maanantai 25. huhtikuuta 2016

Laihduttamisen ruma puoli 2

Huomasin, että viime aikoina useampikin on käynyt lueskelemassa aika tarkalleen vuosi sitten kirjoittamaani tekstiä laihduttamisen rumasta puolesta. 

Mielessä on pitkään pyörinyt, että täytyisi ottaa vertailukuvat viime vuoteen, kun nyt täällä kotona tuota peiliä on aika tavalla ;) Jossain kohtaa elin siis monta vuotta ilman kokovartalopeiliä. Syynä siihen ei ollut oma ulkomuoto, vaan se, etten yksinkertaisesti saanut aikaiseksi moisen hommaamista. Joissain asioissa olen laiska ;)

Edelleen iho aiheuttaa omat ongelmansa. Muutama viikko takaperin napa näytti aika hurjalta... Nyt se on onneksi jo parantunut. Jännityksellä odotan kesää, miten napa sitten hautuu.

Sain vertailukuvat viikonloppuna otettua ja onhan näissä, ainakin omaan silmään, eroa. 





Itse, kun kuvia katselin, totesin, että näyttää siltä, että iho roikkuu alempana, mikä kai kertoisi siitä, että siellä ihon alla oleva tavara on hävinnyt tai kiinteytynyt... Toki kuvat eivät ole ihan täydellisissä mittasuhteissa vierekkäin ;)

Käsistä otin näköjään kuvan väärinpäin, joten siitä ei sopivaa vertailukuvaa saada tänne ;) Mutta otin teille hienot kuvat siitä, miten iso haukkari mulla on ;)



Allien roikkumisesta tuskin ilman puukkoa pääsee eroon koskaan. Mutta katsotaan, tuleeko se olemaan koskaan ajankohtaista. Häiritseekö se tarpeeksi vai ei :) Eniten häiritsee tuo vatsa. Onneksi sen saa "kuriin" napakoilla trikoilla treenatessa tai muuten urheillessa.

Viime aikoina tuohon vatsan ylimääräiseen ihoonkin on osannut suhtautua paremmin, kun tietää, että siitä pääsee eroon. Pudotettavaa vielä on siihen omaan tavoitteeseen, mutta tieto siitä, että leikkaus on mahdollinen, helpottaa omaa päätä. Edelleen tavoitteena on, että syksyksi pudotettavat kilot on karistettu ja sitten pääsisi leikkausaikaa varaamaan. Leikkausajankohta riippuu tosin myös hieman rahallisista mahdollisuuksista. Ne tarkentuu tässä kevään aikana.

Ja näin loppuun vielä kuva, jonka otin salilla, naureskellessani vanhaa treenitoppia, joka näyttää enemmän hameelta nykyään ;) Kunnes huomasin, että mullahan on aika kiva pylly! ;)





lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kun paketti ei pysykään kasassa...

Onkin mennyt ihan pitkä aika siitä, kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. Parikin tekstiä olen jo ehtinyt aloittamaan, mutta en lopettamaan. Mitä tänne sitten kuuluu...?

Remontti on nyt onnellisesti ohi ja mä olen päässyt kotiin <3 Mutta mitä tapahtui ennen sitä?

Elämä meni ihan tuhatta ja sataa. Piti jaksaa töissä, samalla sitten ihmissuhdeasioita (ei parisuhde), kun asustelin toisen nurkissa ja homma ei enää oikein pelittänyt ja yritin pysyä mahdollisimman paljon poissa. Sitten ois pitänyt laittaa eväät järkevästi, treenata ja liikkua. Samaan aikaan ratkoa remonttiin liittyviä ongelmia, jotka tietenkin saattoivat tulla ihan päivän tai muutaman tunnin varoitusajalla. Piti kantaa purkujätettä, tilata kodinkoneita, hakea remppamiehelle tarvikkeita jne jne. Sitten tutkittiin reistaavaa polvea, siskonkin muuttoa puuhattiin ja kaiken päälle olkapääkin vähän oikuttelee. Näin jälkikäteen ajateltuna, eihän se homma vaan voi toimia. 

Purkujätteen kantoreissulta ;)


Suurin syy siihen, miksi paukut alkoi loppumaan oli varmastikin se, kun mulla ei käytännössä ollut omaa aikaa. Vaikka yritin hakeutua omaan huoneeseen lepäämään, en saanut olla siellä rauhassa. En saanut ovea kiinni. Yritin asiasta vihjata, mutta vihje ei mennyt perille. Mä kun olen töissä päivät ihmisten kanssa tekemisissä, niin mä kaipaan iltaisin oman hengähdystauon. Sitten, kun yritin pysyä mahdollisimman paljon poissa majapaikasta, olin aina jossain kaverilla tai shoppailemassa (rahaa paloi... :D ). Loppupeleissä, kun mulla oli iltaisin paljon menoja, tuli siitäkin sanomista... Ja kyllähän se meneminenkin väsyttää. Ja se tunne, kun sulla ei oikeasti ole elämälle sitä kiinteää paikkaa, missä pysähtyä. Mun kiinteä ja turvallinen paikka oli auto, mutta kun se autokin oli yleensä aina liikkeessä. Tosin, kyllä sitä monet itkut tuli tihutettua kaupan parkkihallissa tai ajettua jonnekin vähän sivuun, tien laitaan hengähtämään.

Kaiken tämän päälle ois ollut kiva lähteä salille tyhjentämään päätä, mutta kun tuntui, ettei jaksa. Päätä ja koko kroppaa särki. Väsytti. Sen päälle vatsakin oli outo, kun söit "vähän" huonosti, kun piti lohduttautua, kun mieli oli niin kurja. No, sen myötä paino nousi ja mitäs sitten? *itutti niin paljon, että teki mieli soittaa Jeritalle, että mä lyön nyt hanskat tiskiin, enhän mä koskaan laihdu niitä viimeisiä kiloja, joista haluan päästä eroon! 

Kroppa ja mieli oli niin väsynyt, että olisin voinut nukkua kellon ympäri. Ainakin luulin niin. Sitten heräsinkin miettimään jotain asiaa, mikä piti vielä hoitaa. Musta tuli ihan hirviö. Mulla naksahti päässä ja sitten äyskin ja kiukuttelin ystäville, jotka mua auttoi. Sen päälle sitten pillitin, kun tajusin, ettei sille mesoamiselle oikeasti ollut mitään syytä, olin vaan niin hiton väsynyt. Onneksi mun ystävät ymmärsi <3

A-P-U-A! Sitten päässä naksahti, hyvällä tavalla. Oli vaan syytä viheltää peli poikki! Jostain oli pakko höllätä. Totesin, että nyt tässä kohtaa se on toi treenaaminen. Vaikka se onkin niin ihanaa, niin nyt en vaan yksinkertaisesti kaikkea pysty ja kykene. Treenaamisen aikatauluttaminen oli myös haastavinta, kun ei päässyt ajoissa nukkumaan, ei voinut herätä ajoissa. Iltaisin sitten piti hoitaa kaikkia juoksevia asioita. Taisin se olla kuitenkin minä, joka juoksin ;)

Viimeiset kolme viikkoa ennen kotiin pääsyä, muutin pois majapaikastani. Totesin, että jos menen siellä iltaisin itkien nukkumaan, ei ole sen arvoista piinata itseään siellä. Muutin ystävän nurkkiin asumaan. Ei sekään luksusta ollut, mutta tuntui, että pystyin hengittämään ja sain olla oma itseni. Ei tarvinnut varoa tekojaan ja sain mennä ja tehdä niin, kuin itse halusin. :) Ystävä siinä jossain kohtaa kommentoikin, että kuulepas Minna, oletko huomannut, että sä jopa hymyilet nykyään ihan luonnostaan?! :)

Piti juoksenella mm. valitsemassa makuusoppeen tapettia <3


Muuttokin vähän venyi. Ihan en pääsiäiseksi päässyt kotiin ;) Tarkoitus oli olla pääsiäisen jälkeinen viikko lomalla ja laittaa kotia kuntoon. Se ei sitten toteutunut, joten lomaa mulla toukokuun ensimmäinen viikko. Käytännössä olen asunut kotona nyt pari viikkoa :)

Ensimmäinen kunnon aamupala omassa kodissa <3

Tähän pariin viikkoon kuitenkin mahtuu myös työreissu Leville. Kun tuli se aamu, jolloin piti reissuun lähteä, mietin, että mä en halua enkä jaksa. Haluan vaan jäädä kotiin. Lähdin kuitenkin, mikä oli sitten kuitenkin hyvä päätös. Pääsin hetkeksi eroon kaikesta, mitä täällä on, eikä mielessä pyörinyt "pitäis tehdä" -asiat. Reissun vedin kyllä kaiken suhteen ihan överiksi. Ruokiin oli vaikea vaikuttaa, kun syötiin ravintoloissa ja valituissa ravintoloissa ei ollut ihan hurjasti vaihtoehtoja menuissa. Käytännössä pystyin vaikuttamaan aamupalaan ja välipaloihin. Ja niin teinkin :) Tuli myös juhlittua useampaa iltana. Normaalistihan en sitä tee :) Reissu oli kaiken kaikkiaan ja rankkuudesaan huolimatta kuitenkin hyvä pysäytys ja raikas tuulahdus tunturi-ilmaa tähän väliin :)

Kätkätunturi
Miss Toppahousu ;)

Näin taaksepäin asioita kelaillessa mä vaan mietin, että miten ihmeessä mä olen jaksanut sykkiä tuon alkuvuoden?! Kai sitä ihmisellä on sitten vaan joku ihme salakätkö, mistä sitä repii ne viimeisetkin energiat, että pääsee eteenpäin, kun tietää, että on tulossa aika, jolloin asiat helpottaa. Tiedän myös sen, että mun esimies ois voinut passittaa mut hakemaan sairaslomaa ja lääkäri olisi sitä taatusti kirjoittanut. Onneksi niin ei tapahtunut, sillä mä en tiedä missä mä olisin sen sairaslomani viettänyt...

Sen verran sitä on kuitenkin tajunnut, että mun kalenterissa lukee arki-iltojen kohdalla isolla: "ÄLÄ SOVI MENOJA!!!". Nyt mä otan aikaa itselleni. Haluan saada arkeni ja elämäni taas mun mieleiseen rytmiin. Teen asioita, joista mä tykkään :) 

Poroajelulla :) Vähän taitaa väsy painaa simmua ;)

Moottorikelkkailu oli niiiin siistiä!

En jaksanut nostaa itseäni ylös, joten vielä on tavoitteita salille ja painonpudotukseen ;)

Nyt on sitten katse kohti eteenpäin :) Kun olen taas tällaisestakin mylläkästä selvinnyt, selviän mistä vaan! Elämässä kaikki ei aina suju, niinkuin on suunnitellut. Mä en todellakaan ajatellut, että olisin näin rikki ja poikki asioista tämän alkuvuoden. En, sillä mulla oli vuoden vaihteessa hyvin vahva olo ja hyvä olla itseni kanssa. Mulla oli olo, että mitä vaan tulee vastaan, niin mä pärjään ja selviän kyllä, hymyssäsuin! Ihan niin se ei mennyt.

Vajaa kuukausi sitten jostakin pomppasi eteen vanha biisi:


Tämän avulla mä jaksoin tuon rupeaman loppuun asti. Se tuli kyllä niin oikealla hetkellä! Biisin sanoma on sellainen, minkä olen nyt ainakin oppinut ;)

Pikkuhiljaa on alkanut tuntumaan siltä, että aamuisin herääminen on mukavaa, kun on koko ihana päivä edessä. Ei tunnu enää siltä, että en halua nousta, kun on miljoona asiaa tehtävänä. Pikkuhiljaa ne elämän pienet hyvät asiat alkaa hymyilyttää, eikä tunnu siltä, että kaikki on vaan kamalaa kaaosta ja harmaata. Palautuminen ottaa varmasti oman aikansa, mutta nyt on hyvä huomata, että suunta on taas oikea :) Toki jossain kohtaa tulee taas joku asia, mikä yrittää sekoittaa pakkaa, mutta sellaista se elämä on! Ehkäpä nyt tämän jälkeen selviydyn sekoittajasta taas askeleen paremmin :) Kohta mä seison taas tukevasti omilla jaloillani, eikä mun horjuttaminen ole niin helppoa :)