keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Matka jonka kuljet, on tärkeämpi kuin päämäärä.

Tässä päivänä eräänä osui kohdalle vanha biisi; Fintelligensin Määränpää. Jäin kuuntelemaan biisin sanoja ja ne kolahtikin aika kovasti.

Kun aloitin syömään ruokavalion mukaisesti, pohdin, että noniin, nyt mun tavoitteena on laihtua ja pudottaa painoa. Alkuun asia olikin niin ja onnistuin siinä! Olen tässä vähän vertaillut mielessäni sitä, mitä näiden kahden vuoden erona on ollut ja mitä kaikkea on tapahtunut. Ensimmäinen vuosi oli vähän uuden opettelua ja omaksumista ja nimenomaan laihtumista, ei niinkään laihduttamista. Mikä ero on laihtumisella ja laihduttamisella? Mä jotenkin ajattelen, että laihduttaminen on kuurimainen juttu, dieetti. Sellainen tiedättekö, että on määräaika, mihin mennessä haluat puodottaa x-määrän kiloja. Sen jälkeisestä elämästä ei ole ajatustakaan. Mutta laihtumisen ajattelen osana normaalia elämää, jolloin katsot, mitä suuhusi laitat ja yrität tehdä sitä muutosta niin, että se on loppuelämän juttu.

Toinen vuosi on sitten ollut sitä, että päässä on loksahdellut ne palaset kohdilleen. Enää en ajattele niin, että tähtään suureen pudotettuun kilomäärään. Nyt mulle on kirkastunut ajatus siitä, että ihan oikeasti ylipaino ei ole ollut mun ongelma. Mun ongelma on ollut päässä vinksallaan olleet asiat. Nyt en suoralta kädeltä osaa sanoa, mikä on ollut se suurin ongelma, mutta uskon, että sekin tässä aikaa myöten valkenee mulle :) Lihominen on ollut seuraus siitä, että olen syönyt pahaan olooni, enkä ole välittänyt omasta hyvinvoinnistani. Itseasiassa, lihavan elämä on ollut minulle hyvin normaalia, sillä en ole tiennyt muusta :) On toki myös ollut aika, jolloin sillä ylipainolla ei ole ollut väliä. Mulla on ollut ihan hyvä olla, kun olen saanut elää, kuten halusin ja tehdä asioita, jotka koin tärkeiksi. Mut on hyväksytty läheisten puolelta sellaisena, kuin olen. Hyväksytään muuten edelleen, sillä täällä sisällä se olen edelleen minä, sama Minsku, kuin ennenkin :)

Entinen poikaystäväni luki kahden vuoden tekstit blogistani muutamassa päivässä. Sain häneltä luvan julkaista antamansa kommentit: "Hemmetin avointa ja rehellistä (itelles rehellistä) tekstiä. Huikee henkinen kasvu. Ei voi muuta, kuin ihailla. Ja siis, jotenkin mulle tuli tosta sellainen olo, että painon putoaminen jopa on loppujen lopuksi ollut vaan väline, miltei sivuseikka, kaiken muun kasvun ohella." 

Aina välillä olen itsekin lueskellut tätä blogia ja palautellut mieleen, että mitä kaikkea tässä matkan varrella on saanut miettiä ja mitkä asiat on pohdituttaneet erityisen paljon. Tuntuu, että aika on hujahtanut ihan tosi nopeasti ja aika kultaa muistot ;) Mutta kuitenkin tähän reiluun kahteen vuoteen on mahtunut monenmoista tapahtumaa ja asiaa. Tällä hetkellä on jotenkin sellainen olo, että tietyllä tapaa tässä kai alkaa lähenemään yhden taipaleen loppu. Nimittäin laihduttamisen. Kunhan olen päässyt tavoitepainooni ja ylimääräisen ihon poisto on tehty ja siitä toivuttu, alkaa erilainen taival; keskitytään painon samassa pitämiseen ja lihaksien tekeminen ja kehonkoostumuksen muuttaminen.

Työ asioiden kanssa ei lopu koskaan. Loppu elämäni joudun varmasti miettimään syömistä ja liikkumista. Toisinaan joudun painimaan asian kanssa enemmmän ja toisinaan se menee ihan luonnostaan. Niinhän se menee kaikkien asioiden kanssa. Nyt kuitenkin tuntuu, että tämä alkaa olla selkärangassa, eikä aina tarvitse niin perustella itselleen, miksi pitää esim. lähteä sinne salille. Se on selkeämpää niin, että siellä salilla käyminen on kivaa! On myös kivaa syödä hyvää ruokaa, joka kuitenkin on terveellistä! ;)

On kyse mistä tahansa muutoksesta, lähtee se muutos pään sisältä. Tärkeintä muutoksen tekemisessä ei ole se suuri tavoite. Tärkeintä on se, mitä opit ja oivallat matkalla suureen tavoitteeseen. Samalla opettelet taitoja sitä varten, miten pysyt tavoitteessasi, matkan jälkeenkin.