tiistai 28. huhtikuuta 2015

Get Fit painonhallinnan tukiryhmä

Mä olen tätä matkaani taittanut Jeritan avustuksella. Jerita on tehnyt mulle saliohjelmia ja ruokavalion. Jeritan kanssa on vaihdettu kuulumisia viikottain, niin niitä iloisia ja mukavia asioita, kuin niitä pohjalla rämpisiäkin. Jeritalta minä olen saanut oikeanlaiset eväät tätä omaa muutostani varten.

Aina välillä mielessä on käynyt ajatus siitä, että voisikohan musta ja mun ajatuksista olla apuja jollekin muullekin. Toki tätä blogia olen kirjoitellut ja kävijämääristä voisin päätellä, että joku tätä lukeekin. Kirjoitusten kommentoinneista päätellen, ainakin Jerita ;) Olen kuitenkin miettinyt, että voisinkohan minä antaa jotain henkilökohtaisempaa apua ja tukea jollekin. En millään muotoa ole kykeneväinen kenellekään toiselle mitään ruokavaliota tekemään saati saliohjelmia! Mutta ehkä osaisin auttaa psyykkisellä puolella? Ehkä se auttaisi jotakuta, kun pystyisin kuuntelemaan toisen tarinaa ja kertomaan omastani.

Itse olen sellainen ihminen, että jos joku minulle tuputtaa jotain, lyön liinat kiinni, enkä ole lainkaan vastaanottavainen. Asiat pitää osata esittää oikein ja sen avun tai tuen pitää olla helposti saatavilla. Itseasiassa, parasta olisi, jos ei edes oikein tajuaisi, että on pyytänyt tukea, vaan sitä saisi ihan huomaamatta ;) Kynnyksen pitää olla siis hyyyyyyyvin matala. Meillä kun vallitsee sellainen kummallinen ajatusmaailma, että kaikkien pitää pärjätä ihan itse, ilman apua.

Viikonloppuna laittelin taas kuluneen viikon punnituksia Jeritalle ja sähköpostikirjoittelun myötä mulle paukahtikin kysymys: Mitäs jos Jerita perustaisi facebookiin ryhmän, jossa ihmiset, jotka ovat samalla matkalla, kuin minä, voisivat keskustella, kysellä ja kommentoida asioita ja saada vertaistukea hyvinä ja huonoina hetkinä. Kuulostipa ihan avioliittolupaukselta ;) Jeritan antaman tuen lisäksi mukana olisi tällainen pieni kaupantekijäislahja, minä! 

Tarkoitus siis on, että Jeritan asiakkaat, joilla on puuhasteltavaa painonhallinnan kanssa, saavat liittyä ryhmään. Ryhmä on suljettu, joten ihan kaikki sinne ei siis pääse. Ryhmän ollessa suljettu, on varmasti hieman helpompikin tuoda niitä omia ajatuksiaan ilmi, kun tietää, että vain ryhmän jäsenet näkevät kirjoitukset. Jerita ja minä, kumpikin koitamme parhaamme mukaan, omien vahvuuksiemme myötä vastata mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja kertoilla ajatuksiamme asioiden tiimoilta. 

Itse ainakin olen kokenut, että olisi kiva, kun olisi joku, joka on käynyt läpi samoja asioita ja osaisi kertoa, miten itse on erilaisissa tilanteissa toiminut. Sieltä olisin sitten voinut nappailla ehkä itselleni sopivia keinoja asioiden hoitamiseen tai todeta, että tuo ei ainakaan ole mun tapa hoitaa asioita.

Mä olen ihan hurjan innoissani tästä ja nyt toivonkin vaan kovasti, että Jeritan asiakkaat löytäisivät tuon ryhmän ja kokisivat, että siitä on hyöytä :)




sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Laihduttamisen ruma puoli

Viimeksi kirjoittelin siitä, etten oikein ole nukkunut. No, viikonloppuna uni on ollut parempaa, mutta ei niitä univelkoja parissa yössä saa kuitattua. Joku tähän lohkaisisi kivasti, että kuolema kuittaa univelat. Mulla ei vaan ihan vielä ole aikomusta kuolla, joten täytyy koittaa vaan saada nukuttua tulevinakin öinä hyvin :)

Mulle väsymys aiheuttaa myös sitä, että mielessä pyörii kurjat asiat, joihin ei normaalisti kiinnitä niin paljon huomiota. Mun asenne elämässä on, että keskitytään niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa, eikä jäädä märehtimään niitä kurjia asioita. Eihän tuo kenenkään kohdalla aina ole mahdollista, niinpä myös minä olen "heikolla" hetkelläni joutunut pohtimaan ja ajattelemaan asioiden kääntöpuolia.

Paljon olen myös miettinyt sitä, että joka paikassa puhutaan vaan niistä painon pudottamisen hyvistä puolista, mm.; terveyden parantumisesta, omasta jaksamisesta, kauniimmasta/komeammasta ulkonäöstä, mielen kirkastumisesta ja itsensä paremmasta hyväksymisestä. Eikä sillä, onhan nuo asiat aivan järjettömän hienoja ja upeita asioita! On kuitenkin asioita, joista ei puhuta. Se on jäänyt vähän kaivelemaan. Olen pitkään miettinyt, että pitäisi niistä kirjoitella ja nyt tuntuu, että olen siihen itse valmis.

Kun ihminen on syönyt ja/tai juonut itsensä lihavaksi, on ihminen usein sellainen pyöreä ja pehmeä. Osa ei sitten ihan niin pehmeitä, mutta pyöreitä ainakin, jostain kohtaa :) Täytettä on ympäri kroppaa, mutta usein täytettä kertyy erityisesti keskivartaloon, vatsan seudulle.

Itse, kun keräilin monta vuotta tuota pehmeää täytettä itseeni, sain sen kyllä kauttaaltaan kroppaani, mutta etenkin keskivartaloon. Mulla oli järjettömän suuri takapuoli, hillittömät jenkkakahvat ja valtava vatsa. Parasta tuossa koossa oli se, että mulla oli rinnat! Ei ne koskaan mitkään hurjan suuret olleet, mutta oli kuitenkin!

Jotta mun seuraavia ajatuksia olisi helpompi ymmärtää, kaivelin tietokoneen uumenista muutamia kuvia (jotka eivät asettuneet perfektionistin silmään tarpeeksi hyvin, mutta olkoot):


2006
2007

2008
2009



















2010

2011




















Kuvista näette, että sitä pehmeää, jota on kertynyt ympäri kroppaa, on PALJON. Se, millä koko komeus on pysynyt kasassa on iho. Kaikki varmaan osaavat myös laskea yhteen, että jos ihon alla on paljon massaa, täytyy sitä ihoakin olla aika paljon...

Eikä siinä, mukavahan näitä kuvia on verrata noihin edellisiin:





...mutta... kun sitä ihoa on paljon... osittain iho on kyllä vetäytynytkin, mutta jos sitä ihoa on venytetty monta vuotta ja kaiken hyvän lisäksi ihan äärimmilleen (mulla on varmaan enemmän, jo vaalentuneita, raskausarpia, kuin monella, jotka niitä arpia ovat saaneet oikeasti sen raskauden myötä), niin mä en vaan millään usko, että se iho tulee itsestään häviämään.

Tässä kohtaa kannattaa nyt sitten harkita, haluaako katsoa enempää, sillä päätin myös julkaista hyvinkin rehellisiä kuvia, kaiken uhalla. Näytän sitä otsikon mukaista, laihduttamisen rumaa puolta. Näytän sitä, minkä saa kyllä verhoiltua vaatteiden alle, mutta mikä ei sitten olekaan niin kovin kaunista ilman vaatteita.





Yritä tässä sitten jännittää hauista, kun alli roikkuu niin paljon, ettei kukaan edes erota, että jotain lihaksia olisi?! ;)

Ei nuo kuvat kovin houkuttelevia ole. Minä en ensi kesänä kyllä pidä hihattomia paitoja. T-paidatkin tuottavat tuskaa, kun allit tursuaa ja roikkuu. Vatsan nahkoineen saa jemmattua vaatteiden alle, mutta sitten tulee jälleen yksi ongelma... Laihduttaja menee kauppaan, löytää oikein kivat ja istuvat housut. Vetää ne päällensä, saa napin kiinni ja vetskarikin menee kiinni. Housujen vyötärö osuu tuohon navan ympärykseen ja tadaa:


Siinähän se alempi mahamakkara puristuu hieman kasaan, sillä farkuthan ostetaan aina pikkuisen napakoina, etenkin stretch -farkut, sillä käytössä ne löystyy. Mutta eihän ne farkut siitä vyötärön kohdalta löysty, vaan se pysyy aina napakasti samanlaisena, sillä siinä on niin monta tikkaustakin, kun se vyötärö -osa on tehty kaksinkertaisesta kankaasta ja sitä on ommeltu moneen kertaan, että kaikki pysyy kivasti yhdessä. Ole siinä sitten farkkuinesi. Nyt pitää etsiä löysä yläosa, joka ei kuitenkaan ole mikään teltta, mutta verhoilee makkarat piiloon.

Tavallaan odotan sitä, että olisin jo siinä painossa, missä olisin itseeni tyytyväinen ja aikaa olisi kulunut tarpeeksi, jotta voisi mennä lääkärin juttusille siitä ylimääräisestä ihosta. Siihen kuitenkin on vielä matkaa ja hitaasti, mutta varmasti edetään siihen suuntaan. Koska tämä löysä iho on mieltä kaihertanut, olen siihen liittyvää tietoa jo vähän selvitellytkin. Terveydellisistä syistä julkisen terveydenhuollon kautta voi päästä vatsan/alavartalon korjausleikkaukseen. Sama koskee rintoja ja sisäreisiä. Allien korjailut menee ihan omaan piikkiin, sillä ne on yleensä vaan kosmeettinen haitta.

Apean mielen loppupäätelmänä olen tullut siihen tulokseen, että tässä sitten samalla huijaa itseään ja muita. Hieno on ulkokuori, kunhan osaa pukeutua ja peitellä niitä pahimpia asioita, mutta sisältä sitä jotain ihan muuta. Okei, vielä syvemmältä sisältä mä olen edelleen se sama ihana tyyppi, kuin kaikkine kiloinenikin, mutta kuitenkin. Välillä sitä vaan miettii, että miten kukaan toinen voi musta tykätä, kun on se hetki, että ei voi itseään peilistä katsoa.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kiukkuinen, kuin ######e.... ja herkkäkin vielä...

Mä olen ihminen, joka tarvitsee tarpeeksi unta tai muuten mä en toimi kunnolla. Mikä sitten on tarpeeksi? Se vähän riippuu vuodenajasta ja elämän sen hetkisestä tilanteesta... Sen lisäksi, että mä tarvitsen unta, mä tarvitsen myös ihan sellaista lepäilyä, aikaa jolloin ei ole kovasti suunnitelmia, vaan voi tehdä, mitä haluaa. Toisaalta, sellaista luppoaikaa ei saa olla liikaa. On aika helppoa olla minä, vai mitä?! ;)

Viime viikon olin äidillä hoitamassa kissaa ja siellä on mulle aivan liian pehmeä sänky. Nukuttua siinä kyllä saa, mutta olo ei aamuisin ole kovin levännyt. Maanantaina pääsin omaan sänkyyn ja olin kovin onnellinen siitä. Yö jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä kotona oli niin paljon puuhasteltavaa, etten päässyt ajoissa nukkumaan. Tiistai-iltana kömmin viettämään viimeistä yötä vanhassa sängyssäni. Keskiviikkona oli tulossa uusi sänky, vihdoin, yli 15 vuoden jälkeen ;) Ajattelin, että ihanaa, nukun viimeiset unoset sängyssä, näen mukavia unia ja nukun tarpeeksi! Niinpä niin. Näin painajaisia, heräilin ja yö oli kovin katkonainen.

Keskiviikkona vihdoin saapui uusi sänky, joka sai arvoisensa puhtaat lakanat ja valmistauduin unille. Pitkin iltaa olin miettinyt, että mikä pienessä asunnossani hurisee koko ajan. Sängyssä maatessani tajusin, että jääkaappi on hurissut melkein koko illan. Asunnossa ei enää tuolla hetkellä ollut mitään muuta, mistä olisi meteliä lähtenyt, niin jääkaapin mökä oli kamala. Nuku siinä sitten... 

Torstaina iltasella tyhjensin jääkaapin ja kaivoin sen kolostaan (on vanhan kaapin sokkelin päällä, joten ei ihan helposti vaan esiin vedettävissä) ja ajattelin, että imuroin taustan, jos siellä vaikka on pölyä. Sain jääkaapin, ilman vahinkoja, lattialle ja katsoin kaapin taakse. Eipä siellä ollut mitään imuroitavaa, kun olikin pelkkää levyä koko selkämys! Ei siis mitään tehtävissä. Siinä pungin ja tungin jääkaapin takaisin koloonsa ja kytkin virrat takaisin päälle. Hetken laite oli hiljaa, kunnes.... jatkuva hurina alkoi taas... Viime yökään ei siis ole ollut kovinkaan pitkäuninen. Olen heräillyt pitkin yötä kuuntelemaan hurinaa...

...Mä olen siis kiukkuinen kuin *erkele. Pinna ei oikein kestä mitään ylimääräistä. Koko ajan on sellainen tunne, että voisin alkaa pillittämään, kun olen niin väsynyt. Voisin syödä KAIKEN ja koko ajan on muka nälkä. Onneksi en kuitenkaan ole sortunut herkkuihin. Mutta voin kertoa, että *ituttaa sekin, kun nukkuu liian vähän ja se näkyy vaa'alla. 

Voin luvata, että jos viikonloppuna en saa nukuttua, niin jääkaappi lentää ikkunasta pihalle (lupaan varoittaa etukäteen, ettei kukaan jää alle). Luultavasti alan kuitenkin olemaan niin väsynyt, että nukun, vaikka pommi räjähtäisi korvan juuressa. Onneksi ei ole ohjelmaa viikonlopulle. Eikä muuten tule, ei mitään ennalta suunniteltua. Paitsi ehkä sitten kuitenkin sunnuntaille pitää suunnitella, sillä kaksi päivää ilman suunnitelmia on jo liikaa. On niin helppoa olla minä ;)


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Fiuuuuuuuh! Se oli kevät, joka melkein jo hujahti ohi!

Fiuuuuuuuuh! Siinä se taas meni! Vasta oli tammikuu ja hups, nyt on huhtikuun loppupuoli. Seuraava kuukausi onkin varmasti hyvinkin nopeasti ohi, kun tapahtumaa ja tekemistä riittää. On koulutuksia ja pyhiä, jotka katkovat viikkoja aika tavalla. Kohtahan se onkin sitten kesä :)

Tässä touhuamisen keskellä on yksi tavoitekin saavutettu! Paino on ollut alimmillaan 94 kg, mikä tarkoittaa sitä, että 30 kiloa on pudotettu :) Nyt pitäisi siis päästä taas Lontooseen, jotta voisi käydä jatkamassa tatuointia, jonka viime kesänä tuonne hartiaan otin ;) Silloin se oli palkinto 15 kilon pudottamisesta.

Viikko sitten meillä oli pesiskauden aloittajaiset. Käytiin joukkueen kanssa syömässä ja vähän fanittamassa Vartiaisen Jenniä, kun hänen keikka sattui olemaan sopivasti kyseisenä päivänä. Mulla kun on vähän sellainen ongelma ton alkoholin kanssa, etten mä osaa sitä hurjasti juoda (tai osaan, mutta viime aikoina nyt ei ole ollut edes hurjaa hinkua), niin mä en oikein voi juoda itseäni nätiksi. Mun piti yrittää sitten muita keinoja, kuten ystävää, joka on kampaaja ;) Tässä tulos:



Samaisena viikonloppuna kauden aloittajaisten kanssa, musta tuli toista kertaa kummitäti. Kaiken hyvän lisäksi musta tuli pienen pojan sylikummi <3



Viimeinen viikko on hujahtanut kissanhoitopuuhissa. Äiti on ollut reissun päällä ja minä olen sitten asustellut hänen luonaan. Täytyy kyllä sanoa, että odotan sitä, kun pääsen huomenna kotiin ja omaan sänkyyn yöksi! Ei se toisen kodissa asustelu ole samanlaista, kuin omassa. Ei sitä osaa samalla tavalla rentoutua.

Tänään alkaa kauan odotettu pesiskausi, ulkotreenein! Nyt tulee sitten harrasteltua pari kertaa viikossa hyvässä porukassa, eikä pelkästään puurrettua salilla yksin (josta kyllä tykkään ihan hurjasti).

Nautiskelkaahan auringosta, se on ihana, kun se paistaa :)



perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäisylläri... tai pari... ehkä useampi...

Viime viikolla tuli käsky juoda enemmän vettä. Sain myös osakseni vähän ravistelua, mikä tekikin ihan hyvää. No, minäpä otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäydyin. Seuraava herkkupäivä on 2.5.2015, jos pakko on herkutella. ja Veden juomisenkin aloitin reippaasti ja ihmettelin, että jopas veden juominen turvottaa?! Kummallista. Yleensä vesi on aiheuttanut vaan vessassa juoksemista! ;) Nyt kaupan päällisenä tuli turvotus...

Viime viikon sunnuntaina ruoka ei oikein maittanut. Tai siis, söinhän minä, mutta tuli jotenkin tosi turvonnut olo. Oli ihanaa, kun jalassa oli joustavat treenivaatteet ;) Kävin pesistreeneissä juoksentelemassa ja treenien jälkeen alkoikin jomotus päässä. Maanantaina jomotus jatkui ja aamulla ensimmäisenä ei puuro maittanut. Söinkin sitten ruisleipää, kun tuntui, että pitää syödä jotain karheampaa. Puuroa maistelinkin sitten lounaaksi. Päivän muut ruokailut jäi pikkuisen vähäiselle, kun olo oli kurja. Tuntui, että jomotus aiheutti huonon olon. Minä, lääkkeiden välttelijä, otin jopa kaksi päänsärkylääkettä päivän aikana! 

Tiistaina jäinkin suosiolla kotiin, kun päätä jomotti heti sängystä noustessa. Jatkoin pötköttelyä tovin sängyssä, kunnes siirryin sohvalle. Uskaltauduin laittamaan kuumemittarin kainaloon ja TADAA, lämpöä oli hurjat 37 astetta. No, se päivä meni sitten sohvan nurkassa, kera viiden tunnin (5h!!!) päikkäreiden. Loppupeleissä meni kotosalla myös keskiviikko ja torstai. Torstaina vatsakin alkoi olemaan suht normaali ja tänään ei ole ollut mitään kummia tuntemuksia. Eikä vatsan kanssa muuta ongelmaa ollutkaan, kuin hieman epämukava tunne ja turvotusta. Ilmeisesti ja onneksi joku lievä vatsapöpö on piinannut meikäläistä.

Mutta voin kertoa, että seinät alkoi kaatumaan päälle. Melkein neljä päivää täällä neljän seinän sisällä. On tullut telkkarin tarjonta tutuksi! Mä olen nyt nähnyt, kuinka ruokaa tehdään, ihmiset laihduttaa eri tavoilla, pettäjiä narautetaan rysänpäältä, synnytetään kotona, remontoidaan koteja, laitetaan pihoja kuntoon, lähdetään testaamaan parisuhdetta Thaimaan auringon alle... Sitten saatoin katsoa myös vähän au paireja Lontoossa ja Los Angelesissa. Viimeisiä kuitenkin netistä. Ai jumankauta, kaikesta sitä voidaankin tehdä tosi-tv:tä. Onneksi mun elämä ei ole niin mielenkiintoista, että siitä telkkariin asti olisi :D

Tänään aamusella sisäinen kello herätti klo 5:45 ja sen jälkeen ei uni tullut. Ajattelin alkaa aamupuuhiin ja aamupuuhiin kuuluu mm. vaa'alla käyminen. No, kävin, kirjasin lukeman ylös ja kömmin takaisin sänkyyn, kun laiskotti. Tabletilla katselin ohjelmia ja laiskottelin vielä muutaman tunnin. Kun nousin uudestaan sängystä, päätin uteliaisuudesta kavuta vaa'alle uudestaan ja siellä odotti pääsiäisylläri:

Tsih! Tavallaan 100g vajaa -30 kg ;)


Tänään telkkari onkin auennut vasta näin iltasella. Tänään olen ollut jo enemmän jalkeilla, kuin viimeiseen kolmeen päivään yhteensä. On tullut leivottua pohjatonta ja oikein kevyttä limejuustokakkua ja kokkailtua nakkikeittoa. Alkuillasta lähdin piipahtamaan äidin luona, kun totesin, että kuolen tylsyyteen, jos istun koko illan kotona. Äiti sitte kaipasi hieman kauneushoitolan palveluita; kulmien ja ripsien värjäystä. Palkaksi sain mukin:



Nakkikeittoa täytyi viedä myös äitille, ettei itselle jää niin paljoa syötävää ;) Kehuja sain, eli ehkä mä osaankin kokata! :)

Jossain kohtaa päivää alkoi tuntua siltä, että keli on ihan liian harmaa mun mielelle:

Koska oikea aurinko ei paistanut, otin tekoauringon käyttöön ja kyllä muuten auttoi! :)
Kun on monta päivää maannut tukka pystyssä kotona, on kiva laittaa itsensä ihmisen näköiseksi... :)


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin :) Mukavaa ja rentouttavaa pääsiäistä! :)