perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tekosyiden viidakko - kenelle sä niitä oikeasti keksit?

"Ei tänään... katotaan huomenna"
"Siellä sataa..."
"Se on niin kallista.."
"No jos kerran vielä.. Huomenna ei sit enää!"
"Mua väsyttää"
"Sitku, mulla on aikaa"
"Parin vuoden päästä lapset muuttaa pois kotoa, niin sit"
"Emmä, ku ei muutkaan"
"Mitä jos mulle vaikka käy jotain?"
"Mun tukka on likainen.."

Kuulostaako tutuilta? Jep. Mä tunnistan kanssa. Tässä on myös vain pintaraapaisu... ai mistä? No TEKOSYISTÄ!

Niin, katotaan huomenna... Tapahtuuko huomenna OIKEASTI jotain? Jep, niin sataa, pue päälle? Kallista, elämä on? Kaikki on niin suhteellista. Mihin sitä rahaa on valmis laittamaan? Kerran vielä? Jep, tunge vaan se suklaalevy naamariin, nautitko? Ai väsyttää? No, mut aattelepa miten paljon parempi mieli on illalla mennä nukkumaan, kun oot saanut tämänkin asian hoidettua? Milloin sulla oikeasti on aikaa, ellet sitä järjestä? Haluatko sä olla helisemässä vielä sen pari vuotta ihan vaan sen takia, ettet ota aikaa itsellesi? Mitä sitten, jos ei muut? Voisitko sä olla vaikka erilainen? Elämä jää elämättä, jos jäät neljän seinän sisään. Toki sekin on valinta. Laita pipo päähän, niin ei häiritse se likainen tukka.

Mä olen lahjakas puhumaan. Sen lisäksi mä olen lahjakas kirjoittamaan. Kaiken hyvän lisäksi, halutessani, osaan käyttää niitä taitoja rumasti hyväksikin. Nykyään sitä en juurikaan enää tee, onneksi :) Hätätilanteissa vain ;) Miten niitä taitoja sitten käytetään rumasti hyväksi? Niillä selitellään niitä tekosyitä niin uskottavasti, että muut uskoo ne. Trust me, mä olen siinä hiton hyvä! 

Sen lisäksi, että mä olen lahjakas tekosyiden selittelijä, mä olen kyllästynyt niihin tekosyihin. Miksi? Koska mä olen ymmärtänyt, että niiden tekosyiden läpi näkee. Sen lisäksi niiden tekosyiden takia mulla on ollut järjettömän paha olla. No, ei riitä, että mä olen kyllästynyt omiin tekosyihini, niin mulla kiehahtaa, kun nään jonkun muun selittelemässä, miksi jotain ei voi tehdä. 

Ensinnäkin, miksi sä selität jollekin muulle, ettet tee jotain asiaa just nyt, vaan sit joskus, hamassa tulevaisuudessa, EHKÄ. Kun tiedät itsekin, ettet tarkoita sitä, mitä sanot? Sähän siis suorastaan VALEHTELET ihmisille ja etenkin itselles päin naamaa. Joo, ehkä pienistä asioista, mutta mistä se kertoo? Ehkä sä et ole luotettava? Vai että sä et pysty yksin johonkin? Sehän on se suurin haaste meille suomalaisille myöntää, että tarvitsee apua johonkin... Mutta eihän kukaan voi olla hyvä kaikessa? Paitsi mä.




Eniten mua nyppii tekosyyt liittyen painon pudottamiseen, syömiseen ja liikkumiseen/liikkumattomuuteen. Ei ehkä yllätä, miksi mua tällaiset asiat nyppii? ;) Koska olen itse niitä käytännössä kokeillut ja parempi olo asian tiimoilta mulle tuli vasta, kun tein asialle jotain. 

Osui eilen facebookissa silmään, kun eräs facebook-kavereistani oli linkittänyt Jutta Gustafsbergin jakaman kuvan ja kommentoinut tyylillä, että kyllä mäkin joskus. Linkki löytyy tästä: https://www.facebook.com/287206487993074/photos/a.290112567702466.64132.287206487993074/874736045906779/?type=1&theater

Se antoi viimeisen niitin tälle tekstin kirjoittamiselle. Miettikääpä niitä syitä, joita itsellenne sepitätte? Mä tavallaan vielä ymmärrän ne tekosyyt ennen, kuin muutosta on alettu tekemään. Silloin sitä itsekin uskoo niihin syihin ja siihen, että syyt ovat oikeasti ylitsepääsemättömiä, kun ei ole vielä ymmärtänyt, että asiat on selätettävissä.

Eikä siinä vielä, kun olet niistä suurimmista tekosyistä päässyt tai vaan kokeilemisen innosta päättänyt testata, onnistuisiko muutoksen tekeminen, on ne tekosyyt vielä uhkana. Ai miten niin? No, alussa, kun pitää mennä ekoja kertoja sinne epämukavuusalueelle, on lähimuistissa vielä se aikaisempi tekosyiden keksiminen... Se sieltä hiippailee ihan huomaamatta... "En mä tänään jaksa sinne salille, meen huomenna" tai "Mä teen aamulla ne eväät huomiselle, kun en enää illalla jaksa". Sitten ihmettelee, kun ei silloin huomennakaan päässyt sinne salille tai töissä ei ole eväitä matkassa... Eikä tuloksia tule. Sen päälle selittelee viikkoraportissa ohjaajalle, kun on vähän väsyttänyt...

Jos sä ihan oikeasti haluat pudottaa painoa, niin et sä silloin vedä sitä suklaata, pullaa, nakkeja ja ranskalaisia samaan malliin kuin ennen. Jos sä haluat saada fiksusti lisää painoa, et sä jätä sitä ruokaa syömättä, mikä sulle on suunniteltu. Et sä jätä väliin kauppareissua, jossa sun jääkaapissa on sitä ruokaa, mitä sä voit syödä. Et sä myöskään vetoa vesisateeseen, jos pitäis lähteä lenkille. Tai jos on sovittu, että pitää käydä salilla, et sä jätä menemättä sinne, vaan sä järjestelet asiat niin, että sä pääset salille. Jos joku kerta menee metsään, niin älä selittele, vaan ole rehellinen, ITSELLESI.

Jos sulla sattuu olemaan se ohjaaja asiassa auttamassa, niin mietipä asiaa myös hänen kannaltaan? Sä olet ottanut yhteyttä ja se varmasti vaikuttaa siltä, että sulla on motivaatiota tehdä asioille jotain? Kyllä, ohjaajan tehtävä on tiettyyn pisteeseen asti lynkata niitä sun tekosyitä ja tuuppia eteenpäin. Mutta loppupeleissä, kiinnostaisko sua itseäs jonkun toisen tekosyyt asioille? Sen ohjaajan on tarkoitus auttaa ja helpottaa tiettyjä asioita siinä muutoksen tekemisessä (esim. ruokavalion ja treeniohjelman muodossa) ja sopivan ohjaajan löydyttä saat varmasti paljon tukea, mutta ei se ohjaaja sun puolesta sitä työtä tee. Suurin työ, mikä elämäntapamuutoksessa tehdään ihan itse ja se tehdään suurimmalti osin siellä omien korvien välissä. Siellähän ne tekosyytkin on ;)







Opettele olemaan rehellinen. Niin mäkin olen tehnyt ja elämä on tietyiltä osin mukavampaa ;)

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Arvatkaa mitä? ...no pullukka on taas reenannut ohjatusti! ;)

Olen tässä koittanut miettiä, että mistähän seuraavaksi kirjoittaisin. Päätinpä sitten kertoa teille tämän eilisestä treenistä, sillä tein uusia ennätyksiä! Mua nimittäin taas huijattiin! ;) Eilen oli siis sovittu treeni Jeritan kanssa. Jeritan kanssa treenaaminen on mulle aina sellaista rajojen ylittämistä. Sen jälkeen uskaltaa aina haastaa itseään yksin treenatessakin enemmän. Näissä yhteistreeneissä sitten usein tulee uusia vaihtoehtoja joillekin liikkeille, joita omassa saliohjelmassa on.

Eilen me tehtiin supersarjoja ja oikeasti koitettiin väsyttää mua ihan loppuun ;) Aluksi kyytiä sai etureidet supersquatissa, takareidet ja hanuri kyykätessä köydellä taljassa ja siihen vielä pohkeita. Supersquatiin lisäiltiin painoja pikkuhiljaa ja illan korvalla, kun treenistä oli kulunut jo useampi hetki, mulle paljastettiin, että painoa oli parhaimmillaan 90 kg!

Seuraavat supersarjalaiset oli sitten takareidet supersquatissa ja etureidet isossa jalkaprässissä. Takareidet saikin kyytiä niinpäin, että naama oli selkäpehmusteeseen päin ja pyllistettiin taaksepäin, selkä suorana. Jalat sai jäädä aavistuksen koukkuun, jos hyvältä tuntui ;) Tässä mulla oli vähän haastetta saada tuntumaa, mutta kun annettiin takareiden venyä hieman, ennenkuin lähdettiin nousemaan ylös, niin kyllä se tuntuma sieltä löytyi ;) Jalkaprässissä kanssa painot lisääntyi pikkuhiljaa ja se kyllä meni tärinän perusteella ihan perille asti. Painoa oli kuulemma parhaimmillaan 200 kg! Siis herranjumala! Kaks meikäläisen painoista tyyppiä?! Aika hurjaa. Siihen päälle, kun sain vielä kuulla, että harva meidän salin naisista moiseen pystyy, niin saatoin vähän röyhistää rintaani ;)

Tästäpä siirryttiin sitten reiden koukistusten ja ojennusten pariin. Voin sanoa jo valmiiksi: AUUUUUU! Muutama kierros niitä ja mä olin siinä reidenojennuksessa niin fiiliksissä, etten edes kuullut, kun Jerita oli vinkannut jotain tyyliin, että yks vielä... Meikäläinen vaan jatkoi menemään :D Tuo ko. juttu on vielä sellainen, mistä mä en oikein ole tykännyt... ;)

Ensimmäistä kertaa kuitenkin tuntui (tai ehkä pitkästä aikaa), että mm. pohkeita ja etureisiä ihan poltteli! Jossain kohtaa multa taidettiin myös kysyä jotakin tyylillä: "Vihaatsä mua nyt?" :D Eikai sitä toista voi vihata, jos itse on treeniä tilannut? ;)


Kuvista kiitos Jeritalle :)

Ps. tänään mä vielä kävelen suht normaalisti... Huomista odotellessa ;)





perjantai 10. heinäkuuta 2015

Lapsesta asti lihava, eikä silti ole halunnut aiemmin laihtua... Missä vika?

Mulla vaihteeksi kiehahti... ja oli pakko alkaa kirjoittamaan. Yllätyittekö? ;)

Olen nyt lueskellut erinäisiä juttuja laihduttamisesta täältä netin ihmemaasta. Mä ymmärrän sen, että lihavien ihmisten olisi hyvä laihduttaa terveydellisistä syistä. Sitä mä en ymmärrä, että ajatellaan, että kaikki lihavat haluaisivat laihtua ja olla laihoja.

Mä olen ollut pienestä pitäen lihava. Raha on ollut tiukassa ja on ostettu sitä ruokaa, mitä on eniten saatu. Toki lihavuutta on meillä suvussakin, joten hyvä malli tulee jo pidemmältä. Ei meillä silti syöty karkkia tai pullaa päivittäin. On meidän ruokapöydässä kyllä aina ollut tomaattia ja kurkkuakin, mutta ei samoissa määrin, kuin niitä nykyään vetelen :D

Vaikka mä olen ollut pienestä pitäen lihava, mulla on ollut ihan onnellinen lapsuus. Mulla on perhe ja aina on ollut kavereita. Mä olen juossut, pyöräillyt, temmeltänyt ja riekkunut muiden kakaroiden seassa pihalla, erottumatta joukosta. Paitsi no, ehkä leveämmällä hymyllä, kuin muilla ;)


Mun mielestä mä ainakn näytän hyvin onnelliselta, likaisessa paidassa ja kukka kädessä :)

Mua ei ole koskaan houkuttanut esim. pelata jalkapalloa, kuten moni muu ala-asteen luokkakaveri teki. Ei mua myöskään houkuttanut joukkuetasolla pelata sählyä (silloin, kun mä olin lapsi, se oli vielä sählyä). Ei mua ole kiinnostanut juosta kilpaa tai hypätä pituutta. Sen sijaan mä olin ala-aste aikoina tosi hyvä saappaanheittäjä (koulun olympialaisissa) ja voitin monta kertaa kultaakin! ;) Ala-aste aikoina käytiin myös kaikki kylän lapset ja nuoret pelaamassa yhdessä nelistä (nelimaalia (?), vähän kuin pesistä, muttei kuitenkaan ;)) kentällä. Ei noita liikkumisjuttuja ole tehty sen takia, että ois saatu painoa pidettyä kurissa, vaan sen takia, että se on ollut kivaa.

Edelleen mua hymyilyttää, vaikka oon lihava, 4- tai 5-luokkalainen. :)

Miten tuo lihavuus on mua sitten häirinnyt? No, oikeastaan vain ja ainoastaan vaateosastolla. Mutta sepäs on ollut asia, johon mä en ole voinut vaikuttaa. Nykyään vaihtoehtoja on paljon enemmän, mutta silloin, kun mä olen ollut lapsi tai teini, ei sitä valikoimaa niin kovasti ollut. Jos halusin löytää sopivat housut tai paidan, ostettiin ne aikuisten tai miesten osastolta. Sitäpaitsi, köyhät ne vaatteilla koreilee ;) Tuohon aikaan sitä ostettiin vaatteita siksi, että on jotain, mitä laittaa päälle, ei siksi, että pitäisi näyttää erityisen hyvältä.

On mua lapsena haukuttu. Eikä tästä ole montaa vuotta, kun viimeksi haukuttiin. Olen ollut (vitun) läski ja lyllerö, pullero, pullukka... Virtahepo, lehmä... Ai mitä vielä. Mutta mä olen osannut sanoa takaisinkin: "Mitä nämä mun läskit suhun vaikuttaa, itse mä ne kannan!" On haukkumiset toki mun ajatusmaailmaan ja elämääni vaikuttanut. Ei tosin ehkä ihan niin paljon, kuin olisi voinut kuvitella. Tuommoiset haukkumiset on jääneet omaan arvoonsa, sillä ne on tullut ihmisten suista, jotka eivät ole olleet mulle merkityksellisiä. Mulla on aina ollut niitä kavereita ja tärkeitä ihmisiä siinä lähellä, jotka ovat hyväksyneet mut sellaisena kuin olen. Parasta taitaa olla se, että mä olen itse ymmärtänyt sen.

Musta tuntuu kuitenkin, että mulla on jotenkin aina ollut asenne kohdallaan. Toki teini-iässä sitä tulee eteen kaikenmoista, kun kroppa alkaa muuttumaan entistä enemmän ja on riparit, uudet opiskelupaikat, lähestytään täysi-ikää ja kaikkea! HUH!

Asenne näkyy ehkä paidassakin: "My name is not honey!"

Teini-iässä mun elämään hiippaili mukaan tunnesyöminen. Voi että, oli ihanaa käydä ostamassa se karkkipussi ja syödä se YKSIN, kuunnellen jotain kivaa musiikkia, sängyllä maaten. 

Suruun ja murheeseen syöminen tuli sitten vasta vähän vanhempana, kun muutin pois kotoa. Tai no, teini mä silloinkin olin ja vielä alaikäinen! ;) Silloin sai itse päättää, mitä sitä syö, kun käy ihan itse kaupassakin! Voin kertoa, että opiskelijabudjetilla ei syöty ihan kovin terveellisesti... Välillä vähän yritettiin, mutta kyllä se makaronipussi ja tonnikala meni edelle, jos rahaa oli vain jokunen euro jäljellä, ennen opintotuen maksua tai palkkapäivää.

Laihtua mä olen oikeastaan halunnut vasta 22-vuotiaana. Ennen sitä, mä olen ollut ihan tyytyväinen ja onnellinen elämääni sellaisena, kuin se on ollut. Enemmän kaikki muut ovat olleet halukkaita laihduttamaan minuna, kuin minä itse. On siitä sanoneet aikanaan terveydenhoitajat ja lääkärit... Mutta eivätpä ne mun puolesta ole kiloja pudottaneet. Outoja tyyppejä ;)

Tuolloin 22-vuotiaana mä olin tovin syönyt suruuni, kun jokusen vuoden kestänyt parisuhdet päättyi ja lyhyessä ajassa lihoin useamman kilon. Silloin totesin, että nyt en enää kelpaa itselleni ja on pakko tehdä jotain. Muutaman vuoden aikana pudottelin tasaisesti parikymmentä kiloa pois, syömällä fiksummin ja kävelemällä paljon. Pudotettu määrä on pysynytkin poissa. Sen jälkeen en motivaatiosta enää kiinni saanut ja opettelin olemaan tyytyväinen itseeni sellaisena, kuin olen. Ja taas elelin ihan onnellista elämää, lihavana :)


Nyt sitten vihdoin olisi kai aika vastata otsikon kysymykseen. Missä on siis ollut vika, kun en ole aiemmin halunnut laihtua? En mä aina ole ulkomuotoani rakastanut, enhän rakasta sitä nytkään! Mutta, mä olen voinut elää kroppani kanssa sellaista elämää, mitä olen halunnut elää. Mä olen tehnyt paljon asioita; opiskellut, käynyt töissä, matkustanut, remontoinut, muuttanut, sisustanut, vaihtanut työpaikkoja... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mä olen ollut tyytyväinen elämääni. Miksi siis muuttaa mitään, jos kaikki palikat on kohdallaan? Mä vaan kysyn?! :)

Miksi meidän kaikkien pitäisi olla laihoja? Siksi, kun joku muu painostaa? VÄÄRIN! Jos sä et halua olla laiha, niin sun ei tarvitse. Ei kaikkien tarvitse haluta laihtua. Terveydellisistä syistä muutaman kilon pudottaminen voi toki olla järkevää. Sitäpaitsi, sen laihtumismotivaation täytyy lähteä sun omien korvien välistä. Ei se auta, jos joku muu tolkuttaa, että pitäisi laihtua. Tai vaikka antaisi jonkun porkkanan; "saat sitä, tätä ja tuota, jos saat x-määrän kiloja pois." Siihen laihduttamiseen täytyy olla se oma motivaatio ja se porkkanakin täytyy olla ihan itse määritelty. 

Mä en ainakaan usko, että musta tulee koskaan laihaa. Mä haluan olla sellainen vähän pehmeä, niin mua on kivempi halata ;) Toisaalta, mun pää ei varmaan myöskään tule koskaan ymmärtämään sitä, että mä olisin laiha :D Kerran lihava, aina lihava ;) 

Muista kuitenkin, että jos sulla on hyvä olla itsesi kanssa, se näkyy kyllä, olit sitten lihava, ylipainoinen, normaalipainoinen tai liian laiha! :)


torstai 9. heinäkuuta 2015

Onkohan musta tulossa vanha...?

Mulla täällä loma on edennyt varsin vauhdikkaasti. Paitsi tällä viikolla tilanne on onneksi rauhoittunut! :) Viime viikolla käytiin siellä Barcelonassa (jos joku ei vielä asiasta tiennyt, niin kannattaa lukea edellinen postaus ;)). 

Sen lisäksi viime viikolla käytiin kummilasten ja heidän äitinsä kanssa katsomassa eläimiä kotieläintilalla.


Viime viikolla (ja vähän tälläkin viikolla) on harrastettu rankkaa shoppailua:

Alennusmyynnit on kiva juttu ;)

Lauantaina ajelin kaverin auton, kera kaverin koiran, Tampereelle ja sieltä tulin junalla takaisin tiistaina aamusella. 

Tampereella oli rullakiekon MM-kisat ja puolialastomia miehiä ;)

Vaikka touhuaminen on ollut osittain mukavaakin, niin mä olen aivan loppu. Viikon sisään kaksi reissua, poissa omasta sängystä... Tohottamista joka suuntaan. Ihmettelin, että mikä mulla on. Tajusin, että niin, mä olen koko kevään ja alkukesän painanut hulluna töitä, välillä iltaisinkin. Sen päälle pesistä, syömisten tarkkailua....  Henkinen väsymys iskee kroppaan, kun ei ole ehtinyt/ymmärtänyt levätä.

Oon tässä tullut siihen tulokseen, että musta on vaan tulossa vanha. :D Jokunen vuosi sitten sitä jaksoi tohottaa ja ei ollut väliä, nukkuiko kotona vai missä. Nykyään oma sänky on se paras sänky ja tekee melkein mitä vaan, että pääsee omaan sänkyyn yöksi <3 :D Ei sitä enää  ihminen palaudu niin nopeasti.

Vanhuuden merkkejä lisää myös se, että ostan vaatteita vain alennusmyynnistä ja ostan vessapaperiakin säkeissä! :D Mulle on myös  tullut ryppyjä! ;)

Kaiken tämän keskellä olen kuitenkin pitänyt kiinni siitä, että syön fiksusti. Sekin taitaa olla vanhentumisen tuomaa etua...? ;) Normaalisti olisin heittänyt hanskat tiskiin ja kävellyt kaupassa karkkihyllylle, mutta ehei... Nyt mä kiltisti, jopa Tampereen reissulla punnitsin ruokiani ja tein eväitä mukaan:



Jos en olisi noita ruoan punnituksia tehnyt ja pitänyt ruokavaliosta kiinni, mulla ois entistä kurjempi olo. Nyt kuitenkin suunta on eteen- ja ylöspäin :) Parit hyvät yöunet omassa sängyssä ja rauhallisia päiviä takana :) Sama saa jatkua, kunnes olo on taas normalisoitunut. :) Jos en olisi pitänyt ruokailujen suhteen tiukkaa linjaa, ei vaaka olisi aamulla näyttänyt tällaista lukemaa:

Vuosi sitten vaaka näytti 109,9 kg ;)

Muistakaa levätä, mutta älkää lusmutko! ;) Loma on tekosyy lipsumisille!

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Mukavasti erilainen ulkomaanreissu :)

Muistattekos, kun viime kirjoituksen lopuksi kerroin, että mä lähden käymään Barcelonassa? Ai ette? No ei se mitään. Kohta tiedätte, että mä olen siellä käynyt, sillä mä aion nyt kertoa teille Barcelonan matkasta! :) Matkasta on kyllä hujahtanut jo viikko! Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan ;)

Lauantai-iltana, kun kaikki tohottaminen rauhottui (oli miljoona tsiljoonaa asiaa, jotka piti muka niin saada tehtyä ennen reissua), iski jännitys. HUI! Huomenna mä lähden reissuun! Pitkästä aikaa. Mitähän siitä tulee?! ;)

Sunnuntaina aamusella aikaisin (klo 4.45) oli sovittu tärskyt mun parkkipaikalle. Tosin, ihana noutajani ajoi pihaan asti! Kentälle päästiin ja siellä etsittiin kahvia, aamupalaa ja matkaevästä, sillä Finnair ei lennoillaan mitään herkkuja enää tarjoa. Toisaalta, saipa omaan ruokavalioonsa sopivampaa evästä ;) Olipa ilo huomata, että lentokentällä on myynnissä niiden ainaisten rasvapasteijoiden lisäksi myös hedelmiä ja vihanneksia!

Lento hujahti mukavasti lueskellen, rupatellen ja nukkuen. Barcelonan kentällä odoteltiinkin laukkuja vissiin tunnin verran. Lennon tiedotkin ehti häviämään laukkuhihnan info-tv:stä. Sitten tuli kuulutus, että pöööö, laukut tulee hihnalle, älkää huoliko! Onneksi laukku tuli, sillä ois voinut olla kiukkua ilmassa, kun laukku sisälsi elintärkeitä asioita: eväitä ;)

Hotellille päästiin kivuttomasti, taksilla :) Hotellihuone oli oikein kiva. Äkkiä vaan vaatteet vaihtoon ja ruokakauppaa etsimään. Johan sitä melkoinen nälkä olikin. Ennakkoon oli tutkittu, että ainakin yksi sellainen isompi ruokakauppa lähistöllä on. Puhelimen navigaattori johdatteli meitä perille... Takaisin tultiin sitten lyhyempää reittiä ;) Matkalla huomattiin, että hotellin kanssa samalla kadulla olisi ollut meille riittävän iso kauppa. Eipä hätää, me kuitenkin hyödynnettiin ko. kaupan antimia sitten myöhemmin ;)

Syönnin jälkeen eväitä kassiin ja menoksi. Lähdettiin kävellen tutkailemaan nähtävyyksiä. Tällaisia löytyi:


Siinä aikamme käveltyämme ja ihmisiä, jotka istuivat turistibusseissa, aikamme katseltuamme tulimme siihen tulokseen, että mekin hypätään turistibussiin! Siinä sitten käveltiin yhdelle pysäkille, jossa mukava opastyttö meille kertoi, että meidän olisi kannattavaa hypätä kyytiin vasta seuraavana aamuna, sillä koko päivän lippu on saman hintainen, otti sen mihin aikaan päivästä tahansa. Päätettiin sitten suunnata omin neuvoinemme kartan avulla muutamiin paikkoihin. 

Toisena päivänä käytiin hotellin aamupalalla, jossa meillä oli vähän omaakin evästä mukana, sillä ihan ei tuo paikallinen pullaleipä uppoa ;) Aamupalan jälkeen tehtiin evässalaatit mukaan ja pakkailtiin välipalojakin laukkuun ja lähdettiin etsimään turistibussia. Bussi löytyi ja lähdettiin matkaan :)

Käytiin mm. Barcelonan stadionilla. Ihan pikkuriikkinen paikka! Siis aivan valtava :) ko. stadionin katsomossa päädyttiin syömään myös eväitä :) Toiset on tottuneet vetelemään pussikeittoja, meikäläinen veteli pussisalaattia ;)



Löydettiin myös vähän vahingossa kauppahalli. Siellä sitä olisikin ollut vaikka mitä herkkuja tarjolla! Ihanaa väriloistoa, varsin houkuttelevasti aseteltuna :) Muuta en tuolta ostanut, kuin pussillisen pähkinöitä. Ajattelin ensin, että jos ottaisin vaan vähän, mutta myyjä ei antanut vaihtoehtoja! Siinä se kauhaisi hitonmoisella kauhalla Cashewit pussiin ja vaaka sanoi, että 10 euroa kiitos :D No, eipä sillä. Ois sen rahan voinut huonomminkin käyttää ;)


Paljon piti ottaa turistikuvia, sillä oltiinhan me turisteja! :) Pääasiassa aika meni nähtävyyksiä kierrellessä, mutta pikkuisen ehdittiin myös iltasella shoppaamaan, ennenkuin kaupat sulki ovensa :) 

Luulin tilanneeni eräässä kahvilassa kahvia maidolla. Sainkin hanurin! ;)

Reissu oli kyllä mielenkiintoinen kokemus syömisen puolesta. Aiemmin sitä on ulkomaanreissuilla syönyt monta kertaa päivässä ravintolassa. Tällä kertaa ruokailut meni omien eväiden puitteissa. Aamupala oli tarjolla tosiaan hotellilla, mutta noin muuten syömiset ostettiin kaupasta. Oli kyllä mukava huomata, että pikkuisen, kun viitsii yrittää, voi syödä siististi myös reissussa :) Varsinkin, kun mukana oli toinenkin, joka syö fiksusti.

Mulla taisi oikeastaan olla lupakin ottaa vähän rennommin syömisten suhteen. En kuitenkaan mitään herkkuja reissussa mussuttanut. En mä punninnut kaikkia ruokiani, mutta kuitenkin iski hinku kirjata syömiset kalorilaskuriin. Arvioin sitten eväideni määriä ja kirjasin arvioiden mukaan. Totesin, että yritän pysyä sallitussa kalorimäärässä, vaikka makrot eivät ihan osuisikaan kohdalleen. Oikeastaan mä aloin haastamaan itseäni ;) Jos mä pystyn syömään kotona siististi, miksi mä en pystyisi sitä tekemään silloin, kun en ole kotona? Pystyin ;)

Treenaamassakin meidän oli tarkoitus käydä. Hotellin sali kuitenkin osoittautui ihan turhaksi paikaksi! Muutama lämmittelylaite sieltä löytyi ja pari saunaa. Treenit jäi siis välistä, mutta ehkäpä se reilu 30 km, mitä me parin päivän aikana tallusteltiin, riitti sitä treeniä korvaamaan ;) Sen lisäksi meillä oli kyllä hurjaa vatsalihastreeniä molepina päivinä, kun välillä naurettiin vedet silmissä :)


JEIIIIIIIIIIIIIJ! :D

Kuvan ottamisen jälkeen mua tökättiin kylkeen ja tuo toinen hihitti ihan hulluna! Mut herätettiin ihan vaan katsomaan kuvaa ;)

Meillä oli kyllä ihan huippureissu! :)