keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Leikkaus ja päivät sairaalassa

Kamala sanahirviö tuo abdominoplastia... Vatsanpeitteiden korjausleikkaus? Vatsan kiristysleikkaus? Itse sanoisin selkokielellä, ylimääräisen ihon poisto vatsasta ;) Mutta sekin tietysti voi olla harhaanjohtava nimitys. Mikäli koet, että johdan harhaan, älä lue enempää ;)

Leikkauspäivä oli mukavasti maanantai. Edeltävä viikko ja viikonloppu oli mennyt hermoillessa. Välillä jännitettiin sitä, että miten nukutus ja kaikki menee, välillä siitä, että mitä jos minua ei leikatakaan!? Edellinen ilta meni vähän itkeskellessä, kuten leikkauspäivän aamukin. Jorvissa piti olla klo 14.30, laboratoriossa ja klo 15.00 piti mennä osastolle. Syödä ei saanut enää klo 9.00 jälkeen. Klo 9.00 - 13.00 välillä olisin saanut juoda 2 dl vettä tai mustaa kahvia. 

Viimeinen aamupala ;)

Itseni tuntien, olin jättänyt päivälle puuhaa; piti pestä pyykkiä, pestä astioita, siivota, vaihtaa lakanat ja pakata kampetta sairaalaan mukaan. Pienet päikkäritkin taisin nukkua, sillä itkeminenhän väsyttää suunnattomasti ;) Puuhasteluiden jälkeen suuntasin taksilla kohti Jorvia.

Labrassa käynnin jälkeen menin osastolle ja sielläpä olikin jokin hässäkkä päällä. Kerroin kuka olen ja ensimmäisenä kysyttiin, että oletko käynyt labrassa? Sanoin, että sieltä olen tulossa. Jokin sekaannus oli käynyt, sillä jostain syystä jossain oli merkintä, että olisi pitänyt käydä edellisenä päivänä (joka oli sunnuntai) labrassa, mutta ohjeistus minulle oli annettu, että samana päivänä. No, hetken siinä istuskelin osaston aulassa, jonka jälkeen minut ohjattiin huoneeseen, jossa mun vuodepaikka oli.

Huoneessa sain hienon leikkurin paidan (kaapu, joka sidotaan niskasta kiinni ja selkäpuoli on täysin auki) ja tukisukat (jotka ei ole sukat, sillä niissä on molemmissa päissä aukko). Siinä jäin sitten itsekseni pukemaan näitä vaatteita päälle ja tungin omia kamppeitani kaposeen kaappiin, jonka sai lukkoon. Jossain kohtaa joku huikkasi, että kirurgi tulee kohta käymään ja piirtelemään vatsaani. Eihän siinä muuta. Odottavan aika on muuten hiton pitkä. Olo oli melko jännittynyt ja vähän hölmistynyt, että siihen mut nyt jätettiin, yksinään.

Tovin päästä paikalle pyyhälsi herra kirurgi, joka esitteli itsensä, eikä näyttänyt minun silmääni kirurgilta :D Oli muodikas tukkapehko ja ruskeat silmät. Siinä hän sitten ensimmäisenä sanoi, että leikkauspaidat veks ja alko piirtelemään. Välillä sitten sängylle selälleen ja lisää piirtelyä. Sen jälkeen käytiin läpi leikkauksen riskit ja tulehdusmahdollisuudet. Edelleen oltiin kumpikin sillä kannalla, että leikkaus tehdään.

Paikalle saapui leikkaussalin hoitaja ja kirurgi lähti siitä yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin. Leikkaussalin hoitajan kanssa sitten keskusteltiin tukisukista, jotka oli ihan viturallaan jalassa :D Laitettiin sukat oikein jalkaan ja käytiin läpi vielä viimeiset asiat. Siitä sitten hoitaja haki mulle aamutakin, ettei pers vilku, otti sängyn haltuun ja mää käpöttelin vieressä, mentiin siis leikkaussaliin.

Leikkaussalissa oli muistaakseni pari hoitajaa lisää ja hetken päästä siihen paikalle tuli anestesialääkärikin. Minä kapusin leikkauspöydälle ja alkoi melkoinen tohina. Anturia sinne ja tänne, kanyylia kämmenselkään, mittailtiin verenpaineita ja vaikka mitä tohotusta. Sanottiin, että pitää sanoa, jos joku on huonosti tai häiritsee, koska pitkään tulen siinä pötköttämään. No enhän mä siinä oikein osannut mitään sanoa, kun olin vaan hämmentynty ja jännittynyt. Anestesialääkäri mulle sitten tokaisi, että miksi et sanonut mitään, nämä johdothan täällä roikkuu kaulan päällä?! :D No en minä tajunnut! ;)

Kaikki alkoi olemaan kunnossa ja minä siinä pötköttelin. Anestesialääkäri kertoi antavansa jotain lääkettä ja seuraavaksi sanoi sitten, että tämän jälkeen käyt unille ja nähdään sitten myöhemmin. Seuraava havainto mulla oli heräämössä, kun tuntui, että ystävä olisi ollut mua herättämässä. Todellisuudessa herättäjä oli hoitaja, joka oli samanoloinen, kuin eräs ystäväni. :) Siinä sitten kyseltiin kiputilanteesta, joka ei ollut hurja, mutta sain silti lisää lääkettä. Seuraava kysymys oli vessahädästä. Pikkuisen olis pissittänyt, mutta ehdotettu alusastia ei ollut houkutteleva, joten lupasin pidätellä osastolle asti. :D Jos en ihan väärin muista, niin mut heräteltiin heräämössä klo 19.20. Osastolla olin sitten n. 1,5 h päästä.

Olo oli väsynyt, mutta ensimmäisenä piti pyytää hoitajilta puhelin kaapista, että voisin informoida lähimpiä, että hengissä ollaan! :) Siinä sitten jonkun hetken lähettelin sekavia viestejä, kunnes hoitajat tulivat kyselemään syömisestä. Olo oli etova, joten ei paljon tehnyt mieli muuta, kuin juoda. Jossain kohtaa vihdoin tuli se hetki, kun kyseltiin, että olisikos vessahätä ja olisinko valmis nousemaan sängystä. Minäpä nousin, hoitajien ja kivun saattelemana. Pääsin vessaan ja olin jo nousemassa pöntöltä ylös, kun humps vaan, pyörryin ja päädyin lattialle. Aika äkkiä sieltä virkosin, mutta joutuivat soittamaan kolmannenkin hoitajan apuun. Vessa oli niin pieni, että heidän piti yrittää hilata mut lakanan avulla ulos ensin, ennenkuin saivat mut ylös ja sänkyyn (joka oli tuotu lähemmäs vessaa). 

Siellä minä sitten koitin nukkua, kun tunnin välein joku kävi tarkastelemassa mun vointia. Hoitajat kertoivat, että olivat joutuneet soittamaan lääkärillekin ja verenpaineita mittailtiin pitkin yötä ja verikokeitakin käytiin ottamassa. Verenpaineet oli hurjan matalat, mikä oli yksi syy siihen pyörtymiseen.

Leikkauksen jälkeisenä aamuna otettu todistusaineisto ;)
Pitihän se todistaa sitten kaikille, että hengissä ollaan aamusella ja ottaa selfie sairaalassa. ;) Tässä kohtaa oli jo ensimmäinen aamupala syötynä (kiltisti söin kaiken: vellin, sämpylän ja sämpylän päälliset). Tuon jälkeen pitikin yrittää uudestaan vessaan ja sekös vähän jännitti yöllisen seikkailun jälkeen. Hoitajan avustuksella mentiin taas ja sänky hilattiinkin suoraan jo siihen vessan oven eteen. Siitä sitten nousin ylös, kävin tarpeilla ja noustessa alkoikin tuntua taas siltä, että vintti pimenee. Istahdin takaisin pöntölle, ja hoitsu soitteli kelloa, niin saatiin toinen apuri siihen. Nousin uudestaan ylös ja vintti pimeni. Seuraavan kerran tajusin olevani siinä vessan edessä sängyllä. Sähäkkää ja hienoa toimintaa hoitajilta! :)

Päivän aikana kirurgi kävi minua katsomassa ja kertoi, että kaikki oli leikkauksessa mennyt oikein hyvin. Sanoi suoraan, että samana pävänä ei kotiin lähdetä, kun dreenit erittää vielä niin kovasti, mutta katsotaan huomenna uudestaan. Sen jälkeen hoitajien kanssa vaihdettiin mulle leikkauskaavun tilalle ihanat sairaalavaatteet. Loppupäivä menikin melkein pötkötellessä linkkuasennossa (sängyn pääty hieman korotettuna ja polvien alla tyyny) ja syödessä. Päivällistä uskalsin jo syödä istualteen sängyn reunalla, kuten kuvasta näkyy :) Vessakäynnitkin siinä helpottui, kun sai syötyä ja sen myötä lisää energiaa, eli ei enää pyörtymisiä ;) Ensimmäisen päivän iltana ystävä kävi myös viihdyttämässä minua, eli istuskelemassa ja katsomassa, kun mä torkun ;)


Toinen päivä olikin vähän eri tavalla tapahtumarikas. Ihanat hoitajat kävi siinä taas pyörimässä ja juttelemassa. Yksi hoitajista kyselikin, että mikä ajatus on kotiin lähtemisestä ja sanoin, että ei kyllä ihan hurjasti houkuttele vielä. Olo oli vielä hutera ja tuntui siltä, etten haluaisi olla muiden taakkana. Lääkärikierrolla sitten kertoivat, että en lähde vielä kotiin, mutta luultavasti huomenna. Kierron jälkeen suuntana oli suihku, mutta sitä ennen kurkattiin ensimmäistä kertaa tram-vyön alle, joka minulle leikkauksen jälkeen oli laitettu. Kyseessä on siis vyö, joka tukee keskivartaloa ja se pitää olla melko tiukalla, jotta siitä hyötyä on. Mitä sieltä vyön alta sitten paljastui? ;)

Ylempi kuva otettu 18.9.2017, alempi kuva 21.9.2017.

En mainennut uskoa. Aluksi en meinannut uskaltaa katsoa, mutta onneksi katsoin ja onneksi otin kuvan! Jumankauta! MUN RÖLLIT ON POISSA! <3 Mun napa on siellä, missä sen pitääkin! Uskomatonta! :D

Suihkusta selvisin hengissä ja sen jälkeen sitä olikin aika uupunut, niin pötkötellessä se vähän siinä meni. Hoitajat ja fysioterapeutti kävi hätyyttelemässä mua liikkeelle ja lupasin lähteä, kunhan ystävä saapuu minua katsomaan, niin saan lenkkiseuraa. Hurjasti käveletiin kahdesti osaston ympäri, hyyyyvin rauhassa. Hiki ei saa tulla, eikä oikein tarvitsisi hengästyäkään ;) Illemmalla kävin vielä yhden lenkin itsekseni, kunnes oli iltapalan ja unen aika.

Kolmannen yön jälkeen olo oli sellainen, että uskalsin jo ajatella kotiin lähtöä. Tosin, en olisi dreenien kanssa halunnut lähteä ja sen kerroin lääkäreillekin. Toinen dreeni poistettiin ja lähdin loppujen lopuksi kotiin vain yhden dreenin kanssa. Ällötti kuitenkin ajatus, että pitäisi seurailla dreenin eritystä ja vaihdella niitä pusseja siihen, YÖK! Mutta vaihtoehtoja ei ollut, joten siitäkin selvittiin ;)

Ystävä tuli minua kesken työpäivän noutamaan ja kiikutti apteekin kautta äipän hoiviin. Apteekkiin humpsahti 70 euroa, kun piti ostaa särkylääkettä, antibiootteja sekä verenohennuslääkettä. Pieni hinta siitä, että mä säilyn hengissä ;)

Tältä näyttää tyyppi, joka on päässyt sairaalasta, on hyvässä lääkityksessä ja usean päivän sisällä olon jälkeen pääsee nauttimaan raikkaasta ilmasta!

Toipuminen alkakoon! :)

Puoli vuotta hujahti... Leikkausta edeltävä konsultaatiokäynti

No juu-u. Niin se aika menee. Edellinen teksti tuli helmikuun lopussa ja haipakkaa tässä onkin sen jälkeen pitänyt. Koulu, työ ja muu elämä on pitänyt hyvin kiireisenä... Vähän liiankin. Kesälomalla sentään hetken ehti hengitellä. 

Olin kesäloman jälkeen, heinäkuun loppupuolella, ensimmäistä päivää töissä ja puhelimet töissä pirisi, asiakkaita lappasi sisään ovista ja ikkunoista. Aivan hullu kiirepäivä ja huomasin, että henkilökohtainen puhelin soi, mutta ei vaan ehdi vastaamaan. Sitten puhelimeen tuli kunnon vanhanajan tekstiviesti. Sitäkään en ehtinyt lukemaan, ennen lounastaukoa. Viesti oli leikkausjonon hoitajalta, jossa oli soittopyyntö. APUA! 

Minä sitten soitin... Mukava hoitaja vastasi puhelimeen ja kertoi, että olisi leikkausaikaa tarjota, elokuun puolessa välissä. Tiesin, että osa työkavereista on lomalla vielä tuohon aikaan ja mun poissaolo siihen, olisi aiheuttanut muille kohtuuttoman suuren työtaakan. Totesin mielessäni sitten, että ihmisiä me kaikki ollaan ja voin ihan reilusti kysyä, että olisikos mahdollisuutta myöhempään ajankohtaan. Myöhempi ajankohta löytyi. Saimme hoitajan kanssa asian sovittua ja postia luvattiin lähettää perään, jotta saan asiat myös kirjallisena.

Kun tuo posti kotiin saapui, alkoi asiat konkretisoitumaan mielessäkin. Jumankauta, minä ihan oikeasti pääsen sinne leikkaukseen!


Sitten alkoikin tuska ja ahdistus liittyen painoon. Voin kertoa, että kun on liian paljon tekemistä ja liian vähän aikaa, saa siinä melkoisen stressin aikaan. Kun on stressiä, niin meikäläisellä se paino ei vaan tipu, vaikka mitä tekisi. Siitä muutaman kilon painon pudottamisesta oli sovittu helmikuun konsultaatiokäynnillä. Toki, kun on muutenkin stressiä, niin piti alkaa itseään ruoskimaan tästäkin asiasta. Söin fiksusti, liikuin, nukuin ja tein kaiken oppikirjojen mukaan. Mieli ei ollut kovin hilpeä, kun tuntui, että olen maailman epäonnistunein ihminen, kun en kaiken päälle saa sitä painoa tippumaan.

Itkuisena, stressaantuneena ja väsyneenä suuntasin elokuun lopulla tuonne varatulle käyntiajalle. Ensinnäkin, aikataulut olivat myöhässä, jouduin odottamaan aikaani melkein 1,5 h (näissä kirjeissä aina lukee, että varaa aikaa useampi tunti, sillä aikataulu voi venyä). Siinä kohtaa sitä alkoi olla jo niin turhautunut, että ei osannut enää edes jännittä. Minut vastaanotti oikein ihana hoitaja. Hän kertoi, että plastiikkakirurgi oli työlomalla, eikä tänään ole koko sairaalassa paikalla. Hoitaja huolehtii tästä käynnistä ja on yhteydessä kirurgiin tarvittaesa.

Ensimmäisenä sitten kerroin, että minua vaivaa se, että paino ei ole tippunut ja pelkään, että leikkaus jää kokonaan väliin sen vuoksi. Hoitaja rauhoitteli ja sanoi, että käydään ensin nämä muut asiat, kuten verikokeiden tulokset yms. ja ollaan sitten yhteydessä kirurgiin puhelimitse. Hoitaja halusi myös mitata verenpainetta ja ai kamala, kun tuli mieleen kaikki entisen ajan verikokeiden mittaukset. Mittauslukemat oli ennen aina ihan kamalia ja aikanaan söin verenpainelääkettäkin. Verikokeiden tulokset oli kuitenkin vain hieman koholla, joka varmasti johtui kokonaistilanteesta ;)

Hoitaja soitti sitten kirurgille ja kertoi tilanteesta. Kirurgi kysyi, että poltanko tupakkaa, johon pystyin ylpeänä huudahtamaan, etten ole koskaan maistanutkaan! :) Hoitaja vastaili kirurgin kysymyksiin ja yksi vastaus oli: "Ei hän nyt minusta mitenkään erityisen obeesilta näytä." :D Kirurgi pyysi, että otetaan vielä uudet kuvat ja kun kaikki muuten on kohdallaan, niin kuvien tarkastamisen jälkeen hän tekee viimeisen päätöksen. Hoitajan puheista tuosta puhelusta jäi kuitenkin positiivinen kuva. Mikäli loppuviikon aikana ei tulisi puhelua, leikkaus tehtäisi ja saapuisin leikkauspäivänä sovitusti Jorviin.

Olo tapaamisen jälkeen oli tavallaan huojentunut, mutta samalla sitten vähän pettynyt. Asiaa piti vieläkin jännittää, että tapahtuuko se oikeasti. Loppuviikko oli kuitenkin onneksi ohjelmaa täynnä, joten asiaa ei hurjasti ehtinyt miettimään. Viikko hujahti ja puhelua ei tullut. Sen päätelmänä leikkaus tehtäisi! Asiaa ei toki voinut uskoa niin helposti, vaan piti maalailla kaikki kauhukuvat ja olla varma, että varattuna päivänä leikkaus voisi vielä peruuntua... 

Mieli edelleen jännittyeenä, stressaantuneena ja hieman ahdistuneenakin jäin odottelemaan tulevaa.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Konsultaatiokäynti

Tänään oli jännä päivä! Vihdoin oli aika konsultaatioon ylimääräisen ihon poistosta, kunnallisella puolella. Onneksi on ollut viime aikoina tarpeeksi tekemistä, niin ei ole paljoa ehtinyt asiaa ajattelemaan :) ...ennenkuin viikonloppuna, joka oli pyhitetty koulutehtäville. Kyllä mä niitä koulutehtäviäkin tein ;)

Tänään sitten aamusella ajelin ystävän työpaikalle, nappasin ystävän kyytiin ja ajettiin siitä Jorviin. Aavistuksen hiljainen matka oli, jännityksen myötä. Mikä sitten jännitti? No, paino oli noussut muutaman kilon (ei mitään räjähdysmäistä nousua) ja mitä, jos ne onkin ihan kamalan tiukkoja asian suhteen? No, siihenkin on ratkaisu; aletaan säästämään, kyllä yksityisellä puolella tehdään rahalla vaikka mitä ;) Tai mitä, jos ne lynkkaa mut ihan kokonaan, kun ei mun löysä iho ole sellainen täysin tyhjä pussukka? Mitä, jos mä en ole niiden mielestä tehnyt tarpeeksi? 


Ai pikkusenko jännitti odotushuoneessa? :D

Sitten tuli se hetki, kun meikäläinen kutsuttiin sisään. Ystävä totesi vieressä: "Heippa!" Johon minä rääkäisin: "No sä tuut kyllä mukaan! Mä tarviin toiset korvat, kun en kuitenkaan muista mitään, mitä sanotaan!" Hoitaja naureskeli siinä ja tokaisi: "Juu, mukaan vaan!" :D Siinä me sitten mentiin, peräkanaa kaikki kolme :)

Vastassa oli nuori naislääkäri. Mukavan hymyn ja olemuksen kanssa. Kyllä hän taisi oikein esittäytyäkin, mutta multa meni nimi ihan täysin ohi :D Se jäi mieleen, että hän on erikoistuva lääkäri. Hän kertoi lueskelleensa mun lähetettä ja kehui, että olen tehnyt ison työn. Keskusteltiin siitä, milloin olen painonpudotuksen aloittanut ja miten tähän on päästy. Ihanaa oli, kun ensimmäistä kertaa joku sanoi, että hieno elämäntapamuutos :) Nyt ei puhuttu laihdutuskuurista, dieetistä tai projektista! Nyt puhuttiin uusista elämäntavoista :)

Sitten kiipesin vaa'alle ja laskeskeltiin BMI:tä. Käytiin läpi asioita siitä, että mitä, jos minut leikattaisi, minkälainen leikkaus olisi (tällaiset leikkaukset on aina isoja), minkälainen tiimi leikkaukset suunnittelee ja toteuttaa ja puhuttiin odotuksista. Kerroin, että en odota, että moisen leikkauksen jälkeen peilistä katsoo mikään missi tai malli. Mä odotan sitä, että peilistä katsoo takaisin ihan tavallinen minä, jonka ei tarvitse hävetä roikkuvaa ihoa tai ahdistua siitä, vaan voi hyväksyä itsensä ja olla entistä onnellisempi ja vihdoin tyytyväinen itseensä. Lääkäri totesi, että mulla on ihan realistinen ajatus leikkauksen lopputuloksesta :)

Sitten katsottiinkin jo vatsaa. Sen jälkeen lääkäri heti sanoi, että hän ei näe mitään ongelmaa asiassa, hän olisi kyllä hyvinkin sen kannalla, että minut kannattaa leikata. Olen vielä nuori ja hyötyisin leikkauksesta hyvinkin paljon. En meinannut tajuta! Lääkäri ihan oikeasti sanoi olevansa sen kannalla, että mut leikataan!!!! APUA!!! Hymyilin vain hölmönä leveää hymyä ja koitin skarpata, että kuuntelen myös kaiken muun, mitä lääkärillä on sanottavaa... :D Lääkäri katsoi vielä selkäpuolellekin ja sanoin, että hänen mielestään selän puolelta ei tarvitse leikata mitään ja se, mikä lääkärin sanomisesta jäi erityisesti mieleen: "Mun mielestä sulla on kaunis selkä." Hih, hassua :D

Samalla keskusteltiin siitä, miten leikkaus toteutetaan, millainen arpi tulisi ja elämästä leikkauksen jälkeen. Leikkaus tulee tosiaan olemaan iso ja arpi tulee olemaan kyljestä kylkeen. Leikkauksen jälkeen ollaan päivä tai pari sairaalassa, riippuen siitä, kuinka toipuminen lähtee etenemään. Leikkauksen jälkeen on 4-6 viikon sairausloma ja silloin ei kyllä mitään riekkumisia sallita. Sairaalassa käydään fysioterapeutin kanssa läpi, miten esim. noustaan sängystä kyljen kautta. Toipumisen aikaan pitää elellä herrasnaisen elämää. Heti kotiin päästyä ei saa nostella painavia asioita, korkeintaan maitopurkkia ja ihan pieniä lapsia :D Juurikaan mitään ei saa itse tehdä, vaan esim. kauppaan saa lähteä mukaan, mutta kauppakassia ei saa kantaa :D Hikitreeniä ei saa tehdä. Kevyesti kävelylle saa lähteä, kunhan vointi sallii. Tuo toipumisaika tulee olemaan meikäläiselle haaste, kun on niin hiton vaikeaa olla paikoillaan. Tiedän kuitenkin, että mulla on tarvittaessa muutamakin vahti, joka pitää huolen, etten tee liikaa :)

Tässä välissä hoitaja oli kutsunut lääkärin pyynnöstä paikalle kuvaajan ja sitten minä pyörin siinä kuvaajalle ilman paitaa, legginssit mahamakkaroiden alla :D Otettiin kuvia edestä ja sivusta ja takaa. Kädet ilmassa ja kädet alhaalla. Enpä ole ennen noin vähissä vaatetuksissa ollut kuvattavana, vatsa esillä ;) Mutta nyt se kuvaus nauratti, kun neljä ihmistä katsoo, kun yks pyörii ympyrää :D Lääkäri tosin taisi samaan aikaan aloittaa sanelun ;)

Kuvauksen jälkeen keskusteltiin leikkauksen aikataulusta ja lääkäri oli pahoillaan siitä, ettei tämä ole kiireellinen leikkaus, jolloin jonon pituus on 6 kuukautta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että syksyllä pitäisi tulla kutsu leikkaustiimin tapaamiseen ja siitä sitten leikkaukseen. Tuli puhe myös peruutusajoista ja kerroin, että tämä on sen verran tärkeä asia, jolloin pystyn järjestämään asiat niin, että peruutusajan vastaanotto on myös mahdollinen :)

Täytyy sanoa, että kaikenkaikkiaan tuo konsultaatiokäynti oli kyllä ihan mahtava. Ei sellainen, kuin aina kunnallisen terveyspuolen käynneistä mielikuvaksi on tullut. Itseasiassa, viimeisen parin vuoden ajalta, jolloin olen kunnallisella puolella käynyt (terveyskeskuskäyntejä ja pari päivystyskäyntiä), on minulle jäänyt vain hyviä kokemuksia. Ehkä asiat on siis muuttuneet tai sitten mulla on käynyt hiton hyvä tuuri ;)

Käynnin lopuksi molemmat, sekä hoitaja, että lääkäri vielä kehuivat, että olen tehnyt hurjan ison työn ja olen kyllä leikkauksen ansainnut. Hassua :)

Tällaisen ne lykkäsi mulle kouraan, ennen lähtöä:


Perskele! Niin ne asiat vaan etenee! :D Nyt olo on huojentunut, väsynyt, mutta onnellinen <3

lauantai 4. helmikuuta 2017

Vuoden ensimmäinen postaus ja jymy-yllätys: Aika konsultaatioon ;)

Alkanut vuosi on ollut kiireinen. Aina vaan yhtä kiirettä. Kyllä se välillä ihan ärsyttääkin, mutta nyt olen opetellut ymmärtämään sen, että mä vaan olen tällainen kiiremagneetti ;) Opettelen siis hallitsemaan kaaosta :D 

Tämän kiireen aiheuttaja olen minä itse. Aloitin tammikuussa opiskelut. Tiesin kyllä, että työn ohessa opiskelu ei tule olemaan helppoa. Silti se työn määrä vähän yllätti. Päivät, kun menee töissä, niin illat ja viikonloput pitää painaa kouluhommia. Hurjasti houkuttaisi opintovapaan pitäminen, mutta rahallisesti se ei vaan tällä hetkellä toimi. Nyt siis koitetaan sovitella asiat työn lomassa sopivaksi :) Ihanaa on myös se, kun tietää, että tätä kestää se 2 vuotta. Eli asialle on jo päättymispäivä tiedossa, jos vaan jaksaa painaa :) 

...ja jaksaahan sitä, kun pitää itsestään huolta! Muistaa sopivassa suhteeessa levätä, syödä hyvin, liikkua jne... ;) Välillä on myös syytä mölliä sohvalla ja katsoa sitä telkkaria ;) Tänään aamu on kyllä alkanut näin:

Tarkkasilmäiset ehkä huomasivat nessupaketin.
Tokihan yksi flunssa pitää heti alkuvuodesta olla ;)

Viime viikon perjantaina sain jännittävän puhelun, kun olin töissä. Puhelu tuli toki omaan puhelimeeni ;) Sain puhelun Jorvin sairaalasta. Minulle soitettiin, että sairaalassa on minun lähetteeni ja heille oli tullut peruutusaika seuraavalle maanantaille, josko olisin päässyt sinne menemään?! Herranjumala! Puhelun aikana selasin kalenteriani ja totesin, että nyt maanantaille osuu sellaisia työjuttuja, mitä en vaan voi siirtää... Saatiin sinä puhelimessa kuitenki sovittua toinen ajankohta ja vielä tämän kuun aikana menen konsultaatioon :) IIIIIIIIIIIIK! 

Puhelimessa sanottiin, että saan vielä kirjeen asiasta kotiin ja sen mukana tulee tietoja, kuinka täytän netin kautta esitietolomakkeen heille. Tänään sen sitten tein, täytin sen esitietolomakkeen :) Täti puhelimen päässä oli varmaan vähän ihmeissään, kun moneen kertaan kiitin hänen soitostaan ja olin niiiiiiiiiiin tohkeissani ja iloinen :)

Tsih! Totta se on! :)
Tämä konsultaatiohan ei vielä takaa sitä, että ylimääräinen iho vatsasta tultaisi poistamaan. Mutta, pääsen ainakin kuulemaan, että mikä on plastiikkakirurgin kanta asiaan :) Positiivisilla mielin siis eteenpäin :) Tällä hetkellä menen siis hyvin realitisesti tuonne konsultaatioon, hieman niinkuin kuulemaan tuomiota :D En pelkää pahinta, mutta en myöskään odota liikoja. Ystävä onneksi lähtee matkaan, sillä kyseessä on melko iso juttu, oli päätös mikä tahansa, niin tukea tarvitaan :) Itselläni on kuitenkin jotenkin hyvin rauhallinen olo asian suhteen. Vaikka päätös olisi, ettei leikata, tiedän, että selviän siitäkin :)

Aurinkoa alkaneeseen vuoteen! Kohtahan se on jo kevät ja se aurinko alkaa paistaa ihan oikeastikin :)