enää jotenkin kestä yhtään kipua. Ennen, kun oli koko ajan joku paikka kipeänä, ei sitä niin huomannut. Nyt, kun särkylääkkeitä ei mene edes joka kuukausi, en ymmärrä niitä oikein ottaa, mutta en sitä kipuakaan kestä.

Nyt onkin sitten joululomalla hyvää aikaa lepäillä. Ainut huono puoli tässä lepäämisessä on se, että selkä ei meinaa kestää sohvalla lojumista. Valittelin eilen taas kaikki huolet ja murheet Jeritalle ja sain kyllä luvan käydä rauhallisilla kävelyillä, niin saan selkään liikettä :) Ennen ei tällaista selän jumitustakaan huomannut, kun aina tuntui jossain paikassa pahalta tai sattui.

Tänään on vähän vielä kyllä nuupahtanut olo. Millään ei olisi jaksanut sängystä nousta, mutta ei se unikaan enää tullut. Päätä ei onneksi särje, ainakaan vielä. Tässä sitä sitten ollaan, aamupalaa syömässä ja naputtelemassa :)

Eilen, kun naputtelin Jeritalle taas punnituksia ja mittaustuloksia, katselin vihkoani, johon niitä tietoja kirjaan ja kappas vaan: Nyt on 40. viikko parempaa elämää menossa! :) Nyt mennään sellaisissa lukemissa, kuin 97,3 kg. Pudotusta kokonaisuudessaan -27,5 kg. Ihan ei siihen -30 kg:n tavoitteeseen päästy määräajassa, mutta sekään ei lannista, sillä tulosta on syntynyt, vaikkei liikkumaan ole kovin päässytkään.

Olen tässä viimeisen kuukauden aikana pohtinut sitä, mikä on muuttunut maaliskuun jälkeen. Ulkoisesti olen muuttunut paljonkin, mutta se tärkein, mikä on muuttunut mun pään sisällä. Sen oppimisen ja muutoksen tajuaa monesti vasta paljon myöhemmin, kuin asian on oikeasti oppinut. Mä olen nyt sisäistänyt sen, että tällä ruokavaliolla mennään tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen mä en välttämättä enää kirjaa kaikkia syömisiäni kalorilaskuriin, vaan osaan tehdä ne hyvät ja oikeat valinnat ilman, että punnitsen ja lasken kaikkea, mitä suuhuni laitan. Eilen sitten tajusin, että niin, sitähän mä olen jo tehnyt sellaisina päivinä, kun olen käynyt ulkona syömässä. Enhän mä voi tietää miten paljon ravintolassa tulleeseen valmiiseen annokseen on laitettu mitäkin. Mutta, mä olen ymmärtänyt sen, ettei se maailma kaadu siihen yhteen ruokaan ravintolassa, sillä päivän muut syömiset voi olla sitten niitä parempia valintoja.

Mä olen vähän sellainen ihminen, ettei mua alkuun välttämättä kiinnosta miksi jotain tehdään, vaan jos ohjeistus on, niin sen mukaan mennään, kyselemättä. Toki, jos kyse on jostain aivan pöljästä ja omia arvoja vastaan sotivasta, niin sitten kyseenalaistetaan ennen toimimista. Mulle on ollut ensiarvoisen tärkeää, että mun ruokavalion on tehnyt ihminen, joka tietää näistä asioista enemmän, kuin minä ja johon voin luottaa. Musta on ollut ihanaa, kun on alussa ollut selkeä listaus ja tarkat määrät, mitä syön ja milloin. Eikä mun ole tarvinnut sitä kyseenalaistaa, kun tuloksia on tullut ;) Pikkuhiljaa ruokavaihtoehtoja on tullut lisää ja tässä kohtaa ne tulee ihan meikäläisen omasta päästä, määriteltyjen kalorien puitteissa. Kun mietitään, mistä on lähdetty; paperista, jossa oli kirjoitettu, mitä syödään mihinkäkin aikaan ja vertaa sitä, missä ollaan nyt; mä itse valitsen mitä syön, on oppia tullut paljon! Ymmärrän miksi kannattaa valita salaattia ja broileria, eikä esim. sitä mäkkärin mättöä. 

Osaan mä kyllä edelleen tehdä niitä huonojakin valintoja, mutta nykyään ne tekee tietoisesti ja ennen kaikkea rehellisesti, eikä itseään huijaten. Tästä päästäänkin kätevästi lähenevään jouluun. Aiemmin kirjoitin siitä, kuinka jouluna saan syödä ihan miten haluan, ilman kalorilaskureita ja kalorimääriä. Tai siis, oonhan mä kyllä koko ajan syönyt miten haluan ;) Mutta jouluna mennään ilman hyviä ohjeistuksia. 

Joulu tuo mukanaan monenlaiset jouluherkut, myös ne, joissa on sokeria. Sokeria mä en ole syönyt nyt reilusti yli 250 päivään. Tuo sokeri on mua nyt viime viikkoina kovasti puhututtanut ja mietityttänyt. Miksi mä olen siitä sokerissta niin hanakasti luopunut? Mulle tehdyssä ruokavaliossa moista ei ollut. Ihan vaan siksi, ainakin aluksi. Loppupeleissä huomasin, että hitto, mähän olen ollut aika tosi pitkään ilman sokeria ja nyt näytetään itselleen, kuinka pitkään sitä ilman voi olla! Ja kieltämättä, onhan se ollut ihan siistiä sanoa, kun joku kysyy, että kuin pitkään sitä sokeria on ollut syömättä ;)

Päätin jo aiemmin, että jouluna mä saan syödä sokeria. Mä haluan maistaa joulutortun, suklaata, englannin lakritsia, piparia, jätskiä... Joo, jätski ei kuulu jouluun, mutta mua himottaa sellainen Ingmanin uusi minttu-suklaajätski, mitä on mainostettu... Mutta sitten kaikkien näiden haluamisten jälkeen aloin miettimään, että miksi sitä sokeria pitäis nyt syödä, kun olen näin pitkään ollut ilman?! Ei ois enää, kuin reilu 3 kk, ni sitten voisin sanoa olleeni vuoden ilman sokeria! Tähän mun ajatukseen yksi kaveri kommentoi minusta aika osuvasti: "Minna, et sä sen kirkkaampaa kruunua saa, vaikka olisitkin pidempään sitä sokeria syömättä." Niin, ihan hiton hyvä pudotus takaisin maan pinnalle. Mä teen tätä kaikkea ITSEÄNI varten. En sitä varten, mitä voin muille sanoa. Mä olen kyllä itselleni jo näyttänyt, mihin mä pystyn. Sitä ei tule tämä joulu pilaamaan :) Nyt testataa sitä, olenko mä oppinut, mitä tarkoittaa kohtuudella :) Sitten, jos jostain syystä oppi ei ole vielä mennyt perille, on mulla Jerita, joka pysäyttää ja ravistelee ;)


Nämä mua jouluna odottelee :)

Jouluherkkuja saa syödä! Täysi olo saa olla, mutta älä syö itsellesi pahaa oloa ;) Tämä oli ohjeistus minulle ja ehkä se voisi olla hyvä myös sinulle? :)



perjantai 12. joulukuuta 2014

Rrrrräkää!

Nyt olis tarjolla räkää, kelpaisko?! Flunssanhan se taas mulle sitten pukkas. Perhana. Minä, kun oisin halunnut salille ja lenkille ja ja ja! Nyt ei auta, kuin levätä. Olen jopa ihan sairaslomalla! Minä, jota ilman maailma kaatuu! ;) Olen kyllä levännytkin. Mitä nyt olen vähän aamutuimaan tiskannut ja pessyt koneellisen pyykkiä. Mutta nyt on jo toinen leffa boksilta pyörimässä. Selkä vaan ei tykkää tästä makoilusta :/ 

Jos kuitenkin jotain positiivista haluaa tästä sairastelusta hakea, niin joululahjoja saattaa valmistua:




Yllättäen flunssan myötä painokin on tällä viikolla vähän heitellyt. Alle 100 kg:n ollaan kuitenkin pysytty koko viikko :) Täytyy kyllä myös myöntää, että ruokien kirjaaminen ja kaloreiden laskeminen on ollut hieman haastavaa parina päivänä, kun töissä on ollut tarjolla jouluruokaa. Koita siinä sitten määrittää, että kuinka paljon mikäkin painaa?! Mutta taas huomasin oppineeni: Asiaa sen kummemmin ajattelematta lappasin ensin lautasen melkein täyteen salaattia ja sitten vähän muuta sille osalle, mikä jäi tyhjäksi :) Ennen salaatti olisi ollut vain sivuosassa meikäläisen ruokaympyrässä ;)

Loppuun vielä pitkästä aikaa kunnollista omaa kuvaa. Jeritalle tiedoksi, että jalassa on ne kiukuspäissä ostetut farkut ;) Tältä näytin kuluneella viikolla:




PS. Jos joku on innokas peilin pesijä, saa ilmoittautua ;)


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

"Onks kukaan koskaan...

...sanonut sulle, et sulla on hyvä perse?" Kuului eilen kysymys miespuoliselta ystävältäni, kun oltiin pikkujouluilemassa. 
"No ei ole, kun ei se ennen ole ollut!" Vastasin.
"No mutta tiedätkö, että NYT se on!" Vastasi ystävä painokkaasti.

Paljastetaan se, että ko. ystävä oli melkoisessa humalassa, mutta pidemmän aikaa sivusta seuranneena, hän puhuu useimmiten myös humalassa totta. Tai ainakin tässä kohtaa haluan niin itselleni uskotella ;)

Samainen tyyppi halasi mua lujasti ja sanoi, että hän odottaa, että näkee, mihin asti mä tämän homman vien. Kun nyt olen vienyt tämän "uuden" elämäni näin pitkälle, eikä epäonnistumisen pelkoa ole. Tekosyitäkään ei kuulemma selkeästi ole. 

Voin kertoa, että nuo kommentit kyllä kätkin sydämeeni. Silloin, kun ne kommentit tulee itselleen läheiseltä ihmiseltä ja oikeasti rehellisesti, ne lämmittää mieltä :)

Tässä teillekin sitä hyvää takapuolta ;)




Noin muuten tämä viikko ei ole mennyt ihan putkeen. Salille tai lenkille en ole oikein uskaltanut lähteä, sillä olo on ollut kovin vetämätön, lihaksia ja päätä on särkenyt ja ajoittain jopa nenä on vuotanut. MUTTA! Olen venytellyt, kahdesti! ;) Kohta mä kuulemma saan jo spagaatin, kun näin hurjaksi olen alkanut ;) Kävin myös kaiken uhalla hieronnassa, sillä ajattelin, että sen avulla flunssa hyökkää kimppuun, kuin yleinen syyttäjä, jos on hyökätäkseen. No ei hyökännyt. Yritin sitten taas järkeistää (mulla on joku pakkomielle järkeistää asioita) asiaa itselleni ja mietin, että oiskos toi kurja olo joku kropan keino viestiä, että pitäis vähän rauhoittua. Töissä on nimittäin ollut melkoisen paljon tapahtumia, jotka sitten suurissa ryppäissä aiheuttaa pienoista stressiä ja väsymystä... Kaikesta huolimatta siis pidän työstäni ;)

Tänään ajattelin kuitenkin uskaltautua tämän vuoden vikoihin pesistreeneihin. Täytyy vaan vähän kuulostella kroppaa ja ottaa kenties vähän varovaisemmin, eli vedän ihan täysillä! ;)

Kuluneen viikon tulokset ei olleet hurjat. Edellisestä viikosta -0,1 kg. Eli paino oli eilen 98,1 kg. Tänään vaaka kuitenkin näytti 97,8 kg! Eli kokonaisuudessaan -27 kg :)

Tässä vielä lopuksi vähän parempaa kuvaa mun pellehousuista. Nämä pellehousut on siis ostettu New Yorkista aika tarkalleen kaksi vuotta sitten. Tuolloin nämä vähän puristi reidestä ja vyötärölläkään ei ihan hurjasti ollut tilaa... Nämä ei muuten olleet ne housut, jotka eilen oli jalassa kehuja saadessani ;)


maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulun odotusta...

Aikaisempina jouluina mä olen tuusannut itse piparitaloja. Ostanut valmista piparitaikinaa ja paistanut osat itse, kasannut ja koristellut talon. Siihen talon tekemiseen on toki kuulunut olennaisena osana se, että on saanut maistella niitä rakennus- ja koristelutarvikkeita. 

Aamulla, töihin lähtiessä mulle tuli jostakin joulumieli! Pakkasaamu, tähtitaivas ja hiljaisuus. Niistä se taisi tulla :) Päivä töissä meni joululaulut taustalla soiden (ihan kiva, kun oli tänään moiseen mahdollisuus, loppuviikko meneekin pää kolmantena jalkana juostessa). Päivän aikana sitten heräsi ajatus tuosta piparitalon tekemisestä. Kävin rankkaa keskustelua itseni kanssa... Leivonko osat itse? Jos ostan valmiit osat, se on vähän huijausta... No, jos ostan valmiit osat, niin voin ostaa valmiit sokerikuorrutteet. Mutta mitenhän niiden kuorrutteiden ja päälle laitettavien karkkien kanssa käy? 

Töiden jälkeen suuntasin kauppaan ja totesin, että en jaksa leipoa niitä osia itse, mutta haluan sen piparitalon valmiiksi tänään. Kaikki mulle heti nyt! ;) Ostin osat. Leivontahyllyllä, sokerikuorrutteita tutkaillessa, tulin tulokseen, että ostan tomusokeria, pääsen halvemmalla. Karkkihyllyllä oli ihan hullua! Enhän mä moista hyllyä enää tunne! Mutta sitten se kammottava ajatus: Jos mä ostan niitä karkkeja siihen piparitalon päälle, niin meneekö niitä vahingossa suuhunkin?! :/ Maailmahan ei siihen toki kaatuisi, mutta kun nyt olen psyykannut itseäni siihen, että jouluna sitten saa halutessaan syödä sokeriakin sisältäviä asioita, niin mokaisin ihan huolella, jos tulisi syötyä ennen aikojaan sokeria. Ostin sitten kuitenkin sellaisia ihanan värikkäitä, suklaasisältöisiä karkkeja.

Sain piparitalon kasaan, pursottelin sokerikuorrutetta ja sitten alkoi se karkkien laittaminen. Kiltisti niitä asettelin talon kattoon. Saatoin jopa tuntea suussani, miten se karkin kova kuori rasahtaa rikki hampaiden välissä ja suklaa sulaa suuhun. Pureskellessa kova kuori menee pienemmäksi ja rahiseen pehmeän suklaan kanssa hampaiden välissä. Tahtojen taisto. Herahti vesi kielelle. 

Tällainen siitä sitten tuli:

...yksikään karkki ei oikeasti mennyt suuhun. Ei ollut edes lähellä! ;)