lauantai 27. kesäkuuta 2015

Asioita, jotka on hyvä huomioida elämäntapamuutoksia tekevän ihmisen kohtaamisessa...

Luin viime viikolla jutun liittyen siihen, mitä on hyvä huomioida viettäessään aikaa absolutistin kanssa. Juttu löytyy täältä. Juttuun oli kerätty yhdeksän kohtaa, jotka olivat minusta ihan fiksujakin. Mieleen heräsi kuitenkin kysymys, mihin ihmisten käytöstavat ja kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan ovat hävinneet?

Miksipäs tästä sitten lähdin kirjoittamaan? No, mä olen koittanut miettiä, miksi ihmiset ei ymmärrä sitä, että mä en välttämättä halua joka päivä kuulla, kuinka mä olen laihtunut. Tai en jaksa joka päivä kertoa, miksi  tai miten mä olen muutoksiani toteuttanut. Ai miksi? No kun mun elämässä saattaa olla muitakin asioia, kuin painon pudottaminen! Ainakin nyt, kun painoa on pudonnut jo enemmän. 

Ihmisiä helpottaakseni ajattelin koota nyt sitten listan, mitä on hyvä huomioida elämäntapamuutosta tekevän ihmisen kanssa ;) Muistutan, että lista on koottu vain minun ajatusmaailmani mukaan ja joku toinen, samassa tilanteessa oleva voi olla täysin eri mieltä.


  • Hän ei halua tehdä elämäntapamuutksestaan suurta numeroa, sillä se voi olla hyvin henkilökohtainen asia.
  • Hän ei todellakaan ole tilivelvollinen kenellekään muulle, kuin itselleen siitä, miksi haluaa elämäänsä muuttaa.
  • Häntä ei kiinnosta, kun kerrot, että hän on laihtunut kovasti. Hän kyllä tasan tarkkaan tietää sen, sillä käy vaa'alla joka aamu ja kirjaa painot ylös. Hän on myös kuullut laihtumisestaan varmaan sen miljoona kertaa.
  • Häntä ei kiinnosta, kuinka sinä et pystyisi muutosta tekemään, sillä se on täyttä *askaa. Jos oikeasti haluat, pystyt siihen.
  • Hän antaa mielellään vinkkejä, jos oikeasti ja aidosti niitä haluat.
  • Hänestä on kiva kuulla, jos hän näyttää hyvältä, mutta älä kehu liikaa! 
  • Hän ei halua, että esittelet hänet kavereillesi ja kerrot ensimmäisenä, että hän on laihtunut. Hän osaa itsekin puhua ja kertoa ne asiat, mitä haluaa kertoa.
  • Hän ei ole kropan muuttumisen myötä kosketeltava esine. Sinulla ei ole ennenkään ollut lupaa koskettaa, joten ei ole nytkään.
  • Jos haluat jutella, voit vaikka poikkeuksellisesti aloittaa keskustelun kysymällä, miten menee? ;)
  • Elämäntapamuutoksen tekeminen ei tarkoita, etteikö muutoksia tekevä koskaan herkuttelisi, hän kuitenkin haluaa ITSE tehdä valinnan, milloin herkuttelee. Ole kiltti, älä tyrkytä.
  • Kahvipöytään häntä varten ei kannata varata herkkuja. Kahvi (ja maito) riittää :) Suurta arvostusta saat, jos välttämättä haluat tarjota jotain ja tarjoatkin hedelmän!
  • Hänellä on laukussaan usein jotain evästä ja juomapullo. Tarpeen vaatiessa ne kaivetaan esiin vaikka kirkonpenkissä. Älä tee asiasta numeroa, sillä kukaan ei varmasti kiinnitä huomiota, jos et ala asiasta höyryämään.

Jäikö mieleesi jonkun kohdan jälkeen kysymys miksi? No mietipäs, kuinka usein ko. henkilö on kommentoinut esim. sinun juomistasi? Lihomistasi? Laihtumistasi? Hiuksiasi? Sormiasi? Takapuoltasi? Meikkiäsi? Vaatetustasi? Rahakäyttöäsi? Seksielämääsi? Peräpukamiasi? 

Niin vähän ajattelinkin... Tee toisille, kuten toivoisit itsellesi tehtävän. :)




...ps. Mä lähden huomenna BARCELONAAN!

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Erilainen juhannus :)

Moni on varmasti viettänyt mukavaa mökkijuhannusta tai edes omakotitalojuhannusta :D Tai vaikka rivitalojuhannusta... Tai sitten ollaan oltu festareilla :) Mä en hurjasti jaksanut suunnitella tämän juhannuksen ohjelmaa, kun viime viikot ovat olleet melko uuvuttavia. Eilen tuo suunnittelemattomuus oli kuitenkin vähän kuin bitch slap kasvoille.

Aamulla kävin salilla ja tein hiton hyvän treenin :) Tuntui siltä, että voimia ois riittänyt ihan mihin vaan! Alkulämmittelyäkin tein tupla-ajan, kuin mitä olisi vaadittu ;) Salilla oli kyllä porukkaakin ihan huolella. Epäilin tyyppien huhkivan siksi, että voivat sitten hyvällä omalla tunnolla syödä grilliherkkuja ja kitata kaljaa! Sillä eihän kukaan muu voi jäädä keskenään kotiin tai noudattaa mitään ruokavaliota juhannuksena?! Tai edes haluta viettää juhannusta rauhallisesti?! ;)

Ennen salille lähtöä viestittelin kaverin kanssa, joka oli ollut selkäleikkauksessa torstaina. Siellä hän pötkötteli sairaalassa. Kuulostaapa muuten hassulta, että selkä leikattuna pötköttelee :D Mutta tohtori ei päästänyt häntä vielä kotiin, kun oli vähän lämpöä. Kaveri sitten kyseli, että eikö mulla muka oikeasti ole mitään juhannussuunnitelmia?! Jäin pohtimaan, että niin, mulla ei ihan oikeasti ole mitään suunnitelmia... ja itkuksihan se meni. Mä olen ihan yksin, kun en vain ole jaksanut suunnitella mitään... 

Mutta kaikilla asioilla on tarkoituksensa. Itkun jälkeen ryhdistäydyin, kävin salilla ja sitten lähdin Töölööseen, kaveria katsomaan :) Itkuksi se meinasi mennä sielläkin, kun kumpikini oli niin iloisia siitä, että oli seuraa ;) 

Töölöstä suuntasin äidin luokse piipahtamaan ja syömään juhannusmansikoita! Nam :) 




Äipältä suuntasin kotiin ja pohdin, että nyt on muuten vielä aika paljon syömättä tältä päivältä ja mietin, että mitenhän saisin nopsasti kalorit täyteen, kun ei houkuttaisi hulluna ahtaa enää yötä vasten. Sitten mulla välähti! Mä olen pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä, että miten saisin tehtyä erästä lapsuudenherkkuani kevyemmin. Lapsena niitä kutsuttiin nimellä neekeripullat, ilman, että sillä oli mitään tarkoitusta loukata ketään. Pulliin tuli seuraavat ainesosat.

100 g margariinia
3 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
kaakaota maun mukaa (mä laitoin Van houtenia aina reilusti ;))
1 tl vanilliinisokeria

Ainekset sekotettin mössöksi, pyöriteltiin palloiksi ja laitettiin pakastimeen. Hitsit, että oli muuten hyvää! ;) Eilen mä kuitenkin kehittelin uudenlaisen version tuosta. Mittasuhteita en tähän vielä laita, sillä ohje on työn alla, mutta ainekset ;)

pehmeää jalotofua
kaurahiutaleita
karppisokeria
raakakaakojauhetta
proteiinijauhoa
vaniljaa

Tällaista ihanuutta niistä tuli:

Rumaa, mutta hyvää ;) Ja vei kyllä suklaan- ja makeanhimon :D

Ihanuuksien jälkeen kaveri laittoi viestiä, että lähtisinkö Malminkartanoon katsomaan auringonlaskua. Mietin siinä, että moneltahan se aurinko laskee, kun on yötön yö... Menee kamalan myöhäiseksi ja sitten ei saa nukuttua tarpeeksi, kun herää kuitenkin aikaisin... ;) Onneksi kuitenkin lähdin! Ei kavuttu mäelle rappuja pitkin, vaan hiekkatietä ja vastaan tuli tällainen hillitön ötökkä!

Sytkäri ei ole mun ;)


Mutta oli kyllä kapuamisen arvoiset maisemat ja ihana auringonlasku :)




Viime vuonna olin juhannuksena Englannissa, toissa vuonna Tallinnassa... sitä aikaisemmin töissä, vetämässä karaokea... Josko ensi juhannus olisi sitten vaikka se perinteisempi juhannus, mökillä, yksin tai yhdessä, mutta suunnitellusti ;)









torstai 18. kesäkuuta 2015

Matkalle fitness-muijan kanssa... Kiva reissu vai...?

Mä olen lähdössä Barcelonaan, jos sitä ei kukaan vielä tiennyt ;) Töissä ainakin tiedetään, koska mä olen noin niinkuin joka päivä muistuttanut siitä... Siis siitä lähtien, kun lentoliput on ostettu, eli n. kolme viikkoa sitten?! ;) Matkalle lähdetään reilun viikon päästä. 



Eikös kuulostakin aika ihanalta, muutama päivä Barcelonassa :) Aurinko paistaa ja on lämmintä! Huikeita maisemia ja nähtävyyksiä! Ihan huippua! :) Reissussa on kyllä pari haastetta matkassa... Kielitaito on vähän ruostunut. Olen siis aikanaan opiskellut espanjaa, mutta sitä ei ole tullut jokuseen toviin käytettyä... Toinen haaste on matkaseura. Mä niinkun just tajusin, että mähän oon lähössä FITNESS-MUIJAN kanssa reissuun.



Oon tässä salaa koittanut selvittää, millaista se fitness-muijan elämä on ja mitä kaikkea mun pitää reissussa kestää... Ensin lueskelin, että millaista sellaisen fitness-muijan kotielämä on. Sä pääset sitä lukemaan täältä. Kannattaa muuten ehkä lukasta, niin ymmärrät tätä mun tekstiä paremmin. Vaikka tekstissä puhutaankin aika pitkälti seurustelemisesta fitness-muijan kanssa, niin uskon, että tosta tekstistä on apua, kun mietin, mitä mm. hotellihuoneessa voi tapahtua. Nyt mä sitten vähän jännitän, että pyöriikö se muikkeli siellä huoneessa puolialasti, peilaten itseään ja kysellen selän kasvusta... Vai pakottaako se mua tutkimaan sen suonia?! Onko mun lomakuvat täynnä vaan hanuria?! 

Sit mä toivon, että tilannetta helpottaisi, kun luin siitä, millainen fitness-muija on ystävänä. Tämäkin sun kannatta lukea, että ymmärrät mua paremmin. Ensinnäkin, meidän piti ensin lähteä vaan käsimatkatavaroiden kanssa reissuun. Sit tulikin viestiä, että matkalaukku ois kiva... Ööh... Meinaako se raahata parin päivän eväät mukana? Mä käsitin, et meillä on sellainen hotellihuone, missä ei voi itse valmistaa mitään. Jumankauta, onks meillä jotain säilykkeitä, proteiinipatukoita ja jauheita laukku täys? Kuinka usein sä olet lähtenyt matkalle niin, että laukku on painanut lähtiessä enemmän, kuin palatessa?!

Huomatkaa kuvassa näkyvät varpaat! ;)

Sen lisäksi se tyyppi tietää kaiken ruuasta. Nyt se varmaan kyttää kaiken, mitä mä syön?! LOMALLA? Mä en ehkä saakaan ottaa rennosti. Mä varmaan joudun syömään vielä vähemmän, kuin normaalisti... Miten mä selviän? Hmm.. toisaalta... Ehkä tyyppi voi sitten arvioida mun syömien ruokien arvot ja sen mukaan mä saankin syödä ihan normaalisti! ;) Veden juomisessa mä kyllä oon varmaan ihan hyvä haastaja. Sitä mäkin juon paljon! Katsotaan, kuinka reissun päällä käy, kumpi juo enemmän ;) Tarvitaan varmaan joku Manuel tai Jose kantamaan meidän kaikki vedet... tai siis, kantaahan se fitness-muijakin... Tai pahimmassa tapauksessa se uhkaa mua veitsi kurkulla, että mä joudun kantamaan ne!

Kuva: Mariah Kari

Sitten löytyikin osuva kohta, lomailu fitness-muijan kanssa... Joo-o. Ensimmäisenä mulle vaan kerrottiin, kuinka pitää olla hyvät kengät. Mutta sen lisäks se varmaan pakottaa mut kapuamaan kaiken maailman portaat ja kävelemään joka paikkaan. Mähän kuolen?! Niin ja meidän hotellissa on muuten sali. Joudunkohan mä sinnekin? Tuolla muka väitetään, että sais jäädä hotelliin pötköttelemään, kun muikkeli lähtee salille, mut mä en usko tohon. Ihan varmaan se pitää jonkun moraalisaarnan ja sit mä olen siellä salilla kanssa!



Mut sit mua mietityttää, et mitenhän se pukeutuu reissussa. Onks sillä ihan oikeasti ne pieruverkkarit, kun muut vaatteet ei käy päälle? Vai kulkeeko se puolialasti, kun kyseessä on kuitenkin paikka, jossa on lämmin... Mutta tuon niukkapukeisuuden voi kääntää meille mahdollisuudeksi! Sen avulla me löydetään hitsin hyvännäköinen Manuel tai Jose, joka meidän vedet kantaa! Vai mitä olet mieltä? ;)

Kuva: Mariah Kari


Olen siis ehkä hiukan taas provosoitunut kysymyksistä, joita olen saanut ihmisiltä, kun kerroin, että olen lähdössä Jeritan kanssa reissuun... ;) Ne kysymykset ovat olleet luokkaa: "Vahtiiko se nyt sun syömisiä?" tai "Pakottaako se sutkin sinne salille?"... Öhm... No, mua on vähän ehkä naurattanut ;) 

Mun onnekseni mä olen lähdössä reissuun ihmisen kanssa, jonka kanssa tulen hyvin juttuun. Ihmisen kanssa, jolle uskallan sanoa, jos olen eri mieltä. Ihmisen kanssa, jonka kanssa ajatukset osuu kivasti yksiin! :) Mutta... on se kuitenkin fitness-muija...

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kuulumisia

Nyt en paasaakaan mistään erityisestä aiheesta. Tai no, aina tietysti itsestäni! ;) Onpas aika ihanaa, kun on paikka, johon voi puhua ihan vain itsestään! Mahtava puheenaihe! ;) Mutta nyt päätin vähän kertoilla fiiliksiä ja ajatuksia viime viikosta ja parista aikaisemmastakin, koska ne on kaikki syypäitä tämän hetken olotilaan. Viime viikkojen aikana on myös tapahtunut paljon, joten kerrottavaa riittää ;)

Mulla on mennyt tässä jokunen viikko niin, että viikon ainoa vapaailta on ollut perjantai. Töitä on ollut poikkeuksellisesti iltaisin ja sen päälle sitten vähän noita pesishommia. Viime viikolla tein maanantaina ja tiistaina kevyet 12 h työpäivät ja ke ja to meni sen pesiksen parissa. Tällä viikolla onneksi on vähän helpompaa :)

Mutta nyt täytyy vaihteeksi tunnustaa, että olen aika väsynyt. Ruokavaliossa olen kuitenkin pysynyt. Sekös sitten kiukuttaa, kun vaaka näytti tänään aamulla ihan  hurjia lukemia! Sitten alkoikin kova analysointi, mitä olen tehnyt väärin ;) Niin, en mitään... Paitsi nukkunut liian vähän (uni ei ole stressin takia oikein tullut) ja eilen tuli juotua liian vähän.

Viime torstaina ilokseni silmästä puhkesi verisuoni:



Totesin, että oon varmaan ponnistellut töiden suhteen liikaa. Olin myös aivan varma, että mulla on päässä kasvain, mikä tunkee läpi silmästä ;) No ei vaan... :D Eikä tuo verisuonen puhkeaminen muuten niin kovasti olisi harmittanut, mutta lauantaina oli serkkutytön rippijuhlat... :( Juhlat kuitenkin meni hyvin, eikä silmäkommentteja juuri tullut... ;)

Viime viikolla sain myös opettaa jotain skootterilla ajavaa henkilöä. Mulla on työpaikan parkkiksella varattu paikka ja joku rontti oli ajanut skootterinsa mun paikalle...






Viime viikolla yllätin itseni myös tekemästä ruokaa tofusta! YÖK! :D Marinoin ja paistoin pannulla. En olis ikinä uskonut! Täytyy kyllä myöntää, että toiste ei tarvitse tehdä ;) Vaikka Jerita kovasti yrittääkin jotain hyvää ohjetta mulle keksiä ;)






Ja koska perjantaina oli ihana hellepäivä, oli vihdoin aika kesämekon:




Viikonloppuna näin myös ihania kummilapsiani ja ystäviä <3 Sain kahvia söpöstä mukista:





Tänään aamusella pääsin pitkästä aikaa salille ja nyt alkaa elämä näyttää noin muutenkin valoisammalta :) Univelkaa on kyllä edelleen ja tänään on taas pitkä päivä töissä. Kohta kuitenkin alkaa pitkä viikonloppu, eli juhannus :) Juhannuksena tuskin mitään ihmeempiä puuhailen, paitsi nukun, syön, treenaan, hypin ja pompin! :) Ainakin juuri huollettu pyörä pitää ottaa käyttöön ;)

Ainiin! Ja mainitsemisen arvoinen asia! Rautakanki kävi sunnuntaina Jeritan kanssa venyttelemässä salilla! Tunti hujahti äkkiä, mutta kylläpä sitä on ihminen jäykkä :D Nyt koitan haastaa itseäni ja yritän venytellä jopa kerran viikossa ;)

Ensi viikolla mulla alkaa loma. Perjantaina on vielä töitä, mutta sitten on ainakin 3,5 vkoa lomaa. Loma alkaa reissulla Barcelonaan! :) Enää... 11 yötä lähtöön! No voisi melkein laskea, että 10 yötä, kun lähtö on niin aikaisin aamulla ;)

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Se ainainen motivaatio... ;)

Mulla on tällä hetkellä motivaatio kohdillaan. Musta on ihanaa liikkua ja haastaa itseäni, musta on ihanaa syödä ohjeistuksen mukaan ja musta on ihanaa nukkua. Kaikki speksit kohdallaan! :) Mullahan menee siis hiton hyvin!

Tällaisina hetkinä sitä miettii, että miksi sitä välillä laittaa hanttiin, vaikka on apua saatavilla? Mä ymmärrän, että pitkällä aikavälillä puurtamisesta saattaa kadota motivaatio hetkellisesti. Se hetki voi kestää joskus viikon, kuukauden tai pari. Mulle se motivaatio on onneksi tullut aina takaisin.

Viime kädessä kaikki kuitenkin lähtee mun pään sisältä. Mulle on tullut se oma oivallus siitä, että jotain pitää tehdä, jotta olo tulee paremmaksi. Silloin mä olen tajunnut, että nyt pitää kokeilla jotain mulle ihan uutta ja pyytää apua. Silloin Jerita on ollut sopivasti hollilla. Uskon siihen, että asioita tapahtuu silloin, kun niiden on tarkoitus tapahtua :) Uskon myös siihen, että jos jotain oikeasti haluaa, sen myös saa.

Mulla on tietyllä tapaa kovin suppea näkökulma asioihin siinä kohtaa, kun joku sanoo, että haluaisin kyllä muutosta, MUTTA... Mulla alkaa tuossa kohtaa kiehumaan ja kovasti. Jos sä ihan oikeasti haluat johonkin muutosta, sä kyllä pystyt siihen. Sä pystyt jättämään ne karkit tai herkut ostamatta. Sä pystyt jättämään sen Alkossa käynnin väliin tai ohittamaan ne kaljahyllyt kaupassa. Sä pystyt irtisanomaan itsesi töistä. Sä pystyt aloittamaan opiskelut. Sä pystyt ottamaan sen koiran itsellesi ja järjestämään aikaa sen hoitamiseen. Sä pystyt olemaan ostamatta ne miljoonannet kengät... Mikä ikinä onkaan se asia, minkä kanssa muutosta haluaa tehdä. Joskus muutoksen tekeminen vaatii isoja ponnistuksia, paljosta luopumista tai vaikka ison lainan ottamista, mutta jos sä jotain ihan oikeasti, sydämesi pohjasta haluat, niin se on sen arvoista!

...kun kuulen ihmisen sanovan, että mä haluaisin kyllä, mutta. Silloin mulle tulee auttamatta mieleen, että ihmisellä ei ole motivaatio juuri sillä hetkellä kohdallaan. Silloin ehkä olisi syytä miettiä, miten sen motivaation saa kohdalleen tai sitä, että onko oikea hetki aloittaa muutosta elämässä? Kukaan toinen sitä muutosta ei sun puolesta asioihin pysty tekemään, mutta apua ja tukea siihen varmasti saat, jos haluat.

Mä olen viime aikoina varsinkin puhunut blogissani paljon Jeritasta ja yhdessä tehdyistä asioista. Siihen on syynsä. Mä olen tässä viimeisten kuukausien aikana oikeasti tajunnut, miten paljon mä olen apua ja tukea Jeritalta saanut. Jerita on ollut tässä mun rinnalla koko ajan, kun olen tätä muutostyötä itseni kanssa tehnyt. Jerita on nähnyt ne mun hyvät ja huonot hetket. Jerita on se, joka on sanoillaan ja teoillaan saanut mun motivaation palaamaan takaisin, kun se on ollut hukassa. Vaikka mä en ole joka viikko ja kuukausi edistynyt painonpudotuksessa, mä olen kuitenkin kiltisti laittanut Jeritalle viikottain viestiä siitä, miten menee. Rehellisesti. Välillä olen saattanut kirjoitella jotain ympäripyöreää, mutta loppupeleissä jonkun viikon kuluttua on tullut rehellisyysoksennuksia, joissa olen kertonut kaiken. Ei se luottaminen aluksi ole helppoa ollut. Enkä jaksa uskoa, että se aina on ollut ihan helppoa tehdä töitä tällaisen jästipään kanssa.

Eikä se Jerita ole mulle ollut ruokaa tekemässä. Ei se ole mun ostoksia hakenut kaupasta. Eikä se ole ollut mun tiskejä tiskaamassa. Ihan itse olen joutunut korteni kantamaan kekoon, sillä ei toinen pysty mun elämää muuttamaan. Mutta onpas vaan siistiä ajatella, että MINÄ ITSE olen saanut elämääni muutosta aikaan :) 







Ajatuksia ylimääräisen ihon poistosta...

Ensimmäisenä, jälleen suurkiitos teille lukijoille! :) Olipas hurjan hienoa huomata, että katselukertoja oli eilen ollut jo yli 100! Käsittämätöntä! :) Pikkuhiljaa blogin "julkiset" seuraajatkin lisääntyvät :)

Nyt, kun on taas vähän tullut treenihommia teille näytettyä, niin voisi ehkä palata pään sisäiseen maailmaan. Mä olen aina ollut vähän sellainen, että pohdin asioita, ihan liikaa ja nimenomaan yksin. Nyt, kun on Jeritan kanssa tätä mun elämäntapamuutosta touhuttu jo yli vuosi, niin on pikkuhiljaa kehittynyt sellainen luottamus, että uskaltaa näitä omia ajatuksiaan avata vähän enemmänkin. Samalla on huomannut sen, että vaikka uskaltaa kertoa näistä ajatuksistaan, niin se tukija ei siitä vierestä katoa. :)

Mikä mua sitten viime aikoina on mietityttänyt? Aiemmin mietin sitä, että pitääkö mun sitten mennä johonkin ylimääräisen ihon poistoleikkaukseen, kun olen ollut tavoitteessani tovin? Minä, joka olen aina ollut kaikkia kauneusleikkauksia vastaan. Olen hyväksynyt moiset vain, jos ollut esim. joku onnettomuus, minkä vuoksi täytyy jotain korjauksia tehdä. Yllättäen tässä vaan on ajatusmaailma kääntynyt, kun tätä omaa kroppaa on katsellut. Mikäli se tekee onnellisemmaksi ja auttaa minua rakastamaan itseäni enemmän, niin miksi en voisi leikkaukseen/leikkauksiin mennä? Toki edelleen olen sitä mieltä, että sitä botoksia ei tarvitse huuliin tunkea hulluna tai niiden rintojen ei tarvitse olla niin täytetyt, että näyttää siltä, että posahtaa, jos tökkää neulalla. Mutta... jos joku ihan oikeasti ja vilpittömästi tulee onnelliseksi siitä, että vartaloa jollain tapaa korjaillaan, niin miksi sitä ei voisi tehdä?

Katselin netistä kuvia ihmisistä, jotka ovat pudottaneet paljon painoa ja joille on sitä ylimääräistä ihoa jäänyt. Ne kuvat ei olleet kovin kauniita, mutta olivat ihanan rehellisiä. Aika epäoikeudenmukaista, jos sitä ei pois leikattaisi. Saisi kantaa sitä taakkaa mukana, josta luulee päässeensä. Toki joku voisi nyt ajatella, että itsepä on aikanaan lihonut! Niin, itseaiheutettua, mutta onpa siitä myös päässyt eroon. Ihan itse, oman tahtonsa kautta. Minusta se on syytä palkita :)

En itse ole vielä tavoitteessani (jota muuten vähän lisäsin eilen). Aiemmin olen sanonut ääneen, että haluan painaa 80 kg. Nyt lisäsin tavoitetta hieman ja totesin, että 75 kg olisi sellainen sopiva. Eilen puhuttiin asiasta Jeritan kanssa ja todettiin, että se on sitten joskus ensi vuonna. Nyt edetään hitaasti, mutta varmasti, jotta muutos tulee olemaan pysyvä, ihan oikeasti. Sanoinkin, että sen tässä on oppinut, että hitaasti hyvä tulee :) 

Sen tiedän, että leikkausta ei tosiaan kannata tehdä ennen, kuin oikeasti on päässyt tavoitteeseen. Mutta... leikkausasioissa mua mietityttää niin moni asia, jotka uskalsin vihdoin Jeritallekin kertoa. Jeritapa sitten tokaisi, että voisihan sitä käydä sellaisessa konsultaatiossa, lupasi jopa lähteä mukaan! :) Mitkä asiat leikkauksessa eniten mietityttää? No, arvet... suostutaanko mulle leikkausta ylipäätään tekemään? Mitäs sitten, jos jossain kohtaa olen raskaana, vaikuttaako se siihen, että suostutaanko leikkausta tekemään ennen sitä? Raskausaikana iho kuitenkin venyy uudestaan... Ei sillä, lapsi ei juuri nyt ole suunnitelmissa. Eikä sellaista asiaa kai voi ennalta oikein suunnitellakaan :) 

Sitten toki mietityttää sekin, että mitähän ihmettä ne muut ajattelee, jos ja kun tuollaiseen leikkaukseen menen? Vaikka tiedän, että sitä ei pitäisi ajatella. En vaan itse ole vielä tietääkseni tavannut ihmistä, joka olisi käynyt poistattamassa ylimääräistä ihoa. Eikä sitä toki tarvitse koko maailmalle kailottaa, että moiseen on menossa ;) Mutta, minä taas olen vähän sitä mieltä, että asioista on hyvä puhua ääneen, jotta tieto leviää :)

Selailtuani netistä ennen ja jälkeen leikkauksen kuvia, tuli kovin ahdistunut olo. Oksetti, inhotti, ällötti, itketti. Iski sellainen itseinho, ettei ole hetkeen taas ollut. Sitten muutaman päivän jälkeen selailin kuvia uudestaan ja nyt onkin ihan hyvä mieli asian suhteen. Taas vaan vaaditaan sitä kärsivällisyyttä...

Kuva: http://www.cosmeticsurgeon.org.nz/images/sections/body_contouring_plastic_surgery.jpg
Täältä löytyy myös mielestäni ainakin mun mieltä helpottava kuvagalleria aiheeseen liittyen: vatsagalleria

Perjantaina, kun oltiin treenaamassa Jeritan kanssa, tokaisi Jerita jossain kohtaa, että hyvinhän tuo iho on käsivarsista vetäytynyt! No ei minusta! :D Mutta kai se on pakko uskoa, kun joku muu sanoo ;)  Mä olen analysoinut asiaa niin, että noissa mun käsissä on ennen ollut paljon enemmän täytettä ja nyt, kun sitä ei ole, niin tuntuu, että allit roikkuu entisestään! Ettekä ehkä usko, mikä mun suurin ongelma tällä hetkellä asian kanssa on?! ;) Se, että kesällä en voi kulkea hihattomassa paidassa, kun en kestä ajatusta siitä, että allit hyllyy niin kovasti ja kun en voi pitää sitä hihatonta paitaa, niin mä en rusketu fiksusti! ;)

Mukavaa alkanutta viikkoa ;)

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Toinen vastaisku perinteisille treenikuville :)

Viikko on taas ollut kiireinen. Tiesin sen jo ennakkoon ja siksi sovin perjantaille treenit Jeritan kanssa, jotta tulee lähdettyä ajoissa töistä :) Viimeksi treenattiin persusta, joten nyt oli toiveena yläkroppa. 

Olin jo lämmittelemässä, kun Jerita saapui paikalle. Mä luulin, että lämmittelyt oli jo tehty, niin sit se tuuppas mut porraskoneeseen! Mä yritin vähän mutista, että mä olen jo kuuma... Siinä sitten sain vähän uutta vinkkiä hanuritreeniin; astu joka toiselle portaalle, mutta niin, että astut esim. ensin oikealla jalalla ja sit nostat vasemman jalan samalle portaalle. Siitä sitten taas astutaan oikealla ja nostetaan vasen samalle portaalle. Sitten sopivan askelluksen jälkeen vaihdettiin niin, että astuttiin ensin vasemmalla jalalla ja tuotiin oikea siihen askelmalle viereen. Hikihän siinä pukkas! Ja vielä salilla! ;)

No, nyt sitten luontaisen kuumuuden lisäksi olin alkulämpän jälkeen superkuuma ja valmis kunnon treeniin! Ensimmäisenä otettin tuntumaa selkään. Ei, Jerita ei piessyt mua ;) Vaan tehtiin vuorotellen alataljasoutua lapiokahvalla ja ylätaljaa mummopyörän tangolla. Nyt päästiin istumahommiin! ;)

Ensin hyvä asento ja kiinni kahvoista

Sitten pidetään kroppa tiukkana ja vedetään SELKÄlihaksilla ;)

Kun toistoja oli tehty tarpeeksi, vaihdettiin vieressä olevaan ylätaljaan, jossa oli se mummopyörän tanko. Ensin siinä oli toisenlainen kahva, mutta mun jättiläissuuret rinnat... eikun siis mun kroppa oli vähän tiellä, eikä se tuntuma mennyt ihan oikeaan paikkaan. Mutta vaihto auttoi :)

Tangosta kiinni, vatsa- ja selkälihakset napakaksi...

Aavistus nojausta taaksepäin ja taas vedetään, ei käsillä, vaan selällä ;)

Kun oli taas tarpeeksi toistoja takana, saikin poikkeuksellisesti levätä hetken ;) Sitten taas alataljaa lapiokahvalla, jonka perään ylätalja mummopyörän tangolla :)

Kun selkää oli treenattu, siirryttiin tankojen pariin. Nyt tehtiin taas kahta liikettä peräkkäin ja sitten oli tauko. Ensin pystysoutua, eli kädet on alhaalla, josta tanko nostetaan ylös.


Tiukka, keskittynyt ilme, kun tanko alkoi jo aavistuksen painamaan ;)




Tähän perään tankoa nostettiin sitten ylös. Aavistus takakenoa, jotta nenä ei osu tankoon ;) Sitten tuosta leuan alta otsan korkeudelle nosteltiin. Tanko alkoi yllättäen painamaan, niin tarvittiin vähän apuja ;)




Siinä peilistä katsellessa huomattiin, että mun hartiat on vähän surullisen näköiset, kun olkapäät laskeutuu, eikä olekaan ryhdikkäästi tasaisessa linjassa. Sitten tulikin ohje, että aletaan treenaamaan epäkkäitä. 






Kerrankin saa rutistaa hartiat korviin ;)
Tuo hartioiden korviin rutistaminen oli ihan tosi hankalaa... ja pienen tauon jälkeen olikin vaikea jatkaa ja ensimmäinen veto tulikin tehtyä käsiä koukistaen. Selän takaa kuului kommentti jotenkin tyyliin näin: "Oho! Mikäs toi oli?!" Ja vastata taisin jotain siitä, että halusin näyttää miten kädetkin toimii vielä... ja jokin puhe tuli myös sammakon reisistä. Siitä tulikin vatsalihastreeni, kun kumpikin nauroi vedet silmissä! Kerättiin myös ilmeisesti muutamia katseita, kun ei sitten ihan hiljaa osattu nauraa ;) Eikä siitä naurusta meinannut tulla loppua! Pikkusen keräiltiin itseämme sieltä lattialta. Sain mä jopa skarpattua ja tehtyä viisi toistoa, kunnes repesin uudestaan. Joten kuten saatiin epäkkäätkin treenattua. Toivottavasti en repeile seuraavalla kerralla, kun niitä pitäisi treenata yksin...

Epäkkäiden jälkeen oli vuorossa haukkarit ja allit... tai siis ojentajat. Taas leikittiin tangoilla. Ensin vähän nojailtiin ja nostettiin tankoa haukkareilla ja sitten vauhdettiin otetta ja nostettiin tanko pään takaa ylös, eli kädet suoriksi.

Näin kasvaa patti ja patti kasvaa näin:





Ja näin heiluu alli ja alli heiluu näin! 






Eilen oli kyllä melko väsynyt olo käsissä, mutta nyt alkaa vasta lihakset kipeytymään. Ihanaa! :) Sen verran antoi eilinen treeni intoa, että tänään kävin vetämässä etureisitreenin ja lisäilin painoja ihan reilulla kädellä. Saapa nähdä kuinka huomenna onnistuu mäkitreeni, eli menikö tänään liikaa persiille ;)

Kuvista ja treenistä jälleen suuri kiitos Jeritalle! :)