lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016 pakettiin

Vuosi 2016 alkaa olla lopuillaan. Vuosi on mennyt nopeasti, sillä ihan hurjasti on tapahtunut. Mitä kaikkea tänä vuonna on sitten tapahtunut?

- Putkiremonttipakoilua, elämää toisen nurkissa
- Konsultaatio yksityisellä puolella ylimääräisen ihon poistosta
- Polviongelmia
- Treenien muokkauksia
- Ruokavalion muokkauksia
- Psyykkistä väsymystä
- Muutto putkiremontin jäljiltä kotiin <3
- Hurjaa kiirettä töissä, joka onkin jatkunut ihan koko vuoden
- Pohdintoja siitä, kuinka tästä kaikesta tulee ja tehdään elämäntapa
- Ohjauksen lopettaminen
- Loma YKSIN ulkomailla
- Sinkkuelämän päättyminen ;)
- Lääkärikäynti kunnallisella puolella ja lähete konsultaatioon ylimääräisen ihon poistosta

Siinä noin pikaisesti koottuna tämän vuoden päivitysten sisältö ja vähän extraa ;) Loppuvuosi on mennyt vähien päivityksien kanssa. Kiirettä on pitänyt, se on totta, mutta paljon olen myös pohtinut, että mitä tänne kirjoittaisin. Kun ei ole ollut selkeää ajatusta, niin on ollut parempi olla hiljaa :)

Mitäpä mielessä nyt liikkuu? Viimeinen puoli vuotta on ollut aika huikeaa aikaa. Mä olen vähän vahingossa löytänyt rinnalleni ihmisen, jolle kelpaan ihan oikeasti sellaisena, kuin olen. Ihmisen, joka ei ole mun yläpuolella tai alapuolella. Ollaan ihan oikeasti samalla viivalla :) Ihminen, jolle on ihan ok, kun mä puputan hulluja määriä salaattia tai käyn aamutuimaan salilla. Ihminen, jonka keittiöön mahtuu myös mun keittiövaaka ;) Ihmisen, joka lähtee mun kanssa lenkille, uimaan ja on luvannut lähteä salillekin! Tosin, ei aamutuimaan ;) Mutta nyt tiedän, mitä sillä tarkoitetaan, kun sanotaan, että kelpaan juuri sellaisena, kuin olen <3

<3

Treenattu on myös, kovastikin :) Pikkuisen on taudit vaivanneet (pari kamalaa flunssaa ja vähän vatsapöpöjä) ja polvikin oikutellut, mutta jossain kohtaa niiden kanssa tuli ihan toimeenkin. Kävin kimppatreeneissä tuossa marraskuun puolen välin jälkeen ja innostuin siellä sitten vissiin vähän liikaa, kun sen jälkeen polvi ei ole ollut entisensä. Kävin työterveyslääkärillä, jonka kanssa pohdittiin vaihtoehtoja. Meidän työterveyssoppariin kuuluu kaksi käyntiä erikoislääkärillä vuodessa. Mä kävin siellä ortopedillä alkuvuodesta kaksi kertaa, kun polvea tutkittiin ekan kerran. Päätettiin sitten kokeilla, auttaisiko kortisonipiikki - ei auttanut. Tällä hetkellä polvi ilmoittaa epäkuntoisuudestaan koko ajan. Jouluostoksia tehdessä meinasin jäädä kaupassa jumiin alahyllylle, kun hölmö kyykistyin sinne... Eli jatkossa, jos näätte jonkun kaupassa perä pystyssä, alahyllyjä tutkimassa, niin se oon minä! :D Tulin sitten siihen tulokseen, että aerobinen liikunta on toistaiseksi uintia tai vesijuoksua. Saa nähdä miten pitkään pää kestää ;)

Viikkoa ennen joulua oli sitten vähän muuttoapurin hommia ja reippaana siivoojana sain tiskipöydästä haavan itselleni. Ei muuta, kuin tikkiä sormeen ja pulikoimaan ei saanut mennä niin kauan, kun haava oli auki/tikki sormessa. Tikki on onneksi nyt jo poissa ;)



Uusi vuosi tuo mukanaan uusia kujeita! Alan opiskelemaan ylempää amk-tutkintoa, toki työn ohessa ;) Opiskelut kestää kaksi vuotta. Nyt sitten jännityksellä odotan, että mitenkäs paljon se tuo lisähommia, vaikka aihe onkin mielenkiinoinen :) Tästä päästään kivasti vuoden muihin suunnitelmiin; tarkoitus on opetella tasapainoilemaan asioiden ja tekemisien kanssa niin, että olen itse tyytyväinen :) 



Mukavaa ja leppoisaa vuoden vaihdetta! :)




lauantai 1. lokakuuta 2016

Lääkärikäynti ja lähete plastiikkakirurgille vol. 2

Vuosi sitten kävin terveyskeskuslääkärillä näyttämässä ylimääräisiä vatsamakkaroitani ja sain lähetteen plastiikkakirurgille. Kirjoittelin tuosta silloin tämän tekstin: Lääkärikäynti ja lähete plastiikkakirurgille. Lähete lähti, mutta se tulikin bumerangina takaisin ja siitä kirjoittelin tämän tekstin. Asia jäi kaiverruttamaan mieltäni ja sen myötä käytiin yksityisellä puolella konsultaatiossa. Tuon käynnin jälkeen ajatus oli, että menen omalla rahalla yksityisen puolelle leikkaukseen, tämän syksyn aikana. Ajatuksia tuosta konsultaatiokäynnistä voi lukea täältä.

Tämä vuosi ei ole sujunut ihan aiempien suunnitelmien mukaisesti. Paino putosi kyllä, mutta nyt kevään jälkeen töitä on tehty enemmän pään sisällä. Kesän aikana mua alkoi riepomaan ajatus siitä, että mä "joutuisin" maksamaan itse ylimääräisen ihon poistoon liittyvän leikkauksen. Järjellä ajateltunahan se on kyllä oikein hyvä sijoitus, mutta onhan se monen tonnin summa aika hurjan iso. Tietysti mä haluaisin kaiken mulle heti nyt! Mutta... 

...päätin kuitenkin varata ajan uudelleen terveyskeskuslääkärille. Aika oli viime viikon maanantaina. Ennen lääkärikäyntiä ystävä psyykkasi mua ja sanoi, että en saa vähätellä työtäni, vaan nyt kerron, mitä olen tehnyt ja painotan, miten helvetisti olen töitä tehnyt asian eteen. Hänen mielestään minä, jos kuka olen tuon leikkauksen ansainnut. Se tuntui kyllä hiton hyvältä ja antoi hurjasti tsemppiä lääkärikäyntiin <3 :)

Lääkäri sitten vihdoin kutsui minut sisään. Lääkäri oli sama, joka hoiti murtunutta jalkaani vuonna 2011 :D Hauska ylläri ;) Tällä kertaa lääkärin kohtaaminen ei ollut niin itkuinen, kuin edellisellä kerralla. Se kertonee siitä, että on vissiin aavistuksen parempi olla psyykkisesti :) Lääkäri kysyi, miksi olin paikalle saapunut ja minä kerroin hyvin rehellisesti ja avoimesti. Kerroin, että olin vuosi sitten käynyt samasta asiasta ja sain lähetteen, joka palautuikin yhtä nopeasti, kuin oli lähtenytkin. Kerroin mistä lähtien olen painoa pudottanut ja kuinka paljon sitä on lähtenyt. Kerroin, että ylimääräisestä ihosta on haittaa, fyysisesti ja psyykkisesti. Iho jää ikävästi väliin, kun tekee salilla tiettyjä liikkeitä. Juostessa se tuo omat haasteensa. Iho on herkkää ja napa hautuu edelleen. Pohdin myös sitä, että en halua loppuelämääni kantaa mukana etureppua, joka muistuttaa aiemmin elämässä tehdyistä huonoista valinnoista. Olen läksyni oppinut ja käynyt asioita paljon läpi. 

Lääkäri halusi toki vatsani nähdä ja minähän näytin. Keskustelimme siitä, että leikkaus olisi iso, jos sellainen tultaisi tekemään. Senhän toki jo tiesinkin, joten se ei yllättänyt. Lääkäri kertoi myös kohdanneensa vastikään ikäiseni naisen, jolle leikkaus oli tehty, joten tiesi sen olevan mahdollista. Kertoi, että hän kirjoittaa lähetteen ja oli sen kannalla, sillä olen hänen mielestään vielä nuori (JEEEEE!!! :D) ja leikkauksesta olisi minulle hyötyä, monella tapaa.

Kun tulin lääkärin huoneesta ulos, oli olo helpottunut ja hämmentynyt. Olin jotenkin aivan varma, ettei nyt edes laitettaisi lähetettä eteenpäin. Kun oikeasti tajusin, mitä lääkäri sanoi, tuli se itkukin sieltä. Onneksi mukana oli tärkeä ihminen, joka nappasi kainaloon, niin ei tarvinnut orpona pillittää ;) 

Lähete siis lähti eteepäin! JEEE! Kaiken hyvän lisäksi, seuraavana päivänä luin omakanta -palvelusta, että: Lähete oli vastaanotettu Jorvissa ja hyväksytty!!! Sairaanhoitajaystävältäni sitten kysyin, että tarkoittaako tuo nyt sitä, että pääsen jossain kohtaa ainakin konsultaatioon asian tiimoilta?! Sitä se kuulemma tarkoitti :) Eli nyt odotan aikaa. Vielä ei siis ole varmaa, pääsenkö leikkaukseen, mutta ainakin se asia selvitetään :)

Vaikka olenkin vähän sellainen KaikkiMulleHetiNyt -tyyppi, on mulla tällä hetkellä sellainen rauhallinen ja maltillinen olo tämän asian suhteen. Ajattelen, että asioilla on tarkoituksensa. Tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että mä en olisi ollut henkisesti vielä valmis siihen, että tuo ylimääräinen iho olisi tämän syksyn aikana leikattu... Saati aikaisemmin. Ylimääräinen iho on aika iso osa minua. Ollut pitkään. Vaikka ylimääräinen iho on inhottavaa ja ällöttävää, on sen poisto kuitenkin iso muutos. Kun tässä on tämän minäkuvan muutosta ollut muutenkin ajoin vaikea ymmärtää ja hyväksyä, on hyvä varata aikaa myös tämän muutoksen hyväksymiseen. 

Kaiken muutoksen ja hyväksymisprosessien keskellä olen sitä mieltä, että selkäni on tällä hetkellä kroppani parempi puoli, päätin hommata sinne hieman lisää koristusta ;) Norsupoloinen on vielä hieman keskeneräinen, mutta kuvastaa minua ja elämääni. Ronsu saa värit pintaansa kuukauden kuluttua ja lupaan sitten julkaista uuden kuvan ;) Muttakun Hän on jo nyt niiiiin ihana <3 :)



keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Yksin lomalla ulkomailla :) Mitä siitä tuli?!

Keväällä pohdiskelin, että olisipas kesällä kiva lähteä jonnekin reissuun. Aurinko oli yksi ehto. Matkaseuraa mietin kovasti. Mietin aikaisempia reissujani. Toissa kesän reissu oli matkaseuran ja muidenkin puitteiden puolesta oikein onnistunut :) Sitä aikaisemmat reissut olivat jääneet kuitenkin mieltä harmittamaan. Kenen kanssa jaksaisin olla viikon samassa hotellihuoneessa? Kenen kanssa jaksaisin pohtia, minne mennään syömään? Tai mitä nähtävyyksiä käydään katsomassa? Mihin aikaan herätään? Milloin mennään rannalle? Kuka elelisi mun kanssa samassa rytmissä (herään aikaisin ja menen nukkumaan aikaisin)? ;)

Juttelin aiheesta useamman ihmisen kanssa ja muutama sitten tokaisi, että miksi et lähtisi reissuun yksin? Öh, minäkö? Yksin? Ulkomailla? Varovasti sitten kyselin muutamalta, jotka olivat yksin reissanneet, että millaista se on ollut? Vastaukset olivat tiivistettynä: "IHAN MAHTAVAA!" Jäin asiaa pohdiskelemaan, tutkailin matkoja ja mietin hintahaitaria ja mihin muka uskaltaisin lähteä yksin... Erään kurjan työpuhelun jälkeen päätin, että minä olen lomani ansainnut ja ostin matkan... Kaikista lomakohteista, TURKKIIN, Alanyaan! :) Ihan se turvallisin vaihtoehto? ;)


Viikkoa ennen reissua Turkissa olikin jo levotonta ja kyselinkin mahdollisuutta reissun perumiseen. Hinnasta en olisi saanut enää juuri mitään takaisin, joten... Ei auttanut, kuin pohtia enää sitä, että lähteekö vai jääkö kotiin. Juttelin taas asiasta monien kanssa ja osa sanoi, että jää ihmeessä kotiin ja osa taas, että tottakai sä lähdet.

...ja niin mä lähdin. Eräänä heinäkuun maanantain aamuyönä tilasin hullun jännityksen kera taksin ja lähdin lentokentälle. Lensin Turkkiin ja suuntasin Alanyaan. Yksin. 

Lentomatkalla päätin, että muutamalle matkanjärjestäjän retkelle lähtisin mukaan, jotta en vaan kökötä yksin hotellihuoneessa, ilmastoinnin alla... ;) Sen lisäksi matkanjärjestäjän puolelta oli tarjolla ILMAISTA ohjattua Crossnature -treeniä, kolme kertaa viikon aikana. Päätin osallistua myös niihin :)

Ensimmäinen päivä meni vähän hämmästellessä ja auringosta nauttiessa. Kävin myös oppaiden pitämässä infotilaisuudessa ja ostin ne pari retkeä sieltä. 


Toisena päivänä aamupalan jälkeen olikin suunta bussipysäkille, mistä lähdettiin päiväretkelle Sapaderen kanjonille ja Dimin tippukiviluolaan.


Sapaderen Kanjonilla
Harteikas naisturisti Dimin tippukiviluolan ulkopuolella :D
Päivän bussissa istumisen jälkeen illalla oli myös ensimmäinen Crossnature -treeni ja voin kertoa, että perille meni! Ihan mahtavaa hikoilua hyvässä seurasssa :) Treenin pystyi muokkaamaan omalle tasolleen sopivaksi, eli kerrottiin helpotettuja liikevaihtoehtoja, jos kunto ei ollutkaan huippuluokkaa :)

Keskiviikko alkoi aamulenkillä :)



Noin muuten päivä olikin shoppailupäivä, paikallisen oppaan kanssa. Erään ravintolan tarjoilija lähti vapaapäivänään oppaaksi, kun valittelin, että haluaisin shoppailla, mutta kun haluaisin katsoa rauhassa, enkä kestä sitä, että väkisin tyrkytetään ;)

HUPS ;)
Torstaina vuorossa oli rantaloikoilua ja illalla Crossnature -treeniä :)




Perjantaina aamusella, ennen aamupalaa, oli viimeinen ohjattu treeni. Mutta olipa vaan mahtavaa! Kaikkea sitä pystyykin oman kehon painolla tekemään ja niin, että varmasti tuntuu :) Perjantaina olo olikin kyllä niin piiskattu, että päivä meni levon kannalla. Lueskelin kirjoja ja pötköttelin. Nukuin päikkäreitä ;)

Yön aikana tapahtuikin vallankumousyritystä ja meikäläinen oli ihan paniikissa, kun mistään ei saanut mitään tietoa. Suomesta tuli ystäviltä viestiä, että onko kaikki ok? No hitostako minä tiesin, kun en tiennyt mitä tapahtuu?! Netti ei toiminut kunnolla yms... 

Huonosti nukutun yön jälkeen päätin kuitenkin nousta aamulla ylös ja uskaltautua aamupalalle. Mietin pitkään, lähdenkö ostamalleni meriretkelle vai en. Jotenkin rohkaistuin lähtemään ja päätös olikin oikeasti ihan paras. Siellä minä pötköttelin ja istuskelin melkein tyhjän paatin kannella ja nautiskelin auringosta ja siitä, että laivapojat yritti viihdyttää ;)

Tätä ei olisi tapahtunut muutama vuosi sitten ;) Minä, uimapuvussa, julkisessa kuvassa?!
Laivamatkan jälkeen tallustelin hotellille, otin pienet tirsat ja kävin vähän rannalla katselemassa auringonlaskua :)

Kleopatra Beach
Olin päättänyt, että joku aamu kiipeän Kale-kukkulalle katsomaan auringonnousua. Tein sen sunnuntaina. Valitettavasti valitsin sen ainoan pilvisen aamun... :D Mutta 5:30 heräsin ja klo 6 olin jo matkalla Kalen päälle ;)



 
Aamupalan jälkeen menin sitten toisen ravintolan tarjoilijan kanssa kahvittelemaan, kun minä kerta olin niiiiiiiiin ihana. Pyysin häneltä apua, koska olin ylittänyt itseni ja mulla on välillä ollut vähän tapana tällaisista itselleni tärkeistä asioista tehdä pysyviä muistoja. Me lähdettiin hänen tuttavansa tatuointiliikkeeseen kyselemään hintoja ja varaamaan aikaa :) 

Päivä meni vähän hämmennellessä, että loma on lopussa ja jännittäessä seuraavan päivän tatuointiaikaa :) Päivä kului myös pakatessa (kaikki mahtui mukaan!!). Näin olin valmis viimeisen päivän koitokseen ;)

 

Toisen kummilapsen nimi löysi oikealle paikalleen vihdoin :) Kukka ilmestyi hartiaan muistoksi itselle siitä, että olin rohkea ja lähdin yksin reissuun, jossa selvisin myös vallankumouksesta ;)

Reissu oli kaiken kaikkiaan oikein mahtava! Vaikka jännitti aluksi, niin se meni ohi :) Sain tehdä juuri niin, kuin itse halusin. Mennä paikkoihin, joihin halusin mennä tai olla menemättä. Söin fiksusti ja hyvin, liikuin paljon ja nautin auringosta (hullujen suojakerroinrasvojen kanssa) :) En palanut, mutta palasin kotiin monta kokemusta rikkaampana :) Lähtisin koska tahansa uudestaan!

Miksi mä tästä sitten kirjoitin? Mä en olisi ikinä uskonut, että lähden yksin reissuun. Muutama vuosi sitten olisin jäänyt taatusti kotiin. Itsensä voi ylittää monella tapaa ja moni asia on yhteyksissä toisiinsa! Koska olen muuttanut elämääni monella tapaa, olen oppinut uskomaan itseeni ja tässä sitä nyt ollaan! Itsevarmana ja itsenäisenä ;) 




sunnuntai 7. elokuuta 2016

Täällä ollaan! Kera muutoksien tuulien! ;)

Kesä on ollut melkoista haipakkaa :) Paljon on tapahtunut ja paljon on vielä tapahtumassa. Aika vaan hujahtaa :) Ilmassa on ollut myös turnausväsymystä ja tavoitteiden pohdintaa. Nyt asiat on vaihteeksi mallillaan ;)

Mä olen kovasti pohtinut, että riitänkö mä tallaisena, kuin olen vai vieläkö haluan pudottaa painoa? Ymmärrän toki, että ylimääräisen ihon poistoa ja sen parempaa lopputulosta varten rasvan polttaminen on tärkeää. Mielestäni kuitenkin suurin kysymys on se, että hyväksynkö itseni tällaisena? Olenko tyytyväinen itseeni? Omaan henkiseen hyvinvointiini ja ulkoiseen olemukseeni? Näiden pohdintojen keskellä lopetimme Jeritan kanssa viikottaiset raportoinnit punnituksista ja liikunnasta. Tarkoitus ei ole vetää hommaa mitenkään läskiksi (eikös olekin hauskasti sanottu?! ;)), vaan testata, miten ne omat siivet kantaa. Ja kun ei oikein tiedä aikataulua tavoitettaan varten, on varmasti turhauttavaa molemmille osapuolille jatkaa ohjausta.

Edelleen käyn päivittäin vaa'alla ja syön annettujen arvojen mukaisesti. Loma- ja työreissut on vähän sotkeneet arkirytmiä, mutta on ihana tunne, kun tietää, että reissujen jälkeen pääsee palaamaan taas normaaliin :) Nyt olenkin kesän toisella lomapätkällä ja nautin, kun voin keskittyä taas omaan hyvinvointiini, eikä tarvitse pohtia, että pitäisi töissä käydä ja stressata ;)

Jeritan kanssa ollaan yhdessä kovasti treenattu :) Saliohjelma laitettiin uuteen uskoon ja voin kertoa, että kohta kuuluu vaan PLOP PLOP, kun mun suuret muskelit hyppää esiin! ;) Aikaisempi ohjelma oli lyhyempiä sarjoja kovemmilla painoilla. Aikaisempi ohjelma painottui myös enemmän selkätreeniin. Nyt tehdään sitten pidempiä sarjoja pienemmillä painoilla. Annetaan kropalle vähän uusia ärsykkeitä ja keskitytään parina päivänä enempi olkapäihin. Toki koko kroppa saa kyytiä viikon aikana, ettei nyt ihan epäsuhtaa tule ;)

Kovasti on siis tosiaan ajatustyötä tehty ja moni asia alkaa loksahdella paikoilleen :) Edelleen pohdittavaa löytyy kyllä, ei se tähän ole loppunut ;) Kaikenkaikkiaan elämä on monella kantilla oikein mallillaan! Ja minä aion nauttia siitä, sillä olen kaiken tämän hyvän ansainnut ;)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Matka jonka kuljet, on tärkeämpi kuin päämäärä.

Tässä päivänä eräänä osui kohdalle vanha biisi; Fintelligensin Määränpää. Jäin kuuntelemaan biisin sanoja ja ne kolahtikin aika kovasti.

Kun aloitin syömään ruokavalion mukaisesti, pohdin, että noniin, nyt mun tavoitteena on laihtua ja pudottaa painoa. Alkuun asia olikin niin ja onnistuin siinä! Olen tässä vähän vertaillut mielessäni sitä, mitä näiden kahden vuoden erona on ollut ja mitä kaikkea on tapahtunut. Ensimmäinen vuosi oli vähän uuden opettelua ja omaksumista ja nimenomaan laihtumista, ei niinkään laihduttamista. Mikä ero on laihtumisella ja laihduttamisella? Mä jotenkin ajattelen, että laihduttaminen on kuurimainen juttu, dieetti. Sellainen tiedättekö, että on määräaika, mihin mennessä haluat puodottaa x-määrän kiloja. Sen jälkeisestä elämästä ei ole ajatustakaan. Mutta laihtumisen ajattelen osana normaalia elämää, jolloin katsot, mitä suuhusi laitat ja yrität tehdä sitä muutosta niin, että se on loppuelämän juttu.

Toinen vuosi on sitten ollut sitä, että päässä on loksahdellut ne palaset kohdilleen. Enää en ajattele niin, että tähtään suureen pudotettuun kilomäärään. Nyt mulle on kirkastunut ajatus siitä, että ihan oikeasti ylipaino ei ole ollut mun ongelma. Mun ongelma on ollut päässä vinksallaan olleet asiat. Nyt en suoralta kädeltä osaa sanoa, mikä on ollut se suurin ongelma, mutta uskon, että sekin tässä aikaa myöten valkenee mulle :) Lihominen on ollut seuraus siitä, että olen syönyt pahaan olooni, enkä ole välittänyt omasta hyvinvoinnistani. Itseasiassa, lihavan elämä on ollut minulle hyvin normaalia, sillä en ole tiennyt muusta :) On toki myös ollut aika, jolloin sillä ylipainolla ei ole ollut väliä. Mulla on ollut ihan hyvä olla, kun olen saanut elää, kuten halusin ja tehdä asioita, jotka koin tärkeiksi. Mut on hyväksytty läheisten puolelta sellaisena, kuin olen. Hyväksytään muuten edelleen, sillä täällä sisällä se olen edelleen minä, sama Minsku, kuin ennenkin :)

Entinen poikaystäväni luki kahden vuoden tekstit blogistani muutamassa päivässä. Sain häneltä luvan julkaista antamansa kommentit: "Hemmetin avointa ja rehellistä (itelles rehellistä) tekstiä. Huikee henkinen kasvu. Ei voi muuta, kuin ihailla. Ja siis, jotenkin mulle tuli tosta sellainen olo, että painon putoaminen jopa on loppujen lopuksi ollut vaan väline, miltei sivuseikka, kaiken muun kasvun ohella." 

Aina välillä olen itsekin lueskellut tätä blogia ja palautellut mieleen, että mitä kaikkea tässä matkan varrella on saanut miettiä ja mitkä asiat on pohdituttaneet erityisen paljon. Tuntuu, että aika on hujahtanut ihan tosi nopeasti ja aika kultaa muistot ;) Mutta kuitenkin tähän reiluun kahteen vuoteen on mahtunut monenmoista tapahtumaa ja asiaa. Tällä hetkellä on jotenkin sellainen olo, että tietyllä tapaa tässä kai alkaa lähenemään yhden taipaleen loppu. Nimittäin laihduttamisen. Kunhan olen päässyt tavoitepainooni ja ylimääräisen ihon poisto on tehty ja siitä toivuttu, alkaa erilainen taival; keskitytään painon samassa pitämiseen ja lihaksien tekeminen ja kehonkoostumuksen muuttaminen.

Työ asioiden kanssa ei lopu koskaan. Loppu elämäni joudun varmasti miettimään syömistä ja liikkumista. Toisinaan joudun painimaan asian kanssa enemmmän ja toisinaan se menee ihan luonnostaan. Niinhän se menee kaikkien asioiden kanssa. Nyt kuitenkin tuntuu, että tämä alkaa olla selkärangassa, eikä aina tarvitse niin perustella itselleen, miksi pitää esim. lähteä sinne salille. Se on selkeämpää niin, että siellä salilla käyminen on kivaa! On myös kivaa syödä hyvää ruokaa, joka kuitenkin on terveellistä! ;)

On kyse mistä tahansa muutoksesta, lähtee se muutos pään sisältä. Tärkeintä muutoksen tekemisessä ei ole se suuri tavoite. Tärkeintä on se, mitä opit ja oivallat matkalla suureen tavoitteeseen. Samalla opettelet taitoja sitä varten, miten pysyt tavoitteessasi, matkan jälkeenkin.


maanantai 30. toukokuuta 2016

Pikavisiitti!

Pikainen postaus täältä työkiireiden keskeltä :) 

Tarkoitus oli tulla ilmoittamaan, että hengissä ollaan! Muutamakin blogiteksti on odottanut sopivaa inspiraatiota ja hetkeä, jotta ne valmistuisivat. 

Toukokuun alussa olin viikon lomalla ja laittelin kotia kuntoon sekä huolehdin itsestäni oikein urakalla :) Ihanaa oli! Paluu töihin onkin kevään myötä ollut aika sähäkkä. Miten sen muka aina ehtii vuodessa unohtamaan, että kevät on kiireistä aikaa?! ;)

Treenaillutkin olen, eikä ruokavaliossakaan nyt mitään hurjia ongelmia ole ollut. Mitä nyt Jerita uhkasi viedä mun puuron taas toviksi, mutta siitäkin selvitään, jotta päästään tavoitteeseen ;) Paino siis vähän junnailee, vaikka välillä olikin kivasti laskusuunnassa.

Mieli on virkeä ja iloinen, alkuvuoden kangertelujen jälkeen, mikä onkin aika mahtava tunne :) Nyt tuntuu, ettei ihan pienet asiat hetkauta, kun alkaa elämä olla tasapainossa taas :)

Aurinkoa, lämpöä ja hymyjä sunkin kevääseen! :)


tiistai 3. toukokuuta 2016

Edistyminen mittoina

Sain viime blogitekstiini kyselyn siitä, olenko mitannut edistymistäni. Olenhan minä :) Olen vaan ajatellut, ettei ne cm:t ketään kiinnosta ;) Mietin, että mitenhän asia olisi paras tänne esittää ja totesin, että kuvat kertovat enemmän, kuin sanat :)

Kuvat eivät nyt ole huippulaatua, kun itsensä kuvaaminen on aina niin hankalaa ;) Varsinkin, kun toisella kädellä piti pitää mittanauhaa, liukkaiden vaatteiden päällä :D Mm. rinnanympärystä kuvatessa mittanauha on aavistuksen liian alhaalla, mutkun se ei vaan pysynyt paikallaan! :) Ehkäpä kuvista kuitenkin näkee sen, mitä on tarkoitus :)

Ensimmäisen kerran olen mittanauhalla itseäni mittaillut ihan ruokavalion alkuvaiheissa, toisella ruokavalioviikolla. Eli maaliskuun loppupuolella 2014.

Pohkeiden ympärykset:
Vasen 2014: 46,5 cm, 2016: 39 cm, yhteensä - 7,5 cm
Oikea 2014: 47 cm, 2016: 38 cm, yhteensä - 9 cm



Reisien ympärykset:
Vasen 2014: 69 cm, 2016: 54 cm, yht. - 15cm
Oikea 2014: 69 cm, 2016: 53 cm, yht. - 16 cm


Pakaran levein kohta, eli lantio:
2014: 133 cm, 2016: 105 cm, yht. - 28 cm



Navan kohta:
2014: 113,5 cm, 2016: 92 cm, yht. - 21,5 cm

Napahan mulla ei ole lähelläkään normaalin ihmisen navan kohtaa... Meikäläisen napa on tuolla poimussa, mikä kuvassa näkyy...


Vyötärö:
2014: 108 cm, 2016: 82 cm, yht. - 26 cm



Hauis:
Vasen 2014: 43 cm, 2016: 36 cm, yht. - 7 cm
Oikea 2014: 45 cm, 2016: 35 cm, yht. - 10 cm

Jos ei olisi tuota ylimääräistä ihoa, olisi haukkarin mitat realistisemmat ja pienemmät ;)

Rinta:
2014: 102 cm, 2016: 85 cm, yht. - 17 cm



Yhteensä multa on kadonnut kropasta senttejä: 157 cm! Tuon mittanauhan kanssa itseään mallailleena sitä vaan jäi miettimään, että onpas sitä ollut iso :o Olisi pitänyt silloin aikanaan teettää sellainen silloisen kokoinen pahviukkeli, niin pystyisi nyt mallailemaan itseään sen vieressä :D

Hassua, mutta konkretisoivaa :)

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Laihduttamisen ruma puoli 2

Huomasin, että viime aikoina useampikin on käynyt lueskelemassa aika tarkalleen vuosi sitten kirjoittamaani tekstiä laihduttamisen rumasta puolesta. 

Mielessä on pitkään pyörinyt, että täytyisi ottaa vertailukuvat viime vuoteen, kun nyt täällä kotona tuota peiliä on aika tavalla ;) Jossain kohtaa elin siis monta vuotta ilman kokovartalopeiliä. Syynä siihen ei ollut oma ulkomuoto, vaan se, etten yksinkertaisesti saanut aikaiseksi moisen hommaamista. Joissain asioissa olen laiska ;)

Edelleen iho aiheuttaa omat ongelmansa. Muutama viikko takaperin napa näytti aika hurjalta... Nyt se on onneksi jo parantunut. Jännityksellä odotan kesää, miten napa sitten hautuu.

Sain vertailukuvat viikonloppuna otettua ja onhan näissä, ainakin omaan silmään, eroa. 





Itse, kun kuvia katselin, totesin, että näyttää siltä, että iho roikkuu alempana, mikä kai kertoisi siitä, että siellä ihon alla oleva tavara on hävinnyt tai kiinteytynyt... Toki kuvat eivät ole ihan täydellisissä mittasuhteissa vierekkäin ;)

Käsistä otin näköjään kuvan väärinpäin, joten siitä ei sopivaa vertailukuvaa saada tänne ;) Mutta otin teille hienot kuvat siitä, miten iso haukkari mulla on ;)



Allien roikkumisesta tuskin ilman puukkoa pääsee eroon koskaan. Mutta katsotaan, tuleeko se olemaan koskaan ajankohtaista. Häiritseekö se tarpeeksi vai ei :) Eniten häiritsee tuo vatsa. Onneksi sen saa "kuriin" napakoilla trikoilla treenatessa tai muuten urheillessa.

Viime aikoina tuohon vatsan ylimääräiseen ihoonkin on osannut suhtautua paremmin, kun tietää, että siitä pääsee eroon. Pudotettavaa vielä on siihen omaan tavoitteeseen, mutta tieto siitä, että leikkaus on mahdollinen, helpottaa omaa päätä. Edelleen tavoitteena on, että syksyksi pudotettavat kilot on karistettu ja sitten pääsisi leikkausaikaa varaamaan. Leikkausajankohta riippuu tosin myös hieman rahallisista mahdollisuuksista. Ne tarkentuu tässä kevään aikana.

Ja näin loppuun vielä kuva, jonka otin salilla, naureskellessani vanhaa treenitoppia, joka näyttää enemmän hameelta nykyään ;) Kunnes huomasin, että mullahan on aika kiva pylly! ;)





lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kun paketti ei pysykään kasassa...

Onkin mennyt ihan pitkä aika siitä, kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. Parikin tekstiä olen jo ehtinyt aloittamaan, mutta en lopettamaan. Mitä tänne sitten kuuluu...?

Remontti on nyt onnellisesti ohi ja mä olen päässyt kotiin <3 Mutta mitä tapahtui ennen sitä?

Elämä meni ihan tuhatta ja sataa. Piti jaksaa töissä, samalla sitten ihmissuhdeasioita (ei parisuhde), kun asustelin toisen nurkissa ja homma ei enää oikein pelittänyt ja yritin pysyä mahdollisimman paljon poissa. Sitten ois pitänyt laittaa eväät järkevästi, treenata ja liikkua. Samaan aikaan ratkoa remonttiin liittyviä ongelmia, jotka tietenkin saattoivat tulla ihan päivän tai muutaman tunnin varoitusajalla. Piti kantaa purkujätettä, tilata kodinkoneita, hakea remppamiehelle tarvikkeita jne jne. Sitten tutkittiin reistaavaa polvea, siskonkin muuttoa puuhattiin ja kaiken päälle olkapääkin vähän oikuttelee. Näin jälkikäteen ajateltuna, eihän se homma vaan voi toimia. 

Purkujätteen kantoreissulta ;)


Suurin syy siihen, miksi paukut alkoi loppumaan oli varmastikin se, kun mulla ei käytännössä ollut omaa aikaa. Vaikka yritin hakeutua omaan huoneeseen lepäämään, en saanut olla siellä rauhassa. En saanut ovea kiinni. Yritin asiasta vihjata, mutta vihje ei mennyt perille. Mä kun olen töissä päivät ihmisten kanssa tekemisissä, niin mä kaipaan iltaisin oman hengähdystauon. Sitten, kun yritin pysyä mahdollisimman paljon poissa majapaikasta, olin aina jossain kaverilla tai shoppailemassa (rahaa paloi... :D ). Loppupeleissä, kun mulla oli iltaisin paljon menoja, tuli siitäkin sanomista... Ja kyllähän se meneminenkin väsyttää. Ja se tunne, kun sulla ei oikeasti ole elämälle sitä kiinteää paikkaa, missä pysähtyä. Mun kiinteä ja turvallinen paikka oli auto, mutta kun se autokin oli yleensä aina liikkeessä. Tosin, kyllä sitä monet itkut tuli tihutettua kaupan parkkihallissa tai ajettua jonnekin vähän sivuun, tien laitaan hengähtämään.

Kaiken tämän päälle ois ollut kiva lähteä salille tyhjentämään päätä, mutta kun tuntui, ettei jaksa. Päätä ja koko kroppaa särki. Väsytti. Sen päälle vatsakin oli outo, kun söit "vähän" huonosti, kun piti lohduttautua, kun mieli oli niin kurja. No, sen myötä paino nousi ja mitäs sitten? *itutti niin paljon, että teki mieli soittaa Jeritalle, että mä lyön nyt hanskat tiskiin, enhän mä koskaan laihdu niitä viimeisiä kiloja, joista haluan päästä eroon! 

Kroppa ja mieli oli niin väsynyt, että olisin voinut nukkua kellon ympäri. Ainakin luulin niin. Sitten heräsinkin miettimään jotain asiaa, mikä piti vielä hoitaa. Musta tuli ihan hirviö. Mulla naksahti päässä ja sitten äyskin ja kiukuttelin ystäville, jotka mua auttoi. Sen päälle sitten pillitin, kun tajusin, ettei sille mesoamiselle oikeasti ollut mitään syytä, olin vaan niin hiton väsynyt. Onneksi mun ystävät ymmärsi <3

A-P-U-A! Sitten päässä naksahti, hyvällä tavalla. Oli vaan syytä viheltää peli poikki! Jostain oli pakko höllätä. Totesin, että nyt tässä kohtaa se on toi treenaaminen. Vaikka se onkin niin ihanaa, niin nyt en vaan yksinkertaisesti kaikkea pysty ja kykene. Treenaamisen aikatauluttaminen oli myös haastavinta, kun ei päässyt ajoissa nukkumaan, ei voinut herätä ajoissa. Iltaisin sitten piti hoitaa kaikkia juoksevia asioita. Taisin se olla kuitenkin minä, joka juoksin ;)

Viimeiset kolme viikkoa ennen kotiin pääsyä, muutin pois majapaikastani. Totesin, että jos menen siellä iltaisin itkien nukkumaan, ei ole sen arvoista piinata itseään siellä. Muutin ystävän nurkkiin asumaan. Ei sekään luksusta ollut, mutta tuntui, että pystyin hengittämään ja sain olla oma itseni. Ei tarvinnut varoa tekojaan ja sain mennä ja tehdä niin, kuin itse halusin. :) Ystävä siinä jossain kohtaa kommentoikin, että kuulepas Minna, oletko huomannut, että sä jopa hymyilet nykyään ihan luonnostaan?! :)

Piti juoksenella mm. valitsemassa makuusoppeen tapettia <3


Muuttokin vähän venyi. Ihan en pääsiäiseksi päässyt kotiin ;) Tarkoitus oli olla pääsiäisen jälkeinen viikko lomalla ja laittaa kotia kuntoon. Se ei sitten toteutunut, joten lomaa mulla toukokuun ensimmäinen viikko. Käytännössä olen asunut kotona nyt pari viikkoa :)

Ensimmäinen kunnon aamupala omassa kodissa <3

Tähän pariin viikkoon kuitenkin mahtuu myös työreissu Leville. Kun tuli se aamu, jolloin piti reissuun lähteä, mietin, että mä en halua enkä jaksa. Haluan vaan jäädä kotiin. Lähdin kuitenkin, mikä oli sitten kuitenkin hyvä päätös. Pääsin hetkeksi eroon kaikesta, mitä täällä on, eikä mielessä pyörinyt "pitäis tehdä" -asiat. Reissun vedin kyllä kaiken suhteen ihan överiksi. Ruokiin oli vaikea vaikuttaa, kun syötiin ravintoloissa ja valituissa ravintoloissa ei ollut ihan hurjasti vaihtoehtoja menuissa. Käytännössä pystyin vaikuttamaan aamupalaan ja välipaloihin. Ja niin teinkin :) Tuli myös juhlittua useampaa iltana. Normaalistihan en sitä tee :) Reissu oli kaiken kaikkiaan ja rankkuudesaan huolimatta kuitenkin hyvä pysäytys ja raikas tuulahdus tunturi-ilmaa tähän väliin :)

Kätkätunturi
Miss Toppahousu ;)

Näin taaksepäin asioita kelaillessa mä vaan mietin, että miten ihmeessä mä olen jaksanut sykkiä tuon alkuvuoden?! Kai sitä ihmisellä on sitten vaan joku ihme salakätkö, mistä sitä repii ne viimeisetkin energiat, että pääsee eteenpäin, kun tietää, että on tulossa aika, jolloin asiat helpottaa. Tiedän myös sen, että mun esimies ois voinut passittaa mut hakemaan sairaslomaa ja lääkäri olisi sitä taatusti kirjoittanut. Onneksi niin ei tapahtunut, sillä mä en tiedä missä mä olisin sen sairaslomani viettänyt...

Sen verran sitä on kuitenkin tajunnut, että mun kalenterissa lukee arki-iltojen kohdalla isolla: "ÄLÄ SOVI MENOJA!!!". Nyt mä otan aikaa itselleni. Haluan saada arkeni ja elämäni taas mun mieleiseen rytmiin. Teen asioita, joista mä tykkään :) 

Poroajelulla :) Vähän taitaa väsy painaa simmua ;)

Moottorikelkkailu oli niiiin siistiä!

En jaksanut nostaa itseäni ylös, joten vielä on tavoitteita salille ja painonpudotukseen ;)

Nyt on sitten katse kohti eteenpäin :) Kun olen taas tällaisestakin mylläkästä selvinnyt, selviän mistä vaan! Elämässä kaikki ei aina suju, niinkuin on suunnitellut. Mä en todellakaan ajatellut, että olisin näin rikki ja poikki asioista tämän alkuvuoden. En, sillä mulla oli vuoden vaihteessa hyvin vahva olo ja hyvä olla itseni kanssa. Mulla oli olo, että mitä vaan tulee vastaan, niin mä pärjään ja selviän kyllä, hymyssäsuin! Ihan niin se ei mennyt.

Vajaa kuukausi sitten jostakin pomppasi eteen vanha biisi:


Tämän avulla mä jaksoin tuon rupeaman loppuun asti. Se tuli kyllä niin oikealla hetkellä! Biisin sanoma on sellainen, minkä olen nyt ainakin oppinut ;)

Pikkuhiljaa on alkanut tuntumaan siltä, että aamuisin herääminen on mukavaa, kun on koko ihana päivä edessä. Ei tunnu enää siltä, että en halua nousta, kun on miljoona asiaa tehtävänä. Pikkuhiljaa ne elämän pienet hyvät asiat alkaa hymyilyttää, eikä tunnu siltä, että kaikki on vaan kamalaa kaaosta ja harmaata. Palautuminen ottaa varmasti oman aikansa, mutta nyt on hyvä huomata, että suunta on taas oikea :) Toki jossain kohtaa tulee taas joku asia, mikä yrittää sekoittaa pakkaa, mutta sellaista se elämä on! Ehkäpä nyt tämän jälkeen selviydyn sekoittajasta taas askeleen paremmin :) Kohta mä seison taas tukevasti omilla jaloillani, eikä mun horjuttaminen ole niin helppoa :)


torstai 17. maaliskuuta 2016

2-vuotispäivä

Niin se on vuosi taas hujahtanut, humps vaan! :) Ja yhteensä kaksi vuotta. Ai mistä niin kauan on mennyt? No siitä, kun aloitin ruokavalion ja käytännössä kunnolla elämäntapojeni muuttamisen ja itseni ajattelemisen! Oikeasti se päivä oli eilen, mutta mulla on pää niin jumissa, että menee jo asiat sekaisin. Onneksi huomenna on perjantai ;)

Viime vuoden tunnelmia kertailin täältä. Hurjan monta kiloa lähti vuodessa ja paljon oli tuolloin jo opittu :) Nyt tätä naputeltua ja vaa'an lukemia vertaillessa tajusin, että painoa viime vuoteen verrattuna ei ole tippunut, kuin vajaa 10 kg. Mitä sitten on tapahtunut?

Tämän toisen vuoden aikana mä en ole ollut ihan niin tarkkana ruokailujen kanssa. Välillä on tullut sorruttua rankallakin kädellä, mutta ruotuun pääseminen on ollut paljon helpompaa. Välillä on sitten taas sallinut itselleen sen, että voi syödä ulkona. Mun ajatuksiin on tämän toisen vuoden aikana on kuitenkin iskostunut tärkeä asia; kohtuus kaikessa. Mä voin repsahtaa, mutta takaisin ruotuun on päästävä. Mä voin JOSKUS syödä sen palan (lue: levyn) suklaata, mutta mä en voi syödä sitä joka päivä tai montaa levyä. Mä voin synttäreillä syödä sen palan kakkua, mutta jos lähekkäin on monet synttärit, mä en voi sitä tehdä joka synttäreillä. Koska eihän se siihen kakkupalaan jää, kun pitää syödä myös se keksi, pulla ja piirakan pala.

Se, mikä on positiivista, mun ei niitä herkkuja oikeastaan tee mieli, jos ei niitä näkösällä ole. Herkkujen himoitseminen liittyy usein siihen, että tunteet heittelee. Mikä taas on sidoksissa siihen, miten elämässä juuri sillä hetkellä menee. On siis tärkeää pyrkiä pitämään koko paketti kasassa, päästä varpaisiin :)

Ruokailuihin liittyen; toisen vuoden aikana mä olen oppinut, että oikeanlainen ruoka pitää mut kunnossa. Sen kyllä huomaa heti, jos syö jotenkin huonosti. Vatsa on kummallinen ja aineenvaihdunta on sekaisin. Aineenvaihduntaan liittyen, tämän toisen vuoden aikana mä olen oppinut, että mun kroppa ei myöskään toimi mun mielestä oikein, jos en pääse liikkumaan. Ei kuulkaa vatsa toimikaan kellon mukaan, jos ei pääse edes kävelylle ;)

Toisen vuoden aikana mä olen alkanut treenaamaan kovempaa ja panostanut siihen enemmän. Käyn salilla 4 kertaa viikossa. Musta on ihanaa huomata, että jaksan tehdä asioita raskaammilla painoilla. Musta on ihanaa huomata, että mun lihakset näkyy ;) Voisin peilata itseäni salilla vaikka kuinka, kun olen ylpeä lihaksistani :D Ja viis siitä, vaikka allit heiluu, treenaan hihattomassa paidassa, jotta nään mm. ne hauikset ja selkälihakset :P Mutta: näitä lihaksia, joista niin ylpeä olen, ei näkyisi, jos en olisi siellä salilla käynyt. Ei ne yhdessä yössä ole tullut, vaikka ihanaa olisi sekin, jos yöllä vaan kuuluisi plop plop ja selkä olisi pattiselkä ;)

Käytännössä, vaikka painoa ei ole juuri tippunut, moni kuitenkin sanoo, että olen laihtunut. Tämä johtuu sitten taas siitä, että kehonkoostumus on muuttunut. Itsehän tuota muutosta ei huomaa samalla tavalla, kun näkee itsensä peilistä joka päivä. Enkä muuten enää pelkää peiliä! Mähän jopa näytän hyvältä ja alan tunnistaman itseni sieltä peilistä!

Olen oppinut, että olen inhimillinen ihminen. Ymmärrän kyllä, että tavoitteeseen ei pääse, jos ei noudata ohjeita. Tavoite mulla edelleen on ja siihen aion päästä. Olen kuitenkin yrittänyt opetella sitäkin, että elämässä voi olla muutakin, kuin syöminen ja treenaaminen. Tarkoittaen sitä, että ne alkaa olla jo sellainen arkinen osa mun elämää, mutta niiden myötä ei saa unohtaa mm. ystäviä ja muita itselleen tärkeitä asioita. Ehkä itseään ei pidä myöskään piiskata hengiltä, jos ei sinne salille jostain syystä neljää kertaa viikon aikana pääse? Tosin, siihen pitää olla hyvä syy ;) Joskus myös täytyy höllentää otetta, jos muuten menee liian lujaa. Nyt vaan seuraavan vuoden aikana täytyy opetella se riittävän ajoissa höllentäminen.

Olen ymmärtänyt, että vastoinkäymisten ei tarvitse pysäyttää koko elämää. Joskus oikuttelee selkä, joskus oikuttelee polvi. Joskus oikuttelee pää. Voi olla, että toisena päivänä ne oikuttelee enemmän ja toisena vähemmän. Silti voi tehdä, paljon. Välttämättä sitä lempiasiaa ei pysty tekemään, mutta ehkä tulee joku uusi lempiasia?! :) Kotiin ei tarvitse jäädä makaamaan, vaikka kapuloita isketäänkin rattaisiin.

Kuluneen vuoden aikana ruokien punnitsemisesta ja treenaamisesta on tullut arkisia osia mun elämää ja myös lähipiiri tietää ja hyväksyy sen. Kuluneen vuoden aikana olen oppinut entistä paremmin huomioimaan ja tunnistamaan kroppani lähettämiä viestejä. Kuluneen vuoden aikana olen ymmärtänyt, että olen oppinut paljon ja osaan jopa hyödyntää oppimaani käytännössä. 

Olen ymmärtänyt, että mä tarvitsen edelleen tukea, mutta tuen tarve on muuttunut. Enää mä en tarvitse niin paljon tukea ihan ruokien kanssa, vaan mä tarvitsen tukea ja apua treenaamisessa. Ennen mä tarvitsisin sen tuen siksi, että pysyn oikeilla raiteilla. Nyt mä olen oikeilla raiteilla ja tarvitsen sen tuen ehkä entistä enemmän psyykkisellä puolella. Toistaiseksi mä tarvitsen tiedon siitä, että apua on saatavilla, tarvittaessa. 

Jälleen on aika kiittää ystäviä ja muuta lähipiiriä. Erityiskiitokset tälläkin kertaa on syytä suunnata Jeritalle <3 Hän on pitkäjänteisesti jaksanut ohjata ja tukea monessa asiassa :) Aina olen voinut luottaa siihen, että jos joku asia mietityttää, voin kysyä ja saan tarvittaessa apua :) 





Edelleen sama lause kannattelee mua eteenpäin, kuin vuosi sitten: Jos jotain oikeasti haluat, pystyt siihen!

perjantai 4. maaliskuuta 2016

(Treeni)remonttia ja uusi lelu! :)

Tänään käytiin Jeritan kanssa treenailemassa yhdessä :) Tai mä treenasin ja Jerita ohjasi ;) Käytiin läpi sellaisia jalkaliikkeitä, mitkä ei tuota kipua, sellaista vääränlaista :D

Ensimmäisen kerran, kun polveen alkoi sattumaan, tein kyykkyä smithissä. Nyt Jerita sitten sanoi, että aloitetaanpas sillä :o No, eihän siinä hittojakaan, kyllä mulla luotto on kohdillaan, vaikka vähän kauhistuttikin! Nyt liike tehtiin niin, että nojataan reilusti tankoon ja jalat viedään melko eteen, ja leväytetään haralleen :P Sitten, kun kääntää jalkaterät vielä ulospäin, niin hyvä tulee! Eipä sattunut polveen :) 

Sitten kokeiltiin prässiä parilla uudella tavalla, kun kipua on tuntunut siinäkin. Ensimmäinen tyyli oli Chaplin -asento. Eli kantapäät yhteen, alareunaan, sitten käännetään jalkaterät V-asentoon. Toinen oli sitten sellainen, että pidetään se V-asento, mutta lasketaan jalkoja niin, että vain päkijä on levyllä, jota pungerretaan. Alas laskiessa ns. varvistetaan, eli kantapää nousee ylös ja ylös työnnettäessä laskee samaan tasoon varpaiden kanssa.

Sitten yriteltiin reidenkoukistelua vatsallaan, mutta meikäläisen lantio ei oikein osannut pysyä paikallaan... Kokeiltiin samaa sitten taljassa. Nilkkaan remelit ja kiinni alataljaan. Siitä sitten karvot taljaan päin ja nostetaan jalkaa taaksepäin niin, että jalka liikkuu vain polvesta alaspäin. Vähän samalla tavalla, kuin tekisi ojentajia, niin käsi liikkuu vaan kyynerpäästä alaspäin. Kokeiltiin tätä nilkkaremelijuttua myös penkin avulla. Eli vatsalleen pötkölleen, kädet maahan, toinen jalka sivulla joko suorana tai koukussa, mikä itselleen tuntuu parhaalta ja sitten koitetaan saada sitä kantapäätä pakaran suuntaan.

Tässä kohtaa olin tullut siihen tulokseen jo useamman kerran, että jumankauta, miten kireänä meikäläisen takareidet on! Vaikka jalkatreenien väliin oli tullut melkein kahden viikon tauko (aloitan treeniviikon aina jalkatreenillä), kun säästelin jalkatreeniä tähän ohjattuun treenikertaan, niin kylläpä vaan on meikäläinen pinkeänä :D

Sitten mentiin vielä pötköttelemään lattialle selälleen... Siellä ei kauaa saanut olla, kun tarrasin käsillä kiinni renkaista, jotka roikkui köysien päässä. Sitten kantapäät lattiassa piti yrittää saada itseään sieltä liikkeelle niin, että jalkapohjat olisikin kohti lattiaa. Eli muuten kroppa suorana, paitsi jalka sitte kohti maata, polvesta alaspäin. Sieltä pitäisi sitten hitaasti palata takaisin alas lattian tasoon. Tällä kertaa se meni vähän paremmin, kuin ensimmäisellä kerralla kokeillessa ;) On vaan kyllä mahtava liike :)

Tuon jälkeen jaksoin vielä reipastella treenin loppuun kuuluvan aerobisen liikunnan ja sen päälle tepastelin kävelymatolla menemään viikon toisen aerobisen setin, eli tavallaan niinkus kävelylenkin :) Huomiselle jäi enää selkätreeni puuhattavaksi, niin on tämän viikon liikkumiset paketissa :)

Lenkkeilyn jälkeen jäin kuulkaa vielä venyttelemään! Rastia seinään nyt! :) Mutta jäipäs ihanan rauhallinen olo venyttelyn jälkeen :) Ehkä mä tätä kokeilen joskus toistekin ;)

Eilen kävin tilaamassa mun kotiin keittiön <3 Kävin myös tutkailemassa kylppäriin sopivia laattoja. Tänään kävin myös kämpillä neuvottelemassa kavereiden kanssa rempan kulusta... Kyllä mulla ihan pian (3 viikon päästä) on koti... :P

Kylppäri näyttää ihan käytettävältä :P

Erityisesti pidän vessanpöntön ja vanhan lieden läheisyydestä ;)

Eilen kävin ostostelureissullani myös Budget Sportissa. Mun entinen sykemittari alkoi oikuttelemaan ja siihen on vaihdettu paristoa ja vaikka mitä, mutta se ei ole oikein pelittänyt. En mä oikeasti sykemittarilla taitaisi mitään tehdä, mutta oon tykännyt vertailla eri treenien kulutuksia. Vaikka sykettähän sitä kai pitäisi tarkkailla ;) Nyt ostin sitten uuden mittarin, joka on myös aktiivisuusmittari.

Mulla on joskus kauan sitten ollut sellainen Polarin Loop -aktiivisuusmittari, mutta siitä aloin saamaan ihottumaa. Siellä ranteen puolella kun on se, mihin tuikataan johto ja siinä oli metallia, mikä ei mun iholle passannut. Sen jälkeen meni pitkään, kunnes ostin Suunnon sykemittarin, ihan perusmallin. Ja nyt ostin tämän:



Ja jumankauta, kun meinasi mennä hermot, kun ei sen käyttöönotto ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Koko ajan kone vain herjasi, että ei löydy yhteyttä. Pari tuntia mä taistelin, käynnistelin konetta uudestaan, asensin Polarin ohjelmaa uudestaan ja sitten TADAA! Yhtäkkiä sain sen pelittämään! Onneksi, sillä muuten olisin huomenna kipittänyt kauppaan ja palauttanut vekottimen :D Nyt jäädään jännityksellä odottamaan, miltä tämän kanssa eläminen tuntuu ;) 

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Polveilevaa tarinaa

Nyt mun pitäisi olla viisaampi, mutta musta tuntuu, että olen entistä tietämättömämpi. Ortopedi soitteli eilen magneettikuvien tuloksista ja kertoi seuraavaa:

  • Kierukka on kuvissa siisti
  • Polvessa on edelleen nestettä, joten polvessa on jotain vikaa
  • Pohti, että tähystäessä näkisi, jos kierukan repeämäkohdat olisikin vaan niin nätisti vastakkain, ettei erotu kuvissa
  • Tähystäessä selviäisi myös, mikäli polvessa olisi tulehdusta
  • Rustopinta polvilumpiossa on ohentunut, mutta se ei selitä nesteilyä


Mulla on siis polvi, joka on mysteeri. Saan lähetteen fysioterapeutille, jonne menen korjaamaan putoavaa askeltani ;) Mikäli polvivaiva jatkuu tai pahenee, tilaan ortopedille uuden ajan 3-4 kuukauden päästä. Niin ja mikä parasta, kaikkea saa edelleen tehdä, omien tuntemuksien mukaan. Tässä kohtaa kuitenkin tuntuu helpottavalta, että lääkärikin on sitä mieltä, että polvessa on vikaa. Vika ei ole vain mun korvien välissä ;)

Perjantaina mennäänkin Jeritan kanssa tutkailemaan, millaisia jalkatreenijuttuja mä voisin jatkossa tehdä. Nyt on hyvä olla erilaisia vaihtoehtoja, sillä toisena päivänä joku toinen liike voi sattua ja toisena ei. 

Viime lauantaina olin auttamassa kavereita muuttohommissa ja polvi kulki mukana ihan kivasti :) Illaksi lähdin vielä toisten kavereiden 60-vuotispileisiin. Sinne oli kuulkaa ihan ohjeistettu juhlapukeutuminen ja värikoodeina musta ja valkoinen. Siitähän stressi meinasi pukata, mutta päätin sitten olla pilkullinen ;)



Sunnuntaina oli kovat suunnitelmat suunnata salille, mutta totesin, että olen ihan raato. Muutto varmasti teki tehtävänsä ja sunnuntaina oli vielä ohjelmassa tyhjentää omasta asunnosta remontin alta viimeiset ylimääräiset kamat. Kämppä tuli tyhjättyä ystävän avustuksella ja ilta meni ystävän sohvalla levätessä. Maanantaina totesin, että lepopäivä tuli hyvään saumaan ja teki tehtävänsä :)

Remonttiasiat etenee pikkuhiljaa... Askel kerrallaan kohti kotia <3 Maanantaina asiat pikkuisen konkretisoitui, sillä aamulla kävin antamassa avaimen remonttimiehelle. Viikonloppuna ja alkuviikosta menenkin katselemaan sopivia laattoja kylppäriin. Huomenna käyn viimeistelemässä keittiösuunnitelman ja tilaamassa keittiön kaapit. :) Remonttimiehen kanssa sovittiin, että kaikki on keittiötä vaille valmista ennen pääsiäistä, pääsiäisenä mä kovasti maalaan ja pääsiäisenä mä myös muutan. Heti pääsiäisen jälkeen tehdään keittiö ja sitten koti onkin sisustamista vaille valmis <3 Enää 3,5 viikkoa ja pääsen elämään normaalia elämää! <3






keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Polvipäivitystä ja ruokavaliomuutoksia

Tättärää! Täällä ollaan taas! ;) Viime viikko meni aikatavalla rämpiessä eteenpäin. Tuli nukuttua huonosti, märehdittyä ja murehdittua liian montaa asiaa. Nyt onneksi maailma näyttää jo valoisammalta ;)

Seuraavaksi asiaa oikkuilevasta polvesta: Tavislääkäri laittoi mut röntgeniin ja ultraan tuon polven kanssa. Kuvausten jälkeen kävin samaisella lääkärillä uudestaan. Käytiin läpi kuvissa ilmenneet asiat; polvessa on nestettä, mutta mitään muuta kuvista ei selvinnyt. Sain lähetteen ortopedille ja siellä kävin viime viikon keskiviikkona. Ortopedi tutki, epäili kierukan repeämää, puhui jo leikkauksestakin ja laittoi lähetteen magneettikuvaan tilanteen varmistamiseksi. Magneettikuvassa kävin perjantaina.

Magneettikuvauksen jälkeen, leikkauspelon saattelemana päätin lohduttaa itseäni. Kipitin alusvaateliikkeeseen. Viimeksi moisessa olen käynyt vuosi sitten, joten ehkä oli jo aikakin uusia vaatetusta ;) Kipitin liikkeeseen sisään ja sanoin myyjätytölle, että "Auta mua!". Siitä sitten koppiin vaan ja mittoja ottamaan. Myyjä kantoi mulle useammat liivit sovitukseen ja sopivia löytyi :) Nyt on taas ryhti kohdallaan ja tili 160 € tyhjempi ;) Mutta jos näillä sitten taas vuoden pärjäis... :D

Iltaa kohden väsy  kuitenkin alkoi painaa ja mieleen hiipimään taas kurjat ajatukset polvesta. Ois nyt vähän muutakin puuhaa, mihin sitä polvea tarvitsisi. Kohta pitää kantaa remppajätettä ja uusia matskuja kolmanteen kerrokseen... Pesiskausi olisi myös alkamassa. Voinkohan mä juosta? Mutkun mä haluun! Juoksen, vaikka en saisi... Niin ja kyykkääminen... Mut jalkaprässitavoitteet... Kaikki sivussa tällä hetkellä :/

Illalla myöhään tuli sähköposti, että tulokset kuvista on saapuneet nettipalveluun. No, minähän sitä toki aloin heti tutkimaan asiaa. En ymmärtänyt lausunnosta hölkäsen pöläystä, vaikka kuinka yritin googletella asioita. Sen verran tulkkasin, että jotain on pielessä, sen lisäksi, että polvessa näkyy nestettä, mutta monta asiaa on kunnossa. Märehtimällähän asiat ei parane, joten päätin pistää päätä tyynyyn.

Lauantai aamu ei ollutkaan ihan niin kirkas ja pirtsakka, kuin ajattelin. Kissa, jota olen hoitamassa, oli päättänyt, että minä en tarvitse kunnon yöunia.


Saara-possu lauantai-iltana, hyvin uneliaana ;)

Pätkittäisien unien päälle mieli alkoi sitten taas pohtimaan asioita. Ulvoin ja tilitin tuntojani ystävälle. Ystävä on onnekseni sairaanhoitaja ja osasi tulkata lääkärinlausuntoa ja tämän tulkkauksen perusteella sain kuulla, että mun polvessa on kulumaa. 

No, ihan kiva, ettei ole mitään revennyt. Toisaalta, revenneen kierukan olisi voinut korjata. Kulumaa ei saa korjattua, vaan sen kanssa sitten opetellaan elämään. Totesin, että nyt loppuu murehtiminen ja maanantaina hoitamaan asioita eteenpäin, eli ortopedin soittoaikaa tilaamaan. Ortopedi soittaa ensi viikon keskiviikkona.

Yllättäen on ollut sitten mieltä ylentävää etsiä tietoa polven kulumasta, kun kaikki jutut alkaa tyylillä: "Kuluma polvessa on yleinen vaiva iäkkäämmillä...." Toki siellä puhutaan myös ylipainosta... Eli näin 30-vuotiaana olen vanha, entinen läski :P

Lauantaina kirjoittelin punnituksiani Jeritalle. Kirjoitin myös, että alkaa riepomaan tämä ketutus, joten koitan pitää viestin lyhyenä. En tykkää itsestäni, kun alan valittamaan asioista, joten silloin on parempi pitää suuta kiinni. Kirjoitin Jeritalle myös siitä, kuinka tunnistan itsestäni sen, että alkaa tekemään kaikkea hiilaripitoista mieli, kun alkaa tunnelma muuttumaan kurjemmaksi. Ennen mieli teki suklaata, pullaa ja muita herkkuja. Nyt mieli on tehnyt leipää :D Sitten mulle sanottiin, että nyt, älä intä vastaan, ruokavaliota vähän muokataan. Nyt ruokavaliossa on sitten enempi hiilaria ja aavistuksen vähempi rasvaa ja proteiinia. Voin kertoa, että aamupuuro on maistunut ihan hiton hyvältä! <3

Posullekin olis puuro maistunut :)

Summasummarum: Polvi kiukuttelee edelleen, tuntuu jopa autolla ajaessa (kytkintä painaessa). Mun täytyy alkaa etsimään automaattivaihteista autoa ;) Odotan ensi viikon tiitaita ja ortopedin puhelua. Puuro on hyvää, muistakaa arvostaa sitä herkkua! :) Tämän viikon jälkeen enää 5 viikkoa ja sitten mä pääsen kotiin <3

Ps. Vaikka polvi kiukkuaakin, mä käyn silti salilla 4 krt/vko ja teen 2 lenkkiä/vko. Koipitreenikin tullaan katsomaan kuntoon niin, ettei muhun satu. Kaikki tämä siksi, koska mulla on tavoite, johon haluan päästä.