keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Polvipäivitystä ja ruokavaliomuutoksia

Tättärää! Täällä ollaan taas! ;) Viime viikko meni aikatavalla rämpiessä eteenpäin. Tuli nukuttua huonosti, märehdittyä ja murehdittua liian montaa asiaa. Nyt onneksi maailma näyttää jo valoisammalta ;)

Seuraavaksi asiaa oikkuilevasta polvesta: Tavislääkäri laittoi mut röntgeniin ja ultraan tuon polven kanssa. Kuvausten jälkeen kävin samaisella lääkärillä uudestaan. Käytiin läpi kuvissa ilmenneet asiat; polvessa on nestettä, mutta mitään muuta kuvista ei selvinnyt. Sain lähetteen ortopedille ja siellä kävin viime viikon keskiviikkona. Ortopedi tutki, epäili kierukan repeämää, puhui jo leikkauksestakin ja laittoi lähetteen magneettikuvaan tilanteen varmistamiseksi. Magneettikuvassa kävin perjantaina.

Magneettikuvauksen jälkeen, leikkauspelon saattelemana päätin lohduttaa itseäni. Kipitin alusvaateliikkeeseen. Viimeksi moisessa olen käynyt vuosi sitten, joten ehkä oli jo aikakin uusia vaatetusta ;) Kipitin liikkeeseen sisään ja sanoin myyjätytölle, että "Auta mua!". Siitä sitten koppiin vaan ja mittoja ottamaan. Myyjä kantoi mulle useammat liivit sovitukseen ja sopivia löytyi :) Nyt on taas ryhti kohdallaan ja tili 160 € tyhjempi ;) Mutta jos näillä sitten taas vuoden pärjäis... :D

Iltaa kohden väsy  kuitenkin alkoi painaa ja mieleen hiipimään taas kurjat ajatukset polvesta. Ois nyt vähän muutakin puuhaa, mihin sitä polvea tarvitsisi. Kohta pitää kantaa remppajätettä ja uusia matskuja kolmanteen kerrokseen... Pesiskausi olisi myös alkamassa. Voinkohan mä juosta? Mutkun mä haluun! Juoksen, vaikka en saisi... Niin ja kyykkääminen... Mut jalkaprässitavoitteet... Kaikki sivussa tällä hetkellä :/

Illalla myöhään tuli sähköposti, että tulokset kuvista on saapuneet nettipalveluun. No, minähän sitä toki aloin heti tutkimaan asiaa. En ymmärtänyt lausunnosta hölkäsen pöläystä, vaikka kuinka yritin googletella asioita. Sen verran tulkkasin, että jotain on pielessä, sen lisäksi, että polvessa näkyy nestettä, mutta monta asiaa on kunnossa. Märehtimällähän asiat ei parane, joten päätin pistää päätä tyynyyn.

Lauantai aamu ei ollutkaan ihan niin kirkas ja pirtsakka, kuin ajattelin. Kissa, jota olen hoitamassa, oli päättänyt, että minä en tarvitse kunnon yöunia.


Saara-possu lauantai-iltana, hyvin uneliaana ;)

Pätkittäisien unien päälle mieli alkoi sitten taas pohtimaan asioita. Ulvoin ja tilitin tuntojani ystävälle. Ystävä on onnekseni sairaanhoitaja ja osasi tulkata lääkärinlausuntoa ja tämän tulkkauksen perusteella sain kuulla, että mun polvessa on kulumaa. 

No, ihan kiva, ettei ole mitään revennyt. Toisaalta, revenneen kierukan olisi voinut korjata. Kulumaa ei saa korjattua, vaan sen kanssa sitten opetellaan elämään. Totesin, että nyt loppuu murehtiminen ja maanantaina hoitamaan asioita eteenpäin, eli ortopedin soittoaikaa tilaamaan. Ortopedi soittaa ensi viikon keskiviikkona.

Yllättäen on ollut sitten mieltä ylentävää etsiä tietoa polven kulumasta, kun kaikki jutut alkaa tyylillä: "Kuluma polvessa on yleinen vaiva iäkkäämmillä...." Toki siellä puhutaan myös ylipainosta... Eli näin 30-vuotiaana olen vanha, entinen läski :P

Lauantaina kirjoittelin punnituksiani Jeritalle. Kirjoitin myös, että alkaa riepomaan tämä ketutus, joten koitan pitää viestin lyhyenä. En tykkää itsestäni, kun alan valittamaan asioista, joten silloin on parempi pitää suuta kiinni. Kirjoitin Jeritalle myös siitä, kuinka tunnistan itsestäni sen, että alkaa tekemään kaikkea hiilaripitoista mieli, kun alkaa tunnelma muuttumaan kurjemmaksi. Ennen mieli teki suklaata, pullaa ja muita herkkuja. Nyt mieli on tehnyt leipää :D Sitten mulle sanottiin, että nyt, älä intä vastaan, ruokavaliota vähän muokataan. Nyt ruokavaliossa on sitten enempi hiilaria ja aavistuksen vähempi rasvaa ja proteiinia. Voin kertoa, että aamupuuro on maistunut ihan hiton hyvältä! <3

Posullekin olis puuro maistunut :)

Summasummarum: Polvi kiukuttelee edelleen, tuntuu jopa autolla ajaessa (kytkintä painaessa). Mun täytyy alkaa etsimään automaattivaihteista autoa ;) Odotan ensi viikon tiitaita ja ortopedin puhelua. Puuro on hyvää, muistakaa arvostaa sitä herkkua! :) Tämän viikon jälkeen enää 5 viikkoa ja sitten mä pääsen kotiin <3

Ps. Vaikka polvi kiukkuaakin, mä käyn silti salilla 4 krt/vko ja teen 2 lenkkiä/vko. Koipitreenikin tullaan katsomaan kuntoon niin, ettei muhun satu. Kaikki tämä siksi, koska mulla on tavoite, johon haluan päästä.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kohti kevättä!

Aurinko on paistanut pari päivää mukavasti ja elämä hymyilee :) Ainakin niin kauan, kuin aurinko paistaa ;) Se on kyllä jännä, että vaikka mieli olisi välillä kuinka maassa ja edellisenä päivänä olisi rämpinyt pohjamudissa, niin se aurinko vaan vaikuttaa positiivisesti :)

Viime viikon lopulla oli vähän sellainen olo, että ois voinut repiä hiuksia päästä... Elämä soljuu kyllä eteenpäin, mutta toisten nurkissa asuminen vaan tekee tehtävänsä. Koko ajan on vähän pinna kireällä, eikä oikein osaa rentoutua. Sitten myös tuntuu helposti siltä, että kaikki pienimmätkin vastoinkäymiset on maailman suurimpia. Onneksi jostain löytyi tämä oikea asenne taas:



Viikonloppuna käytiin vähän risteilemässä, tanssimassa ja laulamassa (lue: huutamassa) Jonkun Paikallisen Bändin tahtiin. Reissu oli muuten varsin mukava, mutta kun tuo pinna oli ennestään kireällä siitä, ettei ole omaa aikaa ja rauhaa, niin seurassa oleminen koko ajan ei sitä helpottanut... Oli meillä silti ihan mukavaakin, vaikka välillä tuntui, että olin roskiskamaa:


Siivoojatäti katsoi meitä vähän pahasti, joten todettiin, etten mä ehkä ihan vielä ole pois heitettävää jätettä ;)

Maanantaille olin varannut kampaajan. Yleensähän kuontalo pitäisi kai laittaa kuntoon ennen reissuja, mutta... Mä olenkin erilainen nuori ;) Kampaajalle mennessä pohdin, että nyt pitäisi saada jotain uutta ja vaalennus houkutti, mutta... Mun kuontalo on aika hurjasti käsitelty ja kampaajana tiedän, että vaalennus ei ainakaan paranna hiusten kuntoa ;)

Menin ihanan kampaajani luokse ja sanoin, että nyt tarvitaan jotain uutta! Hiuksia ei lyhennetä, kuin ne pakolliset, sillä kasvatusprojekti jatkuu edelleen, mutta jotain tarttis tehdä. Kampaaja sitten hihkasee ensimmäisenä: "No, onks sulla rahaa? Tehdään susta vaalea, mutta se vaatii parikymppiä extraa, ettei tuhota sun hiuksia." Minä tokaisin: "Rahaa on!" :D 

Siitä se sitten alkoi! Pään muutos kevättä kohti! Kyllä me taidettiin kampaajan kanssa molemmat vähän jännittää lopputulosta, kun käytössä oli jotain uusia aineita... Aikaa siihen meni jokunen tunti, eikä tosiaan uskottu, että tämä näin vaaleaksi lähtisi, mutta, TaDaa:


Eikä hiukset edes ole kärsineet! Tai tottakai ne aina kaikesta käsittelystä kärsii, mutta ei ole sellainen väkisin blondattu hampputukka :) Mutta täytyy sanoa, että en mä vielä itseäni peilistä tunnista :D Tänän mietin aamulla, että kuka hitto on varastanut mun peilikuvan ;) 

Vain sädekehä puuttuu ;)


Aurinkoa ja hymyjä sun päivään! :) Seuraavaksi mä lähden jännittämään ortopedin tuomiota polven kanssa...

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Akkujen lataamista :)

Tällainen sosiaalinen höpöttelijäkin kaipaa välillä omaa tilaa ja rauhaa. Nyt, kun olen asustellut toisen kanssa samassa taloudessa, ei sitä omaa rauhaa ole samalla tavalla ollut. Sitä on myös ollut aika paljon menossa, jotta aika kuluisi nopeammin. Viime viikkoina on kuitenkin tuntunut siltä, että pää räjähtää, jos ei pääse nollaamaan päätään. Mulle se nollaaminen ei tapahdu alkoholilla, eikä siihen aina riitä se salilla käynti tai lenkkeily. Tällä kertaa repäsin ja lähdin mökkeilemään ja kaiken lisäksi ihan YKSIN! :)

Perjantaina töiden jälkeen ajelin kaupan kautta isäni mökille päin. Melkein pääsin jo perille, kunnes löysin itseni autolla jäisestä mäestä poikittain ;) Onneksi isä oli ollut ennakkoon mökkiä lämmittämässä ja tuli auttamaan mun Corollan rakkineen ylös ;)

Perjantai meni siinä vähän hämmästellessä ja ihmetellessä, että mitäs täällä nyt sitten pitäisi tehdä. Lähtiessään mökiltä isä vielä sanoi, että: "Täällä sun ei tarvitse murehtia mitään, voit vaan olla." Veto olikin niin pois, että ainut, mitä jaksoin puuhastella, oli evästä ja sitten vaan köllöttelin sohvan nurkassa ja katselin telkkarista aivottomia hömppäohjelmia :)



Lauantaina nukuin niin pitkään, kuin nukutti, eli aikaseen ;) Rauhassa tein aamupalaa, lämmitin mökin kaminaa ja pohdin, että mitähän sitä sitten. Ulkona oli niin liukasta, ettei oikein tarpomaankaan voinut lähteä. Varsinkaan, kun tuohon polveen ei aina ole luottamista... Menihän se päivä siinä, telkkaria katsellessa, sukkakutimet kourassa ja päivää rytmittäessä säännöllisellä syömisellä ;) Alkuillasta lämmittelin vähän saunaa, jossa menikin tovi pidempään syystä:


Mutta sauna lämpesi ja minä pääsin pesulle ;) Sauna toikin unen aikaisin ja reippaana heräsin sunnuntaihin ihan, kuin oisin töihin ollut menossa! Sunnuntai meni aika samalla moodilla, kuin lauantai, kun ei keli suosinut. Ihanan rauhallisesti ja rentoutuen. Saunan jälkeen vähän alkoi harmittaa jo seuraava aamu, kun tiesi, että aamulla pitää lähteä ajelemaan pois.


Sunnuntaina kuitenkin mietin sitä, mitä isä sanoi mulle mökiltä lähtiessään ja totesin, että enpä kyllä ole tosiaan murehtinut yhtään mitään retriittini aikana :P Aika ihana tunne! Akut kyllä latautui ja hermo lepäsi :) Tämä viikko onkin lähtenyt käyntiin ihan eri tavalla :) Kyllä se lepo tekee terää, vaikka salille vähän olikin ikävä ;) 

Eilen sitten kävinkin pitkän levon jälkeen jalkatreeniä tekemässä. Polvi ei ihan kamalasti treenistä tykännyt, vaan alkoi kiukuttelemaan jo salilla. Tänään onkin sitten osoittanut merkkejä siitä, että eilen on tullut tehtyä. Ensi viikolla onneksi on se ortopedin aika. Mutta olipa vaan ihan fiilis treenin jälkeen, kun hiki oli virrannut ;)

Etupuolellakin oli hikiläntit, mutta ne unohdin kuvata ;)

Muistakaapa itsekin hengähtää välillä ja ottaa omaa aikaa :) Sitten se arki luistaa taas mukavammin! :)


maanantai 1. helmikuuta 2016

Mun elämä, miten siitä tuli näin ihanaa? ;)

Mä olen taas miettinyt ;) Mä olen siinä niin hyvä! Miettimisessä siis. No, monessa muussakin kyllä ;) Tällä kertaa mä olen taas tarkastellut tätä omaa elämääni viime vuosien aikana ja sitä, mikä minussa on muuttunut.

Mä en osaa ajatella elämääni projektina. Monesti olen saanut kuulla kysymyksiä, että miten mun projekti etenee?! Siinä kohtaa mun tekis mieli kilahtaa :D Mutta mä olen sitten heittänyt vastakysymyksen, että mikä projekti? ;) Siitä ollaan edetty keskusteluun painonpudotuksesta. Mä en ole ollut laihdutuskuurilla. Mä olen opetellut uudenlaista elämää. Elämää, johon kuuluu terveelliset elämäntavat ja uudenlaisia tapoja nauttia elämästä. 

Ei ole entistä ja nykyistä elämää. Tämä kaikki, mitä tähän mennessä on tapahtunut ja tehty ja mitä nyt tai tulevaisuudessa tapahtuu, on sitä yhtä ja samaa elämää, joka mulle on annettu. Omilla toimillani mä olen tehnyt siitä aina mun elämäntilanteisiin sopivan oloista. 

Nyt tuon leikkauskonsultaation myötä jotenkin tajusin, että ihan oikeasti, mä olen tehnyt ihan hitonmoisen työn. Jäin kiinni katselemasta itseäni alasti peilistä ja totesin, että joo, mulla roikkuu nahka, mutta hittovie, mulla on vyötärö! Mulla on vartalo, jossa on muotoja, enkä mä ole vaan sellainen pallo, jolla on paksut jalat ja kädet. Mä kehtaan katsoa itseäni peilistä. Ei mulla täydellinen kroppa ole, eikä tule koskaan olemaan. Tai no, tavallaan tulee, koska se on mulle tarpeeksi, jolloin se on täydellinen :) Mun ulkonäkö ei myöskään määritä sitä, olenko jollain tapaa parempi tai huonompi ihminen. Pääasia, että mä riitän itselleni sellaisena, kuin olen.

Jotenkin musta on tuntunut, että painon putoaminen, lihaksien kasvaminen ja syöminen on mennyt tässä elämässä vaan jotenkin hauskasti omalla painollaan ;) Kyllä sitä päätä on hakattu seinään ja välillä niitä eväitä on kannettu häpeillen mukana. Toisaalta sitten taas vähän rintaa röyhistellen, että minäpäs uskallan tehdä omat eväät ja kantaa ne mukana sekä syödä niitä julkisesti muovikipostani! :D 

On tullut pillitettyä, kun on ollut niin väsynyt moneen asiaan, eikä ole päässyt salille tai lenkille niin moneen kertaan, kuin haluaisi tai olisi pitänyt. Rima on ollut välillä liian korkealla, jolloin on pitänyt osua kaula edellä siihen rimaan, että on tajunnut laskea sitä. Aina itseltään ei voi vaatia niin paljoa. Pitää katsoa kokonaiskuvaa. Jos tekee töissä ympäripyöreitä päiviä, ei voi olettaa, että jaksaa käydä sen päälle salilla tai nähdä ihmisiä. Joskus se viikonloppukin on ihan hyvä vaan viettää leväten.



Tuossa itseäni peilaten mä jotenkin hoksasin, että niin, olenhan mä tehnyt aika hitosti hommia. Mä vaan olen aina ollut sellainen, että teen ja touhuan paljon, joten se urakka, minkä mä olen tähän mennessä hoitanut, ei ole tuntunut niin työltä. Tietysti myös aika kultaa muistot ;) Onhan tässä melkein kaksi vuotta hujahtanut ihan siivillä! Samalla siinä kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon, tosi paljon.




Paljon on tapahtunut ulkonäössä, mutta paljon on tapahtunut myös päässä. Tärkeintä tässä kaikessa on se, mitä siellä pään sisällä on tapahtunut. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, ettei ne mahdolliset ongelmat painoa pudottamalla katoa. Se työ siellä pään sisällä vaan pitää tehdä. Painon pudottaminen on taas auttanut jaksamaan paremmin sitä hitosti energiaa vievää ajatustyötä. Ette usko, miten ihminen voi välillä olla puhki pelkästään ajattelemisesta! :) 

Pahintahan tässä kaikessa on se, että se oma pää estää meitä pääsemästä kohti tavoitteita tai unelmia. Jos sä mietit, että en mä varmasti jaksa kävellä kilometriä, niin ei sitä silloin oikeasti jaksa. Mutta jos sä mietit, että yritänpä kävellä tuon kilometrin lenkin ja hups vaan, sä pystyt siihen! Seuraavalla kerralla sä käveletkin 1,5 kilometriä! Ihan vaan sillä, kun uskot itseesi! 

Jos mä olisin kaikkien niiden flunssien ja masennuskohtausten keskellä lakannut uskomasta siihen, mitä mä teen, en mä olisi tässä. Silloin, kun mun selkä ja hanuri alkoi kesällä reistaamaan, mä oisin voinut jättää leikin sikseen. Mutta sittenpäs muokattiin salitreeniä sen mukaan, ettei selkään satu. Viikko sitten sunnuntaina mun polvi alkoi kiukuttelemaan salilla. Siinähän ois taas ollut hyvä syy heittää hanskat tiskiin. Enhän mä voi mitään tehdä, jos polvi tuntuu siltä, kuin siellä olisi vesi-ilmapallo, joka höllyy ja tuntuu iljettävältä! Mutta minäpäs kipitin lääkäriin ja nyt asiaa tutkitaan enempi. Liikkua saa, tuntemusten mukaan ja kävin ostamassa tuen polveen, niin homma pelittää! 

Toki pitää ostaa uudet trikoot, jotka sopii polvituen väriin ;)

Mikä siellä pään sisällä on sitten muuttunut? Mä olen oppinut kuulostelemaan itseäni ja omia tuntemuksiani. Mä olen oppinut, että jos syystä tai toisesta asiaa ei voi tehdä yhdellä tavalla, voi keksiä vaihtoehtoisen tavan. Tiedostan myös sen, ettei kaikkina päivinä asiat vaan suju yhtä hyvin. Mä olen hoksannut myös sen, että mä voin tehdä asioita juuri niin, kuin itse haluan. Mulla on päätäntävalta MUN elämässä. En mä toki tässä olisi ilman tukea. Mutta se tuen tarvekin on muuttunut, kun olen oppinut ja oivaltanut asioita ihan itse ;)

Hauskaa on ollut myös huomata se, että olen ihan huomaamattani kehittänyt itselleni uusia tavoitteita. Nyt, kun painoa on pudotettavana enää jokunen kilo (verrattuna siihen, mitä on jo pudotettu ;)), niin sitä onkin asettanut erilaisen haasteen; nyt treenataan enempi selkää, jotta saan muhkuraselän ja olen saattanut heittää ilmoille jopa jalkaprässiin liittyvän tavoitteen ;) Olen siis oppinut myös sen, että tavoitteet saattaa muuttua matkan varrella ja kun on saavuttamassa yhtä tavoitetta, on kiva luoda jo seuraavaa tavoitetta :)

En aina tiedä mistä tämä päättäväisyys ja positiivisuus kumpuaa, mutta olen ihan hiton iloinen, että mulla niitä on! :) Mä en osaisi kuvitella elämääni märehtien ja murehtien. Mulla olisi niin kamala olla, jos vaan joutuisin joka päivä miettimään vaan kurjia asioita. Toki, jos haluaa tehdä sen valinnan, että mielummin marisee ja känisee joka asiasta, niin anti mennä! :) Mä kuitenkin pidemmän päälle välttelen elämässäni sellaisia ihmisiä, sillä ne on melkoisia energiasyöppöjä. Mä käytän mielelläni energiat ihan johonkin muuhun ;)