tiistai 29. syyskuuta 2015

Soitto terveyskeskuslääkäriltä ja tulevaisuuden pohdintaa

Sain eilen puhelun terveyskeskuslääkäriltä. Ei ne asiat menekään ihan niinkuin suunniteltiin, vielä :) Lääkäri siis soitti ja kertoi, että oli tosiaan laittanut lähetteen eteenpäin, mutta nyt häneen oli otettu yhteyttä asian tiimoilta. Painon pitäisi olla pysynyt samassa vuoden verran, ennenkuin lähetettä huomioidaan sen enempää. Painoindeksin tulisi olla myös alle 30. 

Kysyin lääkäriltä, että mitäs nyt, kun ajattelin kuitenkin vielä painoa pudottaa, että saako se olla vähemmän siinä kohtaa, kun lähetettä laitetaan eteenpäin? Vastaukseksi sain, että muutamista kiloista ei varmaan ole haittaa, mutta jos reilusti meinaa pudottaa, niin asia on eri.

Nyt tässä sitten pohditaan, että pudotellaanko painoa pikkuhiljaa, vai otettaisikos käyttöön sellainen tiukka linja ja kohtuullisessa ajassa pudotettais esim. 10 tai 5 kiloa. Tämä kohtuullisen ajan pudotus vaatisi kyllä panostusta paljon enemmän, kuin mitä nyt viime aikoina olen panostanut. 

Toisaalta, tuo kohtuullisen ajan pudotus ja panostaminen saattaisi olla sellainen muutos, mitä nyt kaipaisin tähän väliin. Viime aikoina tuntuu, että olen ollut väsähtänyt tuohon punnaukseen ja ruokien tekoon ja olen yrittänyt mennä sieltä, mistä aita on matalin, eväiden suhteen siis. Ja se sitten on tietysti näkynyt tuloksissa, joita ei ole tullut. Repsahduksiakin on sattunut. 

Mieltä on vetänyt matalaksi myös kovin vetämätön olo, mitä on jatkunut jo useamman viikon. Ei ole paljon mieli tehnyt salille tai muihin hikitreeneihin lähteä, kun välillä on tuntunut, ettei jaksa nostaa itseään sängystä ylös. Sitten, kun sieltä on ylös päässyt, olo on kuitenkin sen verran skarpimpi, että jaksaa vähän puuhastellakin. Iltaisin kuitenkin uni on tullut helposti ja aikaisin, aamulla on nukkunut mahdollisimman pitkään. Levännyt siis ainakin olen! :)

...Mutta ei pidä jäädä tuleen makaamaan, vaan ryhtyä toimiin! Ryhdistäydyinkin siis jo eilen! :) Eiliset syömiset meni täysin sovittujen kaloreiden mukaisesti ja sama tapahtuu tänään. Eilen ja tänään töissäkin on ollut mukana tarpeeksi eväitä, jotta sitä hillitöntä nälkää ei ehdi tulemaan ja saa syödä hyvällä omalla tunnolla jättisuuria ruoka-annoksia, kun eväät on fiksusti valittuja ;)

Olen myös todennut, että nyt loppuu herkkujen "korvaaminen" proteiinipatukoilla ja muilla valmiilla ostoksilla. Jos jotain herkkua haluan, niin leivoin itse, niin että ne menee ruokavalion puitteissa.

Jos mä olen tähän pystynyt ennenkin, pystyn siihen nytkin. Viikonloppuna pystyin tähänkin, monen vuoden tauon jälkeen:



Suunta on eteenpäin, sillä entiseen ei ole paluuta :)

tiistai 22. syyskuuta 2015

Lääkärikäynti ja lähete plastiikkakirurgille... Hui!

Kesällä huomasin inhottavan ongelman. Varsinkin helteisinä päivinä. Laihtumisen myötä, vatsassani on kaksi makkaraa. Ei siellä sisällä ;) Makkaroiden väliin jää napa ja napa-parka ei pääse hengittämään, kun se on siellä makkaroiden välissä jumissa. 

Kesällä varsinkin oli sellainen tunne, että asioista olisi hyvä käydä vähän puhumassa jonkun kanssa, niin ei olisi ehkä niin usein pää huonossa jamassa. Pään kunto kun vaikuttaa koko ihmisen kuntoon, joten se pää täytyy pitää kasassa ;)

Alkusyksystä varasinkin sitten ajan terveyskeskuslääkärille. Ajattelin, että mua jännittää ihan kamalasti ennen lääkäriä ja en oikein osaa olla mitenkään päin ennen sitä, varsinkin ajan lähestyessä. HÖPSIS! Töissä on ollut mukava hoppu ja vapaa-ajalla olen tehnyt mielekkäitä juttuja, niin ei paljoa ole ehtinyt moisia murehtimaan :)

Lääkärissä kävin viime perjantaina, aamusella. Perjantai mulla oli lomapäivä, kun lähdin Keski-Suomen suuntaan viikonloppua viettämään. Aamulla ehdin vähän jännittämään, että millainenhan tyyppi se lääkäri oikein on ja mitä kaikkea mä sille nyt sitten kehtaan kertoa... Lääkäri oli ajallaan ja kaiken lisäksi, hän vielä hymyili, kun otti mut vastaan!

Lääkäri kyseli syytä, miksi olin paikan päälle mennyt. Kerroin sitten, että olen pudottanut painoa ja sen myötä on tullut vähän vaivaa ylimääräisestä ihosta. Lääkärihän toki kysyi, että miten olen painoa pudottanut ja mitä nykyään syön yms. Sitten puhuttiin siitä, mitä elämässä on muutenkin tapahtunut ja siitä, että kaikkia asioita ei ehkä ole aikanaan tullut läpikäytyä. Puhuttiin myös minkäkuvan muuttumisesta ja siitä, että sen hyväksymiseen voisi kaivata vähän apuja. Kerroinpa myös jännittävistä istumaongelmistani ja selkävaivoista. Lääkäri tutki vatsapoimuja ja totesi, että ihan oikein olin havannoinut napaani, että väliinhän se jää ja sanoi, että vatsapoimut on suuret. 

Lopputulemana: Lääkäri lupasi tehdä lähetteen plastiikkakirurgille ja sain yhteystiedot psykiatriselle sairaanhoitajalle. 

Eilen sitten lueskelin tuolta omakanta.fi -palvelusta, että lähete on laitettu eteenpäin ja siitä innostuneena varasin myös ajan (kun sen ihanasti saa varattua netin kautta) sairaanhoitajalle, jotta pääsen juttelemaan asioista. 

Hieman jäi perjantaina olo, että asiat menee nyt nopeasti eteenpäin. Minä kun ajattelin, että perjantaina puhutaan siitä, että lähete ehkä voitaisi laittaa jossain kohtaa, hamassa tulevaisuudessa. Tai siis, että mitä se lähetteen eteenpäin laittaminen vaatii minulta... No, se vaati lääkärissäkäynnin :D

Vähän nyt hämmentää, mutta vielä ei kauhistuta. Katsotaan sitten, kun se kutsu sinne plastiikkakirurgin pakeille oikeasti tulee :)

Viikonloppuna ei onneksi kovin ehtinyt asioita pohtimaan, kun oli mukavaa puuhaa :)  





torstai 10. syyskuuta 2015

Uusi ongelma, josta kukaan ei ole kertonut etukäteen!

Mä aina tasaisin väliajoin kiukuttelen siitä, kun kukaan ei ole kertonut etukäteen kaikista asioista, joita suuren kilomäärän pudottamiseen liittyy. Siksi mä koitan niistä itse kirjoitella suht avoimesti, jotta muut samojen asioiden kanssa touhuavat tietää, mitä on tulossa ;) Aina ne asiat ei ole niin mukavia, kuten ylimääräinen iho tai se, että joutuu siivoamaan vaatekaapin moneen kertaan ja kuluttamaan rahaa, jotta saa sinne täytettä...

Jotta päästään seuraavaan ongelmaan, jonka mä olen kohdannut, kerron teille tarinan...

Olipa kerran tyttö, joka oli ylipainoinen. Tyttö oli ollut ylipainoinen niin pitkään, kuin itse muistaa. Tuo tyttö ei ollut kovinkaan kiinnostunut vaatteista tai pukeutumisesta, sillä hänen kokoiselleen ei juuri löytynyt kivoja vaatteita. Tyttö osti siis aina jotakin sellaista, mikä sattui päälle sopimaan, oli mukava päällä ja osui budjettiin.

Tyttö oli elämänsä aikana oppinut, että hymyllään ja iloisuudellaan pystyi "peittämään" ylipainonsa ja huonon pukeutumisensa. Siitä tyttö oli onnellinen ja onnekas, että oli saanut valloittavan luonteen ja uskalsi hymyillä ja nauraa ääneen.

Jossain kohtaa, tyttö tuli siihen tulokseen, että haluaa pudottaa painoa. Tyttö teki sen. Tytön olemuksesta alkoi paistaa hyvä olo ja tätä kestikin jonkun aikaa. Meni kuitenkin muutama vuosi, jolloin paino ei tippunut enää samaan tahtiin ja elämä oli kiireistä ja tekosyiden viidakkoa painon pudotusta vastaan.

Tuli aika, jolloin tyttö tajusi, että nyt olisi kokeiltava jotain uutta. Tyttö kaipasi elämäänsä haasteita ;) Tyttö päätti alkaa käymään salilla. Salin kautta tyttö löysi ohjaajan, jonka kanssa puuhasteltiin saliohjelmaa ja jonkun tovin päästä tehtiin myös ruokavalio ja tyttö alkoi sitä noudattamaan. Tyttö tajusi, että tämähän tuntuu hyvältä ja paino alkoi tippumaan. Välillä vähän takkuiltiin ja sitten taas jatkettiin. Sitkeästi tyttö on jaksanut tukijoidensa avulla syödä ja liikkua ja paino on pudonnut tasaiseen tahtiin alaspäin. 

Vuosi takaperin tyttö keskusteli ystävänsä kanssa ja tuolloin ystävä kertoi menevänsä naimisiin ja pyysi tyttöä kaasokseen. Tyttö oli hämmentynyt, mutta tottakai suostui! Salaa tyttö taisi myös tirauttaa muutaman kyyneleen ;) 

Häiden odottelu alkoi ja aina välillä häistä puhuttiin ja niiden suunnittelua pohdittiin. Morsian hoiti juhlapaikan ja ennen kesää häistä alettiin puhua pikkuhiljaa enemmän. Tyttö päätti, että pitää häitä edeltävän viikon lomaa, jotta saadaan tehtyä kaikki ns. viimetinkaan tulevat asiat.

Häät pidettiin syksyllä ja kesällä lähdettiin etsimään morsiamelle pukua. Morsian ei mihinkään perinteiseen valkoiseen halunnut pukeutua, sillä häät olivat syyshäät, eikä morsian muutenkaan tykkää pönötysjuhlista. Hääjuhla oli suunniteltu iloiseksi, naurun ja rakkauden täyteiseksi yhteisjuhlinnaksi :)

Morsiamelle löydettiin loppujenlopuksi täydellinen puku netistä ja voi jestas, se olikin kyllä ihana <3 Sitten alkoikin kaason pukeutumisongelma... Pitkä mekko? Lyhyt mekko? Mutta ehdottomasti mekko! Miten hiukset? Entä meikki? MITÄMITÄMITÄ?! PANIIKKKKKI! 

Sitten painettiin paniikkinappulaa. Hiukset ja meikki järjestyi molemmille, kun tyttö kysyi toiselta ystävältään, joka on kampaaja. Jep. Sitten enää se mekko... Onneksi morsian ei ollut niuho ;) Vaan oli itsekin sitä mieltä, että kaason mekko saa olla musta ja riittää, jos kynsissä ja hiuskoristeissa on samaa väriä, kuin hänen mekossaan. Pääasia kuitenkin on, että tärkeät ihmiset on paikalla, eli pukeutumisesta ei tehdä kynnyskysymystä. 

Tyttö ja morsian olivat kumpikin hieman aloittelijoita meikkaushommissa. Kyllä kumpikin tiesi, mikä on meikkivoide ja puuteri jne... Mutta juurikaan kumpikaan ei niitä ole käyttänyt. Korkeintaan ripsiväriä ja huulirasvaa :D Tytön lomaviikon aikana piti sitten käydä ostamassa oikeanväriset meikkivoiteet. No, tytön piti sitten viikon aikana opetella myös käyttämään sitä meikkivoidetta, joten oli pakko alkaa meikkaamaan! Tyttöä painostettiin käyttämään myös huulipunaa.... koska huulipunan käyttö ei ollut tytön mielestä kovin luonnollista, niin sehän piti heittää ihan läskiksi...


Tyttö suostui hommaamaan myös järkyttävän värikkään huulipunan, ihan vaan ystävänsä vuoksi <3



Viikon aikana tyttö peilaili itseään, huulipunan kanssa, ilman huulipunaa. Meikkivoiteen ja puuterin kanssa ja ilmankin. Viikon aikana tyttö huomasi kiinnittävänsä enemmän huomiota siihen, minkänäköisenä sitä liikenteeseen lähti. Tyttö katsoi asukokonaisuudet sopiviksi ja viimeisenä ennen ulos lähtöä, piti katsoa peiliin, että kokonaisuus on huoliteltu ja sopiva. Viikon päätteeksi tyttö huomasi sen ongelman, josta kukaan ei ollut keronut etukäteen...

Tyttö huomasi näyttävänsä omasta mielestäänkin (muilta oli paljon kommentteja tullut) ihan hiton hyvältä! Vaikka meikki oli hyvinkin kevyt, mutta se viimeisteli kokonaisuuden. Tuntui järjettömän hyvältä, kun omasta mielestäänkin näytti hyvältä!

Vihdoin hääjuhla koitti. Tyttö, löysi itsensä moneen kertaan peilin edestä, korjailemassa sitä värikästä huulipunaansa, valvonnan alaisena.

Eikun, kuka sitä punaa korjailee? Mitäh?!

Välillä peilin ääressä huulipunaa korjailtiin morsiamen kanssa yhdessä.




Välillä piti poseerata ja esitellä kampausta ja meikkiä...



...jotta totuus ei unohtuisi, välillä piti pöljäillä...

11 vaahtokarkkia/suu. Mahtui, mutta olipa vaan aika makeaa, YÖK! :D

Koita ton <3 kanssa sitten poseerata?! ;)

Häitä edeltävä viikko ja aika, jonka tyttö sai ystävänsä kanssa viettää, kruunasi pitkään työstössä olleen asian. Tytön elämässä yksi etappi on saavutettu. Tyttö ei enää koe olevansa tyttö, vaan tyttö on Nainen ;)




Sen pituinen se.

Muistakaa kuitenkin: Ihmiset ovat kuin täytekeksejä, kaikki hyvä löytyy sisältä <3