maanantai 23. maaliskuuta 2015

Vastustamisen heikkoutta... vai heikkouden vastustamista?

Olen tehnyt päätöksen, etten itse osta herkkuja. Päätös on pitänytkin hyvin. Olen myös antanut itselleni luvan, että satunnaisesti voin herkkuja syödä, jos niitä on tarjolla. Herkut kuitenkin tulee kirjata Kalorilaskuriin, jotta saan mahdutettua ne päivän muihin ruokailuihin.

Lauantaina meillä juhlittii perhepiirissä syntymäpäivä. Tiesin jo ennakkoon, että herkkuja on tarjolla. Tarjolla oli myös ruokaa ja siksipä tein oman ison salaatin mukaan. Ja kun söin kevyen salaatin, oli pieni herkuttelu sallittua.

Kahvipöydässä oli tarjolla täytekakkua, metsämansikkavohveleita, suffelipaloja, kahta erilaista jäätelöä ja marjoja. Ai miten niin muistan kaiken tarkkaan?! ;) Marjat oli ilmeisesti hieman niinkuin tarkoitettu minulle... Kivasti ajateltu :) Tutkailin kalorilaskurista vähän tarjolla olevien eväiden kalorimääriä. Yhdessä Pirkan metsämansikkavohvelissa on vaivaiset 40 kcal. Mitäs, kun niitä syö pari?! Tai sitten sellainen Ingmanin Irish Coffeen ja pähkinän makuinen herkkujätski, 100g/190 kcal. Voin kertoa, söin molempia. Söin myös suffelipalan ja maistoin sitä täytekakkuakin. Vetäsin muuten suurimman osan niistä marjoistakin ;) Osasin kuitenkin loppupäivän syödä fiksusti ja vaikka kaupasta teki ihan kamalasti mieli ostaa karkkia, niin en ostanut.

On kuitenkin taas tullut se aika vuodesta, kun työpaikan kahvipöytää koristaa ne iki-ihanat pääsiäiskarkit, joissa on se kiva rapsahtava kuori ja sisällä suklaata. Miten mukavasti se suklaa sulaisi suussa kahvin kanssa. MÄ EN KESTÄ!

Eikä siinä vielä kaikki! Työpöydän laatikossani komeilee muutama rivi suklaalevystä, jonka saimme asiakkaalta kiitokseksi hyvästä palvelusta. Tämä on siis ollut minun ja työkaverin herkku. Kyseinen työkaveri on nyt pari päivää lomalla ja oli jättänyt minulle lapun: 


Voitte varmaan kuulla sinne asti, miten tuolta mun laatikosta kuuluu: "SYÖ MINUT! Syö nyt, kun mielesi kerta tekee!" Niin tekee, hiton kummittelija :( Vaikka se ei oikeasti edes ole niin hyvää suklaata. Jos tuolla laatikossa ei sitä olisi, niin ei sitä tekisi mieli. Paikalla oleva työkaveri sanoi, että heitä roskiin se suklaa! Vie vielä keittiön roskikseen, niin se ei kummittele omassa roskiksessa...


Mun mielestä on ihan epäreilua, että mulle on annettu herkkuhimo. Eikös ne siellä Temptation Island Suomessakin ole sanoneet, että liha on heikkoa? Niinkuin mä sanoin tuossa joulun jälkeen. Edelleen käydään samaa keskustelua, sisäisesti. Tein kuitenkin, ainakin aluksi, paremman valinnan:


Mukavaa alkanutta viikkoa ja tsemppiä muillekin, hankalia valintoja tekeville! Tehkää valinnat kuitenkin täydellä sydämellä, itseänne varten! :)

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Opettele olemaan oma itsesi

Lauantai-illan ratoksi päätin tyhjentää digiboksiani. Poistelin leffoja ja ohjelmia, joita en tule koskaan katsomaan, jotka oli tallennettu ajatuksella "ehkä mä joku päivä katson tämän". Tarkoitus oli löytää joku ihana hömppäkomedia, jolle voi nauraa hihitellä, eikä tarvitsisi kovasti ajatella. 

Jostain syystä laitoin kuitenkin pyörimään Yle TV1:lta tulleen Kotikatsomo: Kerron sinulle kaiken. Ohjelmatiedoissa kerrotaan seuraavaa: Tarina rohkeudesta olla oma itsensä, oikeudesta rakastaa, tehdä virheitä, löytää onnensa. Maarit elää suurta murroskautta, hän on vastikään korjannut sukupuolensa naiseksi. Hmm.... Ei ehkä ihan sitä hömppäkomediaa, mitä olin ajatellut...? Jostain syystä kuitenkin päätin katsoa tuon.

Elokuva kertoo siis Maaritista, joka on ennen ollut vartaloltaan mies. Maarit on elänyt ns. kaksoiselämää asian kanssa aiemmin, kunnes rohkaistui ja kahlasi yksin läpi suuren muutoksen. Matkaan mahtuu monenlaista tapahtumaa, mutta ehkä tärkein oli, että Maarit sai kokea hyväksynnän omalta tyttäreltään.

Jossain kohtaa tajusin, että tuohan on aika hiton mielenkiintoinen leffa. Se tuntui jotenkin kolahtavan. Kesken kaiken oli kuitenkin pakko laittaa pauselle, sillä iki-ihana veden kittaaminen aiheutti pakon päästä vessaan välissä ;) Vessassa käydessä minulle tulee aina hyviä ratkaisuja ja ajatuksia. Monesti töissä ollessanikin vessasta tullessa kerron työkavereille jonkun loistavan oivalluksen, mikä mieleen on tullut. Tällä kyseisellä vessareissulla kuitenkin tajusin, miksi leffa kolahti. 

Ei, minä en ole transsukupuolinen. Kolahdus ei siis johtunut siitä ;) Maarit tuossa elokuvassa oli melkoisen muutosmyllerryksen keskellä. Samassa tilanteessa olen minä; kroppa ja ajatusmaailma muuttuu.

Elämäni on ennen ollut hyvin erilaista. Harvoin olin viikonloppuiltoja kotona, nauttien rauhallisesta illasta telkkarin ääressä, omassa seurassani. Harvoin (en koskaan, paitsi karkkihyllyn edessä) pysähdyin ajattelemaan, mitä MINÄ haluan. Harvoin kieltäydyin auttamasta, jos joku pyysi apua. Jos kieltäydyin, minulla oli niin järkyttävän huono omatunto, etten halunnut kieltäytyä enää, vaikka en olisi jaksanutkaan auttaa. En juurikaa pyytänyt itse apua, vaikka olisin sitä joskus tarvinnut. Onhan vahvuutta pärjätä yksin ;) Ennen olin myös 50 kg isompi. Olin pitkälti jättänyt oman itseni taka-alalle ja mennyt sen mukaan, että kunhan muilla on hyvä.

Painon pudottaminen on muuttanut minua hurjasti. Olen oikeastaan sitä mieltä, että ihmiset, jotka eivät ole elämässään kokeneet jotain suurta muutosta itsensä kanssa, eivät voi ymmärtää, miten moneen asiaan tämä vaikuttaa. Kyse ei ole pelkästään peilikuvasta tai siitä, että päälleni mahtuu pienemmät vaatteet. Tai siitä, että olen oppinut, miten minun tulee syödä ja miten hiton paljon sitä vettä pitää juoda. Mistä sitten on kyse? Kyse on siitä, että opettelen olemaan oma itseni ja minulla on pääasiassa hyvä olla itseni kanssa. Tällä hetkellä vaihtelee päivästä ja joskus jopa tunnista toiseen, miltä olo itsensä kanssa tuntuu. 

Viimeisten vuosien aikana olen oppinut asettamaan itseni etusijalle. Olen oppinut huolehtimaan itsestäni, tekemään asiat niin, jotta minun on parempi, kuin ennen, lähes ilman omantunnon tuskia! Olen saanut itsevarmuutta (toki sitä voisi olla vielä lisää). Olen oppinut pitämään itsestäni. Välillä sitten tuntuu, että mikään näistä ei pidä paikkaansa.

Jotta voit olla oma itsesi, ole itsellesi armollinen. Rohkene tehdä asioita. Anna itsellesi mahdollisuus virheisiin. Opettele rakastamaan itseäsi, sillä miten kukaan muukaan voisi sinua rakastaa, jos et sinä itse? Miten tähän kaikkeen sitten päästään? Askel kerrallaan. Opettele hyväksymään itsesi, kaikkine vahvuuksinesi ja heikkouksinesi. Minäkin opettelen. Sen verran kuitenkin tässä olen ymmärtänyt, että eihän se kovin helppoa aina ole. Sekään. Hitto!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Toisilla on suuret saappaat, mulla farkut!

Sain takaisin mun isoimmat tallessa olevat farkut, jotka olivat kaverilla lainassa....




Ja sitten mut yllätettiin housut kintuissa! UPS!



maanantai 16. maaliskuuta 2015

Vuosipäivä - mitä vuodessa on tapahtunut?

16.3.2014, eli tasan vuosi sitten aloitin syömään Jeritan tekemän ruokavalion mukaisesti. Ajatuksena tuolloin oli, että katsotaan nyt, kuinka tässä käy. Jos nyt hetken kokeilen ja kuinkahan pian sorrun takaisin vanhaan. Viikonloppuna oli lupa mässätä vähän kahta kauheammin, koska sitten alkaisi reipas uusi ruokavalio.

Olin valinnut ruokavalion aloittamispäiväksi sunnuntain, sillä silloin olisi koko päivä aikaa keskittyä ruokien tekemiseen ja syömiseen. Olin aikatauluttanut itselleni valmiiksi mihin aikaan söisin mitäkin ja ruokaa oli käyty hakemassa ennakkoon kamalat määrät jo valmiiksi. Myös keittiövaaka oli ostettu tätä varten. Henkilövaaka multa jo löytyikin.

Niin se sunnuntai meni, puputtaessa ruokaa niin, että leuat oli kipeänä. KAMALASTI syötävää! Huh, miten sen kaiken muka jaksaisi syödä? Ekana päivänä teki vähän tiukkaa, mutta toisena päivänä alkoi olla jo orastava nälkä ruoka-ajan lähentyessä :)

Mitä kaikkea vuodessa onkaan ehtinyt tapahtumaan? Tuntuu, että aika on hujahtanut ihan siivillä ja ei tässä mitään ole tapahtunut. Sitten kuitenkin tuntuu, että tapahtumaa on enemmän, kuin laki sallii! 

Yllättäen ruokavalion mukaisesti syöminen onnistuikin hyvin! Hassua. Paino tippui ja ruoka maistui. Musta tuli ihan jänö, kun söin niin paljon vihanneksia ;) Sokerin syöminekin jäi, hurjaksi 9 kuukaudeksi!

Vuodessa kiloja on lähtenyt nyt 29,2. Ihan pienesti jäi harmittamaan tuo 800g, mikä uupuu siitä 30 kg:sta, mutta onneksi vain pienesti ;). Painon pudotuksen lisäksi mun elämään mahtuu nykyään enemmän liikuntaa ja salitreeniä. Ei kuitenkaan mitenkään pakkomielteisesti. Jos joku viikko jalat ja kädet ei vaan toimi, niin väkisin ei rääkätä. 

Olen oppinut paljon ravinnosta. Ymmärrän, mitä mun kannattaa syödä ja mitä ei. Ymmärrän, mitä tapahtuu, jos syön huonosti ja miten se vaikuttaa oloon ja kehoon. Ymmärrän miten suuri vaikutus ravinnolla on jaksamiseen ja elämään yleensäkin.

Olen joutunut siivoamaan vaatehuoneeni monta kertaa ja ostamaan pienempiä vaatteita. Tarjoustalo ja alennusmyynnit ovat tulleet tutuiksi. Tässä kohtaa on ihan mukava tinkiä laadusta, kun tietää, että kohta ne vaatteet jää taas liian suuriksi.

Olen oppinut käsittelemään tunteitani eri tavalla. Suruun ei tarvitse syödä suklaata, eikä onnistumisesta tarvitse palkita karkkipussilla. Surun voi purkaa kertomalla harmituksesta läheisille ja onnistumisesta itseään voi taputtaa olalle. Kiukkuun ei tarvitse vetää viineriä, vaan sen voi lähteä purkamaan lenkille tai salille. Kiukkuisena saa ainakin hiton hyviä jalkatreenejä aikaan ;)

Nykyään uskallan katsoa peiliin ilman järjettömän suurta itseinhoa. Onhan sitä löysää vieläkin ja tulee olemaankin, mutta mä näytän hyvältä. Pidän siitä, mitä näen. Haluan kuitenkin nähdä, mitä näen peilistä, kun painoa on lähtenyt vielä ainakin 15 kiloa.

Ennen kaikkea, olen oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan itseäni. Olen oppinut ymmärtämään, että tämä on mun elämä, josta minä haluan tehdä oman näköistäni. Olen oppinut asettamaan omat tarpeeni ja hyvinvointini etusijalle. Kukaan muu sitä ei minun puolestani tee. Olen oppinut pitämään puoleni. Kaikesta huolimatta olen se sama, iloinen ja puhelias tyyppi, vaikka en repeäkään joka suuntaan muita auttamaan. Opetelkoon muutkin pitämään huolta itsestään ja pärjäämään ;)

Miten kukaan muukaan voisi sinua arvostaa ja kunnioittaa, jos et tee sitä itse?

Vuosi sitten en olisi uskonut kirjoittavani tätä postausta. Tänään, 16.3.2015 kuitenkin sitä kirjoitan :) En olisi tässä ilman aivan mahtavaa taustatukea! Paljon on ystävät tukeneet, mutta suurimman kiitoksen ansaitsee Jerita! <3 Ilman sinua en olisi päässyt näin pitkälle, enkä kokisi olevani onnistuja :)

Jos jotakin oikeasti haluat, niin pystyt siihen. Minäkin pystyin, vaikka en aluksi tiennyt haluavani näin kovasti ;)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Junnaamista...

Noniin, nostetaanpa kissa pöydälle. Hommat ei etene. Ei ole edennyt moneen viikkoon... PYH!, moneen kuukauteen! Paino junnailee, mutta peilikuva näyttää kivalta. Ainakin vaatteet päällä.

Olen monen monta kertaa päättänyt, että nyt otan taas itseäni niskasta kiinni ja alan onnistumaan. Eikä se ihan niin ole mennyt. Melkoista hampaiden kiristelyä on ollut. Huono omatunto on piinannut, kun on suustaan laittanut alas sellaista, mitä ei olsii pitänyt. Lähinnä suklaata. Siis toki muutakin, mutta sen normaalin syömisen päälle. Voi jestas suklaa on hyvää! Ja siinä syödessä sitä ajattelee, että ei tämä nyt niin paha ole, en mä huomenna enää sitten syö. EnPÄ. 

Viikko sitten purin taas ajatuksiani Jeritalle. Sovittiin sitten, että nyt unohdetaan tavoitteet vähäksi aikaa ja odotellaan motivaatiota. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisi repsahtaa, vaan paino ei saa nousta. Syömiset kirjataan ylös edelleen ja treenipäivinä syödään enemmän hiilareita ja treenittöminä sitten vähemmän. Kaloreita on treenipäivinä pikkuisen enemmän.

Tavoitteiden unohtaminen on tuntunut kyllä tavallaan ihan hyvältä, vaikka sitten onkin ollut olo, että pitäisi kuitenkin yrittää päästä edes lähelle tavoitetta. Mutta nyt on huomannut myös sen, että kun ei stressaa samalla tavalla, paino tippuu ja syömisistä on helpompi pitää kiinni. Kun ei ole PAKKO onnistua. Vaikka itsehän sen pakon olen itselleni tehnyt. Samalla olen myös oppinut sen, että oikeasti kirjaan kaiken, mitä syön. Viime viikolla koulutuksessa oli tarjolla pullaa, enkä vaan kyennyt kävelemään ohi. Kirjasin sitten sen ylös ja loppupäivän syömiset katsoin sen mukaan, että se hiton pulla mahtui kaloreihin. Nyt kuitenkin vaaka näyttää jo mukavampia lukemia, mutta stressiä koitan silti välttää tästä asiasta :) Eli ajatus pysähtymisesta toimii käytännössäkin :)

Pari viikkoa sitten olin laivalla ystävän kanssa. Tuolla laivalla suklaan syönti räjähti käsiin, kun olin luvannut tuoda tuliaisia parille kaverille. Sitä suklaata, mitä olin luvannut tuoda, sai sitten kolme kahden hinnalla. Tokihan sitä piti sitten itselle tuoda se "ylimääräinen". Mutta olihan se hyvääkin. Valkoinen Toblerone <3 Kotiin päästyä järki kuitenkin huusi ja osa Tobleronesta lensi roskiin. Sen päälle lähdin vetämään kiukkutreeniä salille. Olen siis oppinut myös sen, että pitää kuluttaa se, mitä syö ;)

Tuolla laivalla tuli kulutettua myös pari kaloria... Mentiin ko. laivalle tietyn esiintyjän vuoksi. Bändi alkoi soittamaan puolen yön hujakoilla ja parin tauon saattelemana keikka kesti melkein kolmeen asti. Koko tuo aika me tanssittiin, hypittiin, laulettiin ja huudettiin. AIVAN MAHTAVAA! Vai miten se yksi sketsihahmo sanookaan ;) Mulla oli laukussa puhelin, jossa on askelmittari ja koko tuon kolmen tunnin aikana askelmittarin mukaan tanssittiin 11 kilometriä ;) Väsyneet ja onnelliset tanssijat:



Kuvaan on kysytty lupa myös toiselta osapuolelta :)